lauantai 11. marraskuuta 2017

Kouvola / Heikki Hasun patsas

Willimies ei itse ole kovinkaan liikunnallinen sälli, mutta kyllähän minä urheilua seuraan. Jääkiekko ja etenkin SaiPa ovat lähellä sydäntäni. Lisäksi kotinurkillani asuu yhdistetyn maailmanmestari Paavo Korhonen ja nelinkertainen olympiavoittaja mäkihypyssä eli Nykäsen Matti. Ehkä kilpahiidon osalta parhaat vuoteni ovat jo ohitse, mutta aion kyllä tänä talvena hiihtää ainakin sata kilometriä, jos vaan sitä hemmetin kylmää ja valkoista taivaalta tippuu. Olisihan tuo jo oman kunnon ja lievän? ylipainoni suhteen ihan järkevääkin vähän hiihdellä.
Heikki Hasun patsas

Näistä talvisista tunnelmista onkin mukava siirtyä Kouvolaan, entisen Anjalankosken kaupungin entisen kaupungintalon edustalle ihailemaan yhtä urheilun suurmiestä, joka on urallaan voittanut kaikenlaista. Kaiken lisäksi tämä yhä elossa oleva urheilumies on saanut hemmetin upean patsaan omille kotinurkilleen. 
Mäkihyppy ja hiihto

Vaikuttavan kokoinen patsas

Kyseessä on kaksinkertaisen olympiavoittajan ja maailmanmestarin Heikki Hasun kunniaksi pystytetty patsas, joka paljastaa asiaan vihkiytymättömällekin Hasun lajin olleen yhdistetty. Lajissahan loikitaan mäestä ja hiihdetään vielä sen päälle kevyt lenkki. Laji vaatii takuulla erityislahjoja, koska kaksi toisilleen erillaista lajia on yhdistetty ja molemmissa pitää olla vielä hyväkin päästäkseen Hasun saavutuksiin.

Patsasprojektin laittoi aikanaan liikkeelle Myllykosken seudunkotiseutuyhdistys ja Hasun vanha urheiluseura Myllykosken Kilpa-Veikot. Rahoittajan rooli lankesi silloiselle Anjalankosken kaupungille, mutta kuluihin osallistui myös paikallisia yrityksiä eri toimialoilta. Rahaa tarvittiinkin, koska hankkeen budjetti oli 100.000€. 
Saavutukset asianmukaisesti kullattuna

Patsas tilattiin taiteilija Juhani Honkaselta, jonka tekemä ehdotus julkistettiin joulukuussa 2001. Ehdotus kelpasi myös Hasulle, joten tämä 5,5 metrinen patsas sai hyväksynnän. Se muodostuu Kurun harmaasta graniitista tehdyistä paadesta ja jalustasta, joiden sisään on valettu kaksi pronssista Heikki Hasua esittävää talviurheilijahahmoa. Tästä todellakin selviää kyseessä olevan talvilajien tsämppiooni...

Patsas sijaitsee aivan Hasun kotinurkilla ja latujen läheisyydessä, missä hän hio itsensä yhdistetyn maailmanmestariksi. Patsas paljastettiin Anjalankosken kaupungintalon edustalla 2.2.2003, jolloin oli kulunut täsmälleen 55 vuotta Hasun St.Moritzissa 1948 voittamasta kultamitalista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita