maanantai 14. lokakuuta 2019

Imatra / Astascheffin kanto ja suihkulähde

Jotkut muistomerkit ovat mahdottomissa paikoissa, joten ne jäivät minulta aikoinaan esittelemättä. En vaan päässyt kohteille, koska ne sijaitsevat tehdasalueilla tai muilla vastaavilla paikoilla. Niinpä sitten ajattelin, että jossain vaiheessa pyydän luvat ja kurvaan herroiksi paikan päälle lupalappu kourassa. No, en tietenkään saanut asiaa hoidetuksi. Aikaahan nyt ei ollut kuin jokunen vuosi...

Niinpä sitten kyselin Imatran Facebook-ryhmästä apua tämänkin kohteen esittelemiseksi ja sain sitä samantien. Juhani Miettinen lähetti minulle pari kuvaa tämän päiväisestä kohteesta, mutta ne ovat aika vanhoja ja värit ovat vähän muuttuneet. Ei anneta sen haitata, koska kuva on aina parempi kuin ei kuvaa ollenkaan. Nyt siirrytään Stora-Enson tehtaiden sisäpuolelta löytyvän Harakanhovin pihamaalle!
Astascheffin kanto vasemmalla(Kuva Juhani Miettinen)

Harakan hovin juuret juontavat aina 1500-luvun loppupuolelle, jolloin ensimmäisen kerran asiakirjoista löytyy omistajan Olli Harakan nimi mainittuna. Heillä tila oli aina vuoteen 1678 saakka, kunnes tila jäi autiotilaksi veronmaksukyvyttömänä. Lopulta se päätyi kruununtilaksi. Vuonna 1812 astui voimaan uusi laki, mikä antoi tilojen entisille omistajille mahdollisuuden hankkia tila takaisin itselleen. Tätä lakia hyväksi käyttäen Harakat saivat tilan takaisin itselleen, kunnes 1882 joutuivat uudelleen luopumaan tilasta rahaongelmien takia.
Kivinen kannon näköinen muistomerkki (Kuva Juhani Miettinen)

Tilan osti Harakoilta insinööri Törnudd, mutta hän möi tilan uudelleen kaksi vuotta myöhemmin kenraali Astascheffille. Hän päätti panostaa tilaan kunnolla rahaa ja rakennutti tilalle upean päärakennuksen, näköalatornin, huvilan ja upean puiston. Kenraali kuoli 1908 ja Harakan hovi jäi hänen vaimolleen. Hän avioitui 1911 uudelleen pankinjohtaja Meissnerin kanssa. Yhdessä he jatkoivat tilan ylläpitoa, kunnes Venäjän vallankumous 1917 katkaisi rahavirran Pietarista. 

Myytyään kaiken ylimääräisen omaisuutensa, Meissnerit lopulta möivät 1922 Harakan hovin Tornator Oy:lle ja siitä tehtiin johtaja Sihtolan virka-asunto. Ilmeisesti Sihtolakin istui Astascheffin kannon päällä monet kerrat....

Pihalla on näet kivinen muistomerkki paikalla, missä Astascheff istui aina kannon päällä. Venäläisenä hänen kantoonsa on kirjoitettu venäjänkielinen teksti, joka kuuluu seuraavasti:"Tällä paikalla istui Wladimir Astascheff monen monta kertaa. Viimeisen kerran istui hän tässä kesäkuun 5.päivänä 1908."

Samassa puutarhassa on myös eräs toinen Imatran muistomerkeistä, nimittäin Harakan hovin puiston suihkulähde, mistä Kiurun Sami lähetti minulle muutaman valokuvan, kun niitä kyselin Facebook-ryhmästä. Kiitos Sami tästä!

Tämä suihkulähde on ympyränmuotoinen ja sen keskustassa on kaksi kalaa, jotka muodostavat vesisuihkun suihkulähteeseen. Ilmeisesti tämäkin on Astascheffin ajalta....
Harakan hovin suihkulähde


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita