perjantai 27. syyskuuta 2019

Kotka / Saksalaisen sotilaan hauta*

Eilisen kohteen kuvaamisen jälkeen oli vuorossa siirtymätaival hyiseen Kotkaan. Täältä pitäisi vanhalta hautausmaalta löytyä vastaava, tosin komeampi, hautamuistomerkki saksalaiselle sotilaalle. Ei muuta kuin kaasukahva nurin ja tuhatta, no ainakin sataa, kohti Kotkaa. Nopeasti saavuinkin perille hautausmaan parkkipaikalle. Pakolliset rituaalit ja portti auki. Aikani hautakiviä katsellessa, se oikea löytyikin. Pakko sanoa, että onhan se aika komea yksittäisen rivisotilaan hautakiveksi! Mutta kuinka tämä saksalainen sotilas tuli haudatuksi tänne Kotkan vanhalle hautausmaalle?
Willy Heinzin hautamuistomerkki


Saksalaiset nousivat maihin Loviisassa 7.4.1918 ja heidän tarkoituksensa oli edetä Lahteen estämään punaisten pakeneminen siellä. Pääjoukko osasto Brandensteinista lähtikin sinne, mutta pieni osasto lähti Kotkan suuntaan, missä heille oli annettu tehtäväksi vallata Kyminlinna. Operaatio ei onnistunut vahvan punaisten keskittymän takia ja tietojen mukaan viisi saksalaista olisi menettänyt henkensä hyökkäyksessä.
Saksalaiskypärä ja pistin

suomenkieltä ja saksaa

Punaiset hautasivat yhden kentälle jääneen saksalaisen Kotka nvanhalle hautausmaalle ja paikalla kerrotaan olleen n.40 saksalaista, joten ilmeisesti alueen vihollisuudet ovat olleet aivan loppusuoralla. Liekö kyseessä ollut hyvän tahdon ele? 

Kotkan suojeluskunta halusi pystyttää paikalle muistomerkin. Ensimmäinen vuonna 1919 tehty aloite ei toteutunut. Uusi aloite edistyi, koska Lotta Svärd-järjestö tuki hanketta 1000 markan lahjoituksella. Niinpä 14.10.1923 muistomerkki oli valmiina paljastettavaksi. Paikalla oli Suojeluskunta, Lotat ja saksalaisten laivojen miehistöä. 

Täyttä varmuutta ei kuitenkaan ole, onko Willy Heinz niminen saksalainen haudattu paikalle vai onko kyseessä joku toinen. Liekö tuolla näin pitkän ajan jälkeen merkitystäkään....

Päivitys 8.10.2019
Vainajan oikea nimi oli Willy Hussmann, mutta siitä ei ole tietoa,että kuinka nimi vaihtui Willy Heinziksi

2 kommenttia:

  1. Veikko lavi on tehnyt laulun, Balladi Willy Heintzista, löytyy Spotifysta.

    VastaaPoista
  2. Sankareille kunnia! Kiitos itsenäisyydestämme!

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita