keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Hamina / Pistoolikivi

Haminasta länteen kulkeva ikiaikainen kulkureitti Kuninkaantie oli väylä, joka yhdisti Viipurin ja karjalan muuhun Suomeen. Reitillä kulki ihmisten lisäksi tavaraa, aatteita ja tietysti arvokasta omaisuutta. Lisäksi nuo menneet ajat eivät suuremmin poikkea nykyajoista, joten tiellä kulki myös rosvoja ja ryöväreitäkin. Siihen liittyy tämänpäiväinen kohteemmekin.
Kuvaussuunta länteen

Näkymä itäänpäin

Aikoinaan reitillä oli kaksi isoa siirtolohkaretta, joista toinen on nyttemmin poistettu, kun tietä on levennetty. Parempaa väijytyspaikkaa rosvoille ei ollut olemassakaan, joten niiden takana rosvot väijyivät. Perimätieto kertoo kivien olleen rosvojen lymypaikka ja siitä ne saivat kansan suussa nimen Pistoolikivet. Koska niitä on jäljellä enää toinen, niin sen kupeeseen on nyt kiinnitetty uusi kiiltävä laatta, missä lukee Pistoolikivi.
Pistoolikivi

Laatta lienee uuden uusi

Itse en ainakaan törmännyt ryöväreihin, joten ehkä paikalliset rosvot ovat siirtyneet jo hekin Internetiin, minne kuulemma valtaosa rikoksistakin on siirtynyt? Kaikesta huolimatta mielenkiintoinen kohde.

Perimätieto kertoo myös pari muutakin tarinaa, jotka liittyvät pistoolikiviin. Toisen mukaan sotilaat olisivat kaapanneet miehen Venäjän armeijaan ja kivien takana väijyneet veljet olisivat vapauttaneet nuoren veljensä. 

Toisen tarinan mukaan markkinoilta kotiin palaavat miehet, käyttivät pistoolikiviä verukkeenaan, että heidän rahansa olisi ryöstetty kivien kohdalla. Todellisuudessa he olivat markkinamatkallaan ryypänneet rahansa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita