torstai 5. syyskuuta 2019

Jaakkima / Jaakkiman kirkko

Joskus on kiva kokea mukavia ylläreitä. Sellainen kohtasi minua ja Williladya joitain viikkoja takaperin, kun vierailimme Lahdenpohjassa ja Jaakkimassa. Paikathan ovat vierekkäin, joten molemmat nimitykset lienevät oikein. Isoa tietä ajaessamme edessämme siinti valtavan kokoinen punatiilinen rakennus, Jaakkiman kirkko. Tietenkin kurvasimme tämän aikoinaan 3000-paikkaisen kirkon pihamaalle ja mitä huomasimmekaan.....



Kirkon alue ja kirkko ovat isojen töiden kohteena, eikä se muistuttanut yhtään paikalta näkemiäni vuonna 2016 näppäiltyjä valokuvia. Kirkon sisältä oli kaivettu maat pois ja nyt se ei myöskään näyttänyt koivujen taimitarhalta! Tilalle oli ajettu valtavat määrät sepeliä uudeksi pohjaksi. Myös piha-alueella oli tehty isot työt ja alue raivattu, ajettu multaa tontti täyteen ja istutettu nurmelle. Onkohan venäläisillä aikomus kunnostaa kirkko entiseen loistoonsa? Toivottavasti....

Jaakkiman kirkon historia on mielenkiintoinen. Seurakunta perustettiin joskus vuoden 1617 Stolbovan rauhan jälkeen kahdesta kreikkalaiskatolisesta kappelista. Tarkka vuosiluku ei ole säilynyt, mutta se tiedetään, että ainakin vuonna 1632 Jaakkiman luterilaisella seurakunnallla oli oma kirkkoherra. Koska seurakunta oli perustettu, niin kirkkokin piti olla. Jaakkiman ensimmäisestä kirkosta ei kuitenkaan ole säilynyt ihmeemmin tietoa, mutta vuonna 1656 se on ollut jo olemassa.
Piha-alueet on raivattu ja kylvetty nurmelle

Kirkko on täytetty sisältä karkealla soralla

Kirkon runko näyttää melko vahvalta vieläkin

Ilmeisesti kirkko ränsistyi tai jäi pieneksi, koska uusi kirkko päätettiin rakentaa. Toinen kirkko valmistui jo 1754 rakennusmestari Eric Colleniuksen toimesta, mutta se voitiin vihkiä käyttöön vasta 27.2.1768, koska kirkon rakentajat ja pitäjäläiset rettelöivät keskenään! Mikä oli riitojen syy? Siihen en valitettavasti osaa vastata. Jaakkimalaiset tuntuvat olleen ärhäkkää väkeä, koska sama kiistely jatkui myös kolmannen, eli nykyisen Jaakkiman kirkon kanssa.

Uuteen kirkkoon C.L.Engel laati piirustukset jo vuonna 1834, mutta riitojen takia rakentamisen aloittaminen viivästyi. Lopulta 1845 rakennustyöt alkoivat ja valmistakin tuli loppujen lopuksi 1851, jolloin kirkko vihittiin käyttöön 19.10.1851. Kirkko olikin upea ilmestys mäen päällä ja sisälle mahtui 3000 sanakuulijaa! Tieto jumalanpalveluksista välitettiin lähistön asukkaille neljällä kellolla, jotka ovat nykyisin Teuvalla ja Kesälahdella.
Kirkon seinään oli kiinnitetty infolakana

Näinköhän tämä kunnostetaan kokonaan?

Kirkko säästyi ehjänä talvisodasta, mutta välirauhan aikana kirkosta oli poistettu penkit, alttari, urut, lukot ja kirkon risti. Sisätilat olivat myös pahasti tahriintuneet, mutta suomalaiset kunnostivat kirkkoa jatkosodan vuosina. Edessä oli kuitenkin vuosi 1944 ja Jaakkiman alueen luovutus venäläisille. Nyt kirkko saikin uusia käyttötarkoituksia. Sitä käytettiin vankilana, varastona ja konekorjaamona, kunnes vuonna 1977 tapahtunut tulipalo tuhosi kattorakenteet sekä autioitti kirkon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita