keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Imatra / Janka Kupala

Imatran kaupunki rakensi Imatrankoskelle Inkerinaukion tässä joitakin vuosia takaperin. Kaikki kulut eivät tällä kertaa menneet Imatran kaupungin pussista, vaan asialle löytyi myös yksityinen lahjoittaja Airi Rouhiainen, joka on saanut oman pienen muistolaatan Inkerinaukion vesiputouksen reunaan. Tätä voisi nimittää kulttuuriteoksi, koska ainahan urheilua sponsoroidaan, mutta kunnollisista kulttuurin ja taiteen mesenaateista on huutava pula kaikkialla maassamme.
Ville Huhtanen vastasi altaiden pohjien maalaamisesta 

Inkerinaukion iso allas

Kaipaavat vettä


Inkerinaukio koostuu vesiputouksesta ja isosta vesialtaasta, jonka pohjaan on maalattu kolmiulotteisia maalauksia, jotka saavat veden elävät elämään. Voitte olla varmoja, että joku ryssi tämänkin kohteen kuvaamisen menemällä paikalle ainakin kolmesti, jolloin vettä ei ollut altaissa! Niin, jos joku ei arvannut, niin minähän se olin....  Pahoittelut tuosta.

Nyt kuitenkin esittelen nuo kaikki samalla kertaa ja lisäksi vielä valko-venäläisen runoilijan Janka Kupalan muistolaatan, joka paljastettiin 2.10.2018 suihkulähteen kivetykseen. Nyt tietysti ensiksi kaikille lukijoille heräsi että kuka helkatin Kupala, mutta kerrottakoon, että hän on vastaava kansallisrunoilija kuin meidän ikioma Runebergimme, tosin Kupala on Valko-Venäjän kansallisrunoilija.
Inkerinaukion mesenaatti

Vesiputous

Kupala vieraili Imatralla vuonna 1910 ja kirjoitti Imatran koskesta kertovan runon "Imatralla" vierailunsa innoittamana. Tämä runo innoitti myös Valko-Venäjän suurlähetystön sekä kulttuurimininsteriön tähän muistolaattahankkeeseen. Hanke huipentui siis 2.10.2018 muistolaatan paljastamiseen, josta vastasivat Valko-Venäjän Suomen suurlähettiläs Aleksander Ostrovski sekä Imatran kaupunginjohtaja Kai Roslakka.
Muistolaatan teki valkovenäläinen kuvanveistäjä Pavel Voinitsky


Muistolaatan paljastuksessa oli mukana Janka Kupala – museon johtaja Elena Leshkovitsh, joka keroi kaikkien maansa kansalaisten tuntevan Kupalan tuotantoa. Samalla hän toivoi myös Imatralaisten tutustuvan Kupalan tuotantoon, josta on aivan äskettäin tehty balladikin....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita