keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Luumäki / Kurvilan jatulintarha

Etelä-Karjalan kierros jatkuu. Nyt siirrymme Parikkalan Uukuniemeltä maakunnan läntisiin osiin Luumäelle. Täältä meillä on jäljellä enää yksi ainoa kohde, jota emme ole esitelleet. Tässäkin paikassa olemme käyneet Williladyn kanssa jopa kahdesti. Ensimmäisellä reissulla tämä vuonna 1989 löydetty jatulintarha oli vielä piilossa maan alla, joten kohde jäi silloin esittelemättä. Nyt alue on museoviraston toimesta puhdistettu ja palautettu alkuperäiseen? loistoonsa.
Kurvilan jatulintarha on suojeltu muinaisjäännös

Tämä jatulintarha kuuluu erikoisiin kohteisiin, koska valtaosa näistä löytyy merien rannikoilta ja ainoat sisämaasta löydetyt jatulintarhat löytyvät täältä Luumäeltä ja Miehikkälästä. Ne muodostavat kahdeksan jatulintarhan ryppään, joka on siis maassamme ainutlaatuinen.
Infotaulusta voi lukea lisää aiheesta

Vaan mikä on jatulintarha ja koska ne on tehty. Kohteiden ajoittaminen on vaikeaa ellei jopa mahdotonta, koska ne ovat kivilatomuksia kallion päällä. Tällaisen paikan arkeologinen tutkimus ei antaisi lisätietoa. Monia arvauksia on kuitenkin olemassa ja itse uskon niiden olevan maanomistukseen liittyviä symboleja tai sitten ne eivät ole....

Kaikesta huolimatta ne ovat upeita jäänteitä menneiltä ajoilta. Ainut asia mikä mietityttää, on se, että kuinka moni jatulintarha on vielä turpeen alla kätkössä. Tuskin kaikkia on vielä löydetty.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita