sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Juustila / Thesleffin muistomerkki

Itse pidän yhtenä suurimmista saavutuksistani seikkaillessani Willimiehen jäljillä näitä Saimaan kanavan rakentamisen aikaan pystytettyjen muistomerkkien esittelyä. Tietääkseni yhdessäkään teoksessa tai nettisivustolla ei ole suomenkielisinä näitä kohteita. Toki kuvien julkaisuluvan antaneen Kirill Bahmetjevin sivusto http://saimaankanava.info/pam.php on nämä kohteet esitellyt. Veikkaanpa aika harvan suomalaisen vierailleen kyseisellä sivustolla. Itsekin eksyin niille enemmän kuin vahingossa...

Tänään olemme Juustilan sululta aavistuksen etelään sijaitsevalla saarella, minne Saimaan kanavan ensimmäisen rakennusvaiheen aikana vuosien 1845 - 1856 ajanjaksolla paljastettiin tämä kenraali Thesleffille paljastettu muistomerkki. Kyseinen herrahan on haudattu Viipuriin ja hänen hautamuistomerkkinsä olen jo esitellytkin. Sen, miehen saavutusten lisäksi, löydät täältä.

Muistomerkki kenraali Teslevin kunniaksi
Thesleffin muistomerkki Juustilassa (Foto Kirill Bahmetjev)
En ole aivan varma siitä, että liittyykö tämä 1800-luvun puolivälissä pystytetty Saimaan kanavan muistomerkkeihin. Asiaan on kaksi mahdollista vaihtoehtoa. Thesleff toimi vuodesta 1842 alkaen Saimaan kanavan rakennustoimikunnan puheenjohtajana, mistä hänet vapautettiin kaikkien muiden tehtävien ohella 1847 heikon terveyden vuoksi. Tämä vaihtoehto puoltaisi sitä, että muistomerkki olisi pystytetty Saimaan kanavan teon yhteydessä hänen muistokseen.

Toinen mahdollinen vaihtoehto on mielestäni se, että muistomerkki on Thesleffien suvun pystyttämä. Syy olisi se, että hänen hallinnassaan oli Juustilan kartano tuohon aikaan. Kenties hänen tiluksiinsa kuului jopa tämä saari Juustilan sulun eteläpuolella. Lisäksi muistomerkkiin on kaiverrettu hänen muutama vuosi aiemmin menehtyneen tyttärensä nimi, syntymä- ja kuolinpäivineen.

Muistomerkki kenraali Teslevin kunniaksi
Liittyykö Saimaan kanavan rakentamiseen vai ei? Tietäisikö joku tästä lisää.... (Foto Kirill Bahmetjev

Muistomerkki on graniittinen pylväs, johon on kaiverrettu saksankielellä seuraavat tekstit.

Luoteispuolella:

ALEXANDER AMOTUS THESLEFF
helmi den. 4. nov: 1778.
Gest. den. 3.nov: 1847.

Kaakkoispuolella:

Alexandra Adelaide Thesleff
Geb. den. 8. heinäkuuta. 1828.
Gest. den. 26. lokakuuta. 1844.

Muistomerkin kirjoitus kenraali Teslevin kunniaksi
Muistomerkin teksti (Foto Kirill Bahmetjev)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita