lauantai 6. tammikuuta 2018

Kivennapa / Kivennavan kirkonmäki

Lähdettyämme Ristikiveltä kiireen vilkkaa lentäviä vihollisia pakoon ajoimme suoraan Kivennavan kirkonkylälle, joka nykyisin tunnetaan nimellä Pervomaiskoje. Saapumisemme Kivennavalle ei aiheuttanut sen kummempia ajatuksia, vaan halusimme mahdollisimman nopeasti päästä entiselle kirkonmäelle kuvaamaan paikalla olevat muistomerkit. Se ei ollutkaan kaikkein helpoin tehtävä, mutta löytyihän se oikea reitti lopulta.
Kivennavan kirkonkello syksyllä 1941 (SA-kuva)

Kivennavan kirkosta ei ole mitään jäljellä syksyllä 1941 (SA-kuva)

Ensimmäisenä näkyviin tuli aivan hemmetin ruma kulttuuritalo, joka on rakennettu aivan entisen kirkon naapuriin. Siihen auto parkkiin ja nousimme portaat ylös vanhalle kulttuuripaikalle, missä nyt ei sen kummempaa ollut nähtävissä. Jotain kuitenkin, koska olimmehan saapuneet Kivennavan kuudennen kirkon muistomerkille.
Kivennavan kulttuuritalo ja uskollinen kulkupelini kirkonmäeltä kuvattuna

Kivennapa kuului aikoinaan Pyhäristin pitäjään ja ensimmäisen kerran nimeä Kivennapa käytettiin asiakirjassa vuonna 1445. Samoihin aikoihin lienee rakennettu Kivennavan ensimmäinen kirkko, jonka paikasta ei ole säilynyt mitään tietoa. Toinen kirkko sijaitsi ilmeisesti Hanttulan kylässä Vuotjärven rannalla. Kumpikin joutui venäläisten polttamaksi, joten niistä ei ole mitään jäljellä. Kivennavan kolmas kirkko tuhoutui 1700-luvun alussa Pietari Suuren valloittaessa Karjalan kannaksen. Se sijaitsi Hanskasuonmäellä.
Kaikki muistomerkit ovat vierekkäin

Kivennavan neljäs ja viides kirkko olivat lyhytaikaisia. Neljäs rakennettiin vuonna 1726 ja 16.6.1755 oli jo uuden eli viidennen kirkon peruskivi paikallaan. Käyttöön tämä viides kirkko otettiin vihkimisseremoniassa 12.5.1756. Se ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen, vaan se rapistui melko nopeasti. Syytä tähän en tiedä. Joka tapauksessa uutta kirkkoa alettiin rakentamaan 1804 ja se valmistui lopulta vuonna 1812 ja vihittiin käyttöön Pietarin päivänä 29.6.1812. Kirkon suunnittelijasta ja rakentajista ei ole säilynyt tietoja.
Ikuisuuden portti edestä

sivulta

takaa

Kirkkoa muutettiin vuonna 1904 ja se sai oman kellotapulin, mihin hinattiin välittömästi uudet Saksasta tilatut kolme kirkonkelloa. Urut kirkko oli saanut jo 1887, mutta niitäkin modifioitiin 1903, jolloin niistä löytyi 16 äänikertaa. Sellaisena Kivennapalaiset tunsivat oman kirkkonsa ja olivat siitä ylpeitä. Valitettavasti ajat muuttuivat ja jo talvisodan ensimmäisinä päivinä kirkko tuhoutui kaikkine sisällä olleine välineineen.
Ikuisuuden portin oikealla puolella on muistotaulu

Tämän avulla löytää kohteet

Jatkosota kuitenkin muutti taas Kivennavan kirkollisen tilanteen, koska se oli yksi harvoista pitäjistä, joiden kirkolliset palautuivat ennalleen jatkosodan aikana. Pienen matkan päähän Linnamäelle nousi nimittäin uusi kirkko, jonka rakensivat Kivennavan pitäjän vallanneet kenraali Pajarin joukot. Se valmistui kapteeni Matti Lampenin piirustusten mukaisesti ja se vihittiin käyttöön 26.9.1943. Valitettavasti sitäkään ei ole enää olemassa, enkä viitsinyt käydä sen rauniolla, koska siell ei tietääksemme ole yhtään muistomerkkiä.
Ilmari Pimiän runo kiveen hakattuna

hautakiven kappale

Yksi harvoista löytyneistä

hautakivi

Nykyisin Kivennavan kirkonmäellä on muutama muistomerkki ja komein on Kivennapaseuran pystyttämä Kauko Ilosen ikuisuuden portti, joka paljastettiin 1993. Sen ympäriltä löytyy muutama muukin muistokivi, joista en löytänyt sen kummemmin tietoa. Sen sijaan vanhalta hautausmaa-alueelta löytyy vielä Katri Paavolaisen hautamuistomerkki sekä muutama hautakivi. Sankarihautausmaa sen sijaan on nykyisin Pervomaiskojen kulttuuritalon parkkipaikan alla. 
Kirkon paikka

Hautausmaan yli menee sähkölinja. Tosin ei täällä ole enää juuri mitään

Katri Paavolaisen hautamuistomerkki

Komeahan tuo on

Ihme että edes tämä on säästynyt

Kun kaikki merkittävä Kivennavalla oli nähty, niin päätimme lähteä kohti kotia muutamalla stopilla. Me emme toimi kuin Formulakilpailut yhdellä stopilla....

2 kommenttia:

  1. Olen aloittanut blogin mainostaakseni tulevaa kirjaa suvusta, joka asettui Kivennavalle. Saanko lainata sinun kuvaasi muistomerkistä?

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita