keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Kotka / Mutkia matkassa

Tätä blogia kirjoittaessani ja kohteita kuvatessa olen monesti törmännyt ongelmiin eli matkaan on tullut mutkia. Isoimmat ongelmat osuivat kohdalleni kaiketi Kotkassa kuvatessani tätä kohdetta. Autostani hajosi tuolloin vesiletku ja pääsin nilkuttamalla kaverilleni kylään Kotkan kaupunkialueelle. Kotimatkan teinkin sitten isot vesikanisterit mukana, jotta pääsisin kotiin. Hidastahan tuo matkan teko oli.... Lisäksi monilla kohteilla olen ollut pulassa, koska auto on jäänyt pohjastaan kiinni, koska tie on ollut surkea. 
Mutkia matkassa

Aina kaikki ei siis suju tyylikkäästi, vaan joskus siis todellakin on ollut mutkia matkassa. Nyt tämä teema on ilmestynyt myös Kotkan kaduille, koska sieltä löytyy Pertti Kukkosen veistokselliset penkit levon tarpeessa oleville kävelijöille. Nämä betoniset penkit todellakin noudattavat kaavaa mutkia matkassa, mikä on myös teoksen nimi. Valitettavasti itse olin niin poikki kävellessämme tappohelteessä pitkin Kotkaa, etten viitsinyt kuvat niitä kaikkia vaan ainoastaan kaksi penkkiä.
En viitsinyt kävellä ihan kohdalle tappohelteessä

Teokset on paljastettu Kirkkokadun varrella vuonna 2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita