lauantai 17. marraskuuta 2018

Hamina / Pursiseura

Viime kesänä lupasin viedä Williladyn purjehtimaan merelle. Tarkoitukseni ei tietenkään ollut viedä häntä purjeveneilemään, koska sillä matkalla olisimme vieläkin... Eipä kyllä osannut Williladykaan aamusella kotoa lähdettäessä tietää, minne tie veisi? Minä sen sijaan tiesin ja niinpä Chrysler suuntasi kohti Haminaa ja sieltä löytyvää Tervasaaren ulkoilualuetta. Sieltä tosin matkamme jatkuisi sen vieressä olevaan Pieneen Vuohisaareen, missä on upea Haminan pursiseuran paviljonki rakennus. Paikallehan pääsee kesäisin nonstop-kuljetuksella näiden paikkojen välillä.
Kuva otettu merimatkan puolivälissä. Edessä häämöttää pursiseuran paviljongin torni

Loksahtihan siinä Williladyn leuka, kun hän tajusi tämän 30 sekunnin veneretken olevan hänen odottamansa purjehdusretki. Onneksi pääsy Pienelle Vuohisaarelle viilentyneenä helkatinmoisesta helteestä paransi tunnelmaa, kuten paikan upea atmosfäärikin. Lisäksi kahvikuppikin hyvässä seurassa piristi tunnelmaa loppumatkaa ajatellen.

Vaan, onhan tuo pursiseura saarineen ja venekuljetuksineen sen verta upea juttu, että pakkohan se on jokunen sana kertoa seuran historiastakin. Haminan pursiseura on perustettu 13.8.1882, jolloin Haminanlahdella pidettiin purjehduskilpailu, johon osallistui 32 venettä. Kyseisistä aluksista 6 kappaletta oli ns. herrasmiesveneitä. Tämän luokan palkinnoksi olivat paikalliset daamit tehneet kunniaviirin, mihin tuo päivämäärä oli kirjailtu. Ensimmäisen viirin sai voiton kunniaksi hovineuvos Bruun.
Vuonna 1909 rakennettu pursiseuran paviljonki

Paviljonkiin kuuluu korkea torniosa

Historiaa näkyvillä

Pursiseuran terassilta kelpaa katsella merelle

Tuosta voitosta katsotaan alkaneen Haminan pursiseuran kunniakkaan historian. Perustamispäivämäärältään Haminan pursiseura on myös Kymenlaakson vanhin urheiluseura ja yksi Suomen vanhimpia pursiseuroja. Perinteitä arvostava hovineuvos Bruun palautti viirin seuralle vuonna 1908 ja lopulta seura lahjoitti sen museolle arvoiseensa säilöön jälkipolville. Aluksi toiminta oli yhteistä Kotkan kanssa, mutta muutamien vaiheiden jälkeen molempien toiminta itsenäistyi.

Koska Haminan pursiseuran paviljonki näytti vanhalle, niin muutama sananen senkin historiasta. Sen historia juontaa juurensa aina vuoteen 1894, jolloin seura kysyi Haminan kaupungiltalupaa vuokrata Pikku Vuohisaaren, minne rakentaa oma paviljonki ja keskittää seuran muukin toiminta kyseiselle paikalle. Lupa heltisi, koska saari oli puuton kalliosaari, minne purjelaivat jättivät painolastina toimineet kivet ja hiekat. Hyödyttömänä kaupunki antoi saaren 15 vuodeksi seuran käyttöön ilman rahallista korvausta. Nopealla toiminnalla paviljonki valmistuikin jo samana vuonna eli vuonna 1894.

Suurta ja etenkään pitkäaikaista iloa paviljongista ei ollut, koska se paloi maan tasalle jo vuonna 1908. Nopeasti uusi paviljonki nousi jälleen ja sen avaijaisia vietettiin jo 4.7.1909. Tämän jälkeen paviljonki on kestänyt ehjänä ja suurimmat muutokset ovat kohdistuneet sen sisätiloihin ulkoasun kestäessä entisellään sadan vuoden ajan, vaikkapaljon huolenpitoa sen ylläpitäminen on toki vaatinut.

Jos Haminan pursiseuran laajempi historiikki kiinnostaa, niin sen voi lukaista seuran kotisivuilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita