perjantai 13. huhtikuuta 2018

Kouvola / Myllykosken sankarivainajat

Kevät lähestyy ja moottoripyöräkausi alkaa huomenna! Vihdoinkin näkyy aurinkoa pilkottavan tälle itselleni tärkeälle harrastukselle. On jo aikakin.... Tämä toinen harrastukseni eli bloggaaminen alkaa taas osoittaa hiipumisen merkkejä. Ilmeisesti tiivis julkaisutahtini alkaa taas vaatia veronsa ja innostukseni on melkoisen pohjalukemissa. Niinpä aionkin pitää lyhyen tauon, kunhan saan kaikki Kouvolan kohteet esiteltyä. Sen jälkeen onkin edessä uusintakierros Kouvolassa, koska jälleen uusia kohteita on talven aikana putkahtanut esiin.... eli loppua ei siis näy taaskaan!
Myllykosken sankarihautausmaa

Vainajat ovat saaneet graniittiset ristit

Oikeastaan on vähän pakkokin pitää taukoa, koska loppukevään osalta kalenteri on melkoisen täynnä. Työt vievät oman osansa ajastani ja lisäksi oman talon kevättyötkin painavat päälle. Pojan yo-juhlatkin pitäisi järjestää ja ulkomailta saapuvia sukulaisia pitäisi majoittaa ja kestitä kaiken muun ohella. Kiirettä tulee siis piisaamaan, eikä loppua kiireelle ole näköpiirissä. Niin, unohtui vielä mainita että liikuntaakin pitäisi alkaa harrastaa lähestyvien Lykynlammen olympialaisten takia.... katsotaan, joudunko pitämään ihan viikon mittaisen tauon vai riittääkö muutama päivä?

Kesällä aion myös pitää muutaman viikon paussia, jotta kerkeän kuvailla uusia kohteita ja nähdä maailmaa muutenkin. Reissuni nyt yllättäen tänä suvena kohdistuvat taas Venäjän maalle, missä ykköskohteeni on Meripihkahuone Pushkinissa. Ehkä esittelen sitten aikanaan tuonkin kohteen, kunhan nyt ensin käyn siellä. Futiksen MM-kisoihin en saanut lippua haluamaani otteluun, mutta kun majapaikka minulla siellä on, niin pitäähän se kaiketi käydä tunnelmaa haistelemassa. Toivottavasti myös moottoripyöräni kestää kasassa ja saan myös rautaperseajon suoritettua, koska viime suvena tekniset ongelmat estivät sen. Onhan tuossa minun mielestäni ihan kohtuullinen määrä duunia jo sovittuna?
Oskari Jauhiaisen sankaripatsas


Koska nämä kirjalliset työt tuntuvat vievän kaiken ajan, niin siirrytäänpä nyt asiaan ja esitellään viime kesänä kuvattu kohde. Tällä kertaa vuorossa on ties monesko sankarihautausmaa, joka on tielleni osunut? Melkoinen määrähän niitä on jo esitelty, mutta eiköhän nämäkin ala olla kohta jo kaikki esitelty. Hienoja paikkojahan nämä sankarihautuumaat ovat, mutta kun välillä tuntuu, että ne eivät lopu koskaan. Ehkä se kuitenkin kertoo siitä raskaasta uhrista, minkä maamme puolesta henkensä antaneet sotilaat antoivat. Enempäähän heiltä ei voi vaatia, koska he antoivat kaikkensa. Toivottavasti emme ikinä enää joudu vastaavaan tilanteeseen...

118 nimeä

Tämän kertainen sankarihautausmaa sijaitsee Myllykosken kirkon kupeessa ja sinne on haudattu 118 myllykoskelaista sankarivainajaa, joista yksi on lotta. Hautausmaa on siisti ja hyvin hoidettu. Se on kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen suunnittelema ja lisäksi hän on myös tehnyt graniittisen sankaripatsaan hautausmaata vartioimaan. Se paljastettiin 20.9.1953. Uudempaa tekoa on sen sijaan sankarihautausmaan toiseen laitaan sijoitettu graniittipaasi, johon on kirjoitettu kaikkien myllykoslelaisten sankarivainajien nimet. Sen tekijästä ja paljastusvuodesta en löytänyt mitään tietoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita