tiistai 26. marraskuuta 2013

Luumäki / Saksalan sankarihautausmaa*

                                           Dire Straits "Brothers in arms"

Vuorossa yksi sankarihautausmaa lisää, mutta tällä kertaa siirrymme Etelä-Karjalan länsilaidalle Luumäelle. Kirkon läheisyydestä löytyy vanha hautausmaa ja tien toiselta puolelta Saksalan sankarihautausmaa, mikä on päivän kohteemme. Vieraillessamme täällä oli kesän kuuminta aikaa ja sen takia alueen istutukset eivät pääse väriloistossaan täysin esille. Me kaikkihan muistamme viime kesän kuivat kaudet...
Saksalan sankarihautausmaa

Lakastuneen nurmen alla makaa luumäkeläisiä sankareita, jotka osallistuivat osaltaan pitämään Suomen itsenäisenä valtiona. Hieno juttu, mistä meidän kaikkien on oltava kiitollisia. Elintasomme tuskin olisi muuten nykyistä luokkaa, että voimme ylläpitää muutaman sadantuhannen suuruista työvoimareserviä kotosalla. tuskin nämäkään miehet tällaisen nyky-Suomen puolesta taistelivat? Heidän sukupolvensa arvosti työntekoa ja varmasti kannustaisivat meitä käärimään taas hihamme ja laittavan maamme asiat kuntoon.

Lisäksi ihmetyttää, että miksi he ovat saaneet muistomerkikseen tai sankaripatsaaksi Ilmari Wirkkalan suunnitteleman monumentin, joka omien poikieni mielestä muistuttaa avaruusmiestä? Kieltämättä yhdennäköisyyttä on...
Ilmari Wirkkalan sankaripatsas.... avaruusmies!
Päivitys 8.2.2018
Wirkkalan tekemä lumipukuinen sankaripatsas on paljastettu 29.6.1941. Ilmeisesti siihe non jälkikäteen lisätty jatkosodan vuodet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita