sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ruokolahti / Lassilan linnavuori ja luola



                                                        Klamydia "Älä pelkää"

Eilispäivänä meni kaikki suunnitelmat uusiksi. Tarkoituksemme ei ollut enää palata Etelä-Karjalan Lappeenrannan ulkopuolisille alueille kuvausreissuille, mutta mitä vielä.... Iltapäivällä olimme Williladyn kanssa autossa matkalla kohti Willimies Toursin uusia seikkailuja. Meiltähän ei nämä ideat tunnu loppuvan, joten päätimme piipahtaa kurkkaamassa pari kohdetta Imatra - Ruokolahti alueelta. ne tulikin kuvattua, mutta sitten iski kuin salamana kirkkaalta taivaalta uusi ajatus. Alue on täynnä luolia, joista emme aiemmin tienneet yhtään mitään...

Tarkoitus onkin nyt vierailla kesän aikana muutamissa komeimmissa paikoissa ja tonkia luolat kunnolla. Eilen aloitimmekin tehtävämme ehkä vaativimmalla kohteella koko blogin historiassa. Ensi kerran pelotti ihan oikeasti näillä retkillä, mutta koska Willilady ei valittanut, niin olin sitten itsekin aivan hiljaa, etten saisi pelkurin mainetta. Hienostihan tuo retki meni, mutta oli kyllä reissujen haastavin ja pelottavin kohde....tähän asti!

Paikka, missä piipahdimme on lassilanvuoren linnavuori Ruokolahdella lähellä Venäjän rajaa. Itse linnavuoren huipulle pääseminenkin osoittautui tempuksi, mikä nosti ainakin minulla sydämenlyöntitiheydenmaksimiin eli lähelle 200 kumautusta minuutissa. Reitti ylös oli jyrkässä rinteessä, minne pääsi ainoastaan haasteellista luonnonmuovaamaa? reittiä pitkin. Kivisiä askelmia ja puunjuurien apua hyväksikäyttäen onnistuimme nousemaan vuoren laelle, mistä olikin hulppeat näkymät ympäröivään luontoon.
Melkoisen jyrkät rinteet 
 
Valokuva kertonee edes jotain reitin jyrkkyydestä!
Mitään tietoa Lassilan linnavuoren historiasta meillä ei ole tiedossamme, mutta yleensähän nämä ovat olleet käytössä rapiat tuhat vuotta takaperin, kun vainolainen on iskenyt alueelle. Lassilassakin puolustautuminen on ollut helppoa rinteen jyrkkyyden takia. Olisi näet ollut mahdotonta kiivetä jyrkkää reittiä miekka kädessä valmiina hyökkäämään. 
Willimiehen mobiili näyttää melkoisen pieneltä ylhäältä kuvattuna
Huipulta näkyy Latvajärvi ja paljon muutakin....
Vaan paikan mielenkiintoisin osuus oli vielä edessä. Emme näet lähtiessä tienneet, ette paikalla oleva luola olisi niin pelottava kokemus! Mutta tietenkin sinne piti tunkea, vaikka ympärillä oleva kallio näytti siltä, kuin se olisi valmis romahtamaan niskaan koska tahansa..
Luolan suuaukolle pääsee tikapuita pitkin. Aukko on vähän ahdas, mutta.....

Ei muuta kuin portaita ylös luolan uumeniin ja on tunnustettava, että kallioperä luolan sisällä näytti melko epävakaalta. Luolan peräosaan oli tippunut irtolohkareita, mitkä estivät kokoiseni äijänkörilään matkan läpi luolan. Takaosasta näet häämötti valoa, joten kulkureitti kallion läpi on mahdollinen jollekin pienemmälle henkilölle....
Tikkaiden yläpuolella on melkoinen järkäle valmiina putoamaan niskaan?

Kuvat luolasta nyt ovat valaistuksen takia vähän sitä sun tätä, mutta menkää ihmeessä käymään paikan päällä. On takuulla kokemisen arvoinen paikka, jos ei pelkää luolan romahtamista niskaan. Willimies ja Willilady suosittelevat lämpimästi, mutta nyt lavuaarin hajulukon kimppuun. Paluu arkeen eilisen jälkeen on melkoinen.... 
Luola sisältä ulospäin kuvattuna
 
Luolan perällä on tippuneita järkäleitä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita