Iitti / Isohiiden veljesten surmapaikka

Muutama päivä takaperin lukaisin mielenkiintoisen uutisen, jonka totuuspohja jäi epävarmaksi, mutta kerronpa siitä kumminkin. Saksalaisen sanomalehden Der Spiegelin mukaan Saksan hallitus suunnittelisi uutta lakia, minkä mukaan vuodesta 2030 lähtien Saksan teillä ei saisi enää ajaa muilla kuin sähköautoilla ja ehkä myöskin muilla uusilla energiamuodoilla valmistettuja autoja. Tämä laittaisi autoteollisuuden pakon edessä muuttumaan ja nopeasti.

Tämä onkin mielestäni ainoa oikea tapa muutoksen aikaansaamiseksi. Riittävästi aikaa valmistautua, selkeä vuosiluku ja riittävän iso markkina-alue, näillä eväillä muutos tapahtuu. Itseasiassa muutoksen pitää alkaa näkyä jo lähiaikoina, koska koko Saksan autokannan uudistuminen vaatii miljoonia autoja. Toivottavasti tämä uutinen olisi totta ja Euroopan Unioni lähtisi mukaan tähän muutokseen. Jos tämä uutinen osoittautuu todeksi, niin sille voisi antaa tämän vuoden ekoteko-Nobelin, jos sellainen satuttaisiin antamaan!

Willilady ei ole kyseinen muistomerkki, minne viitta opastaa

Sen sijaan Nobelin rauhanpalkintojen jaossa suomalaiset eivät olleet kärkisijoilla vuonna 1918. Monissa pitäjissä aseet paukkuivat rintamilla ja sorakuoppien reunoilla. Näin kävi myöskin Iitissä, missä on pystytetty muistolaatta kunnioittamaan Isohiiden veljesten päivien päättymistä Haapa-Kimolan ja Kausalan välisen maantien varressa. Näin taas kaksi sodan ulkopuolella elänyttä miestä koki julman kohtalon ja heidän päivänsä päättyivät välivallan uhreina.

Mutta, keitä olivat Isohiiden veljekset? He, Eelo ja Akseli, syntyivät paikallisen tilallisen poikina 1880-luvulla. Perheen vaurauden takia heillä oli mahdollisuus opiskella ja niinpä heidän tie vei ylioppilaslakin saamisen jälkeen opintojen pariin Ateneumiin ja Helsingin yliopistoon. Opintojen aikana he perehtyivät kirjailija Leo Tolstoin oppiin lähimmäisenrakkaudesta ja yksinkertaisesta elämästä. Veljeksistä Akseli siirtyi tolstoilaiseksi ensimmäisenä muutti veljensä Kalle Örnmarkin kartanoon Sääksjärvelle vuonna 1908 elämään Tolstoin oppien mukaisesti. Myöhemmin myös velipoika Eelo muutti samaan paikkaan elämään samojen aatteiden mukaisesti.

Isohiiden veljesten matka päättyi tähän paikkaan

Tilalla he osallistuivat rakennustöihin ja pukeutuivat rääsyihin sekä elivät vaatimatonta elämää auttaen muita talkootyöllä. Maallista omaisuutta heistä kumpikaan ei kerännyt vaan keskittyivät luennoimaan tolstoilaisuudesta sekä Akseli osallistui Arvid Järnefeltin kanssa suomentamaan Tolstoin teoksia. Kaikki tuli kuitenkin muuttumaan, kun sisällissota jyräsi myös Iitin ylitse huhtikuussa 1918. Tuolloin näet kotkalainen punaisten osasto saapui etelä-Iittiin hankkimaan lisää joukkoja punaisten riveihin. Isohiiden vellokset olivat saaneet olla rauhassa, koska paikalliset kunnioittivat heidän vakaumustaan. Kotkasta saapuneille miehille he olivat tuntemattomia.

Muistomerkki keskellä metsää 

Isohiiden Akseli oli jopa sodan aikana kirjoittanut Työmieheen artikkeleita sodan lopettamisen puolesta, mutta hänen juttujaan ei julkaistu. Lisäksi hän oli käynyt puhumassa Kausalassa vangittujen valkoisten puolesta, mutta hän ei saanut vaatimuksilleen vastakaikua. Lopulta 21.4.1918 veljekset törmäsivät punaisten sotilaisiin, jotka vaativat heitä liittymään joukkoonsa. Rauhanmiehinä Isohiidet kieltäytyivät ja he saivat mennä kotiinsa. Kaikki muuttui kuitenkin seuraavana aamuna, jolloin heidät tultiin hakemaan kotoa. Heitä ei kuitenkaan viety punaisten esikuntaan Kausalaan vaan heidät vietiin kotkalaisten punakaartilaisten luokse.

Heidät löydettiin ammuttuina metsätienvarresta ja heidät vietiin haudattaviksi metsään, minne on nyt jossain vaiheessa pystytetty muistomerkki veljesten kunniaksi.