Kitelä / Kitelän vanha ortodoksikirkko

Sivuutettuamme Pitkärannan vauhdikkaasti, oli tarkoituksemme kurvata suoraan Sortavalaan ja majoittua samanimiseen hotelliin. Ilmeisesti nälkäkin ajoi meitä kohti paikallisen suurkaupungin valoja, mutta silti ajattelimme vielä suorittaa yhden ponnistuksen matkalla. Assistentti oli näet käynyt edellisenä suvena kuvaamassa Kitelän uuden ortodoksisen kirkon muistomerkin, mutta hän ei tuolloin löytänyt vanhan ortodoksikirkon muistomerkkiä. Nyt ajattelimme yrittää löytää tuon vanhan kirkon paikan.

Käännyimme sivutielle ja ohitimme uudemman kirkon pitkät portaat pysähtymättä ja tulimme peltojen keskelle helkatin uraiselle baanalle. Tähystelimme pellon ylitse kohti metsikköä, joka oli meidän ja ison tien välissä. Ei vaan osunut silmään, vaikka kuinka pälyiltiin. Sitten päätimme jo poistua paikalta, kun näin metsän reunassa jotain harmaata. Tarkensin kameran zoomin ja totesin, että paikka löytyi!

Kirkon muistomerkit lötyvät metsänrajasta

Siinä ne on vierekkäin

Porukalla sitten kälpittiin pellon poikki kainaloiden korkeudelle ulottuvassa kasvillisuudessa ja tulimme lopulta hikisinä paikalle. Meille oli suuri yllätys, kun löysimme paikalta kaksi muistomerkkiä! Vanhan ortodoksisen kirkon sekä Kitelän hautausmaan muistomerkit. Kyllä kannatti suorittaa nälkäisenä tämä kävelyreissu.... Tutustuimme alueeseen vähän tarkemminkin ja löysimme useita hautaristejä, jotka kertoivat alueen entisestä menneisyydestä. Vaan pitäneehän tuo jokunen sana kertoa Kitelän vanhastakin ortodoksikirkosta.

historian havinaa

Lähes ehjä

Vanhat rautaristit olivat hyvässä kunnossa, vaikkakin katkaistuina

Menneisyyden jälkiä

Vanhan kirkon rauniot

Vanhat porraskivet?

kirkon raunioita

Milloin ja kenen toimesta nämä kivet on tänne tuotu

Oli aika poistua....

Kitelän vanhoista ortodoksikirkoista ei ole tarkkaa tietoa, mutta vanhana nimittämäni ortodoksikirkko rakennettiin vuonna 1777. Siinä oli kaksi alttaria, jotka olivat pyhitetty ylienkeli Mikaelille ja toinen profeetta Eliaalle. Ne selittävätkin Kitelän uuden kirkon nimitykset. Sekaannuksen vuoksi on kerrottava että vuosina 1883 - 1940, Kitelässä oli samaan aikaan kaksikin kirkkoa.

Tämän kirkon kohtalo oli tuhoutua talvisodassa, koska alueelle muodostui suurmotti, missä tuhannet venäläissotilaat kärvistelivät pakkasessa. Kirkko purettiin venäläisten toimesta ja hirret käytettiin korsujen materiaaleiksi ja loput puuosat poltettiin, jotta sotilaat eivät kuolisi pakkaseen. 

Nyt kuitenkin reissumme alkoi kääntyä vihdoinkin voiton puolelle ja edessä oli rallitaival kohti Sortavalan lihapatojen ääreen....  

Pitkäranta / Ortodoksikirkon muistomerkki

Nyt matkamiehiä jo väsytti ja päätimmekin jättää Pitkärannan kohteiden kuvaamisen seuraavaan kesään, koska nälän runtelemat ruumiimme kaipasivat ruokaa ja lepoa. Tuo reissu onkin nyt sovittu ja startti tapahtuu 24.5.2019. Tuolloin kuvaamme kaikki tiedossani olevat Laatokan pohjoispuoliset kohteet ja siitä emme nyt voi tinkiä, vaan operaatio hoidetaan. Matkan alkuhan on mielenkiintoinen, kun työpäivän jälkeen hilaan itseni Tohmajärvelle, missä hyppään assistentti Pirhosen autoon, millä hurautamme tänne Pitkärantaan. Meillä on varattuna täältä jo laadukas 10€ maksanut majoitus!

Kohde tuli kuvattua, koska se on aivan tien varressa

Tällä roadtripillämme ohitimme sujuvasti Pitkärannan, mutta yhden stopin teimme. Kyseinen Pitkärannan entisen ortodoksikirkon paikalle on pystytetty punagraniitista veistetty muistomerkki. Tämän kohteen kuvasimme, mutta muuten jatkoimme matkaamme tietoisina siitä, että monta kohdetta jää kuvaamatta. Valitettavasti emme vaan jaksaneet....

Muistomerkki, jonka pystyttäjä ja paljastamisajankohta ovat tuntemattomat

Pitkärannan ortodoksikirkko rakennettiin hirsistä vuosina 1885 - 1898. Tontti tuli lahjoituksena paikalliselta tehtaalta, mutta kirkon rakentamiseen tarvittava rahasumma(10000 ruplaa) saatiin lahjana lahjoittajalta, joka halusi pysyä tuntemattomana! Rakennustöitä valvoi kauppias Ivar Kanninen ja kirkko oli lopulta valmis vihittäväksi, jonka suoritti Arkkipiispa Antonius pyhittäen kirkon Jeesuksen Kristuksen taivaaseenastumisen muistolle. Päivämäärä oli tuolloin 2.10.1898.

Toisella puolella katua on venäläinen T-26 panssari muistomerkkinä

Kirkon tornissa kumisi seitsemän Pietarissa Orlovin tehtailla valettua kelloa, jotka jäivät torniin niinkuin muutkin kirkon arvoesineet talvisodassa. Välirauhan aikana kirkkoa käytettiin varastona, mutta jatkosodan alkuvaiheessa perääntyessään Pitkärannasta, he polttivat kirkon maan tasalle.    

Uuksu / Uuksun 1918 muistomerkki*

Roadtripin seuraava kohde löytyy nyt todella läheltä. Sankarihaudoilta ei tarvitse kävellä kuin parikymmentä metriä, niin olemme perillä tämän päivän kohteella. Viime kesänä tuo matka tuntui nälkäisistä matkamiehistä lähes maratonilta, mutta kaikesta selvittiin. Niin tästäkin siirtymätaipaleesta. 

Uuksun 1918 muistomerkki

Yksi harvoista suomalaisten haudoista

Muistomerkki oli aikoinaan aidalla ympäröity

Monumentti uhmaa aikaa

yhdestä nurkasta puuttuu aimo pala

Minusta tämä on upea!

Kyseessä on Uuksun valkoisten kaatuneiden muistomerkistä, joka paljastettiin Uuksun hautausmaalle 19.8.1934. Ajankohta on mielestäni melkoisen myöhäinen, koska yleensä nämä pystytettiin jo 1920-luvun alkuvuosina. Ilmeisesti myöhäiseen ajankohtaan on ollut syynsä, mutta minä en tiedä niistä mitään. Joka tapauksessa kyseessä pn ihan hemmetin komea muistomerkki, jollaisia ei ole vertailukohtaa blogissani. Tai jos on, niin en jaksa muistaa kaikkien liki 1700 kohteen joukosta sellaista!

Muistomerkki on muurattu mukulakivistä pienen talon muotoiseksi ja sen huipulle on laitettu pyramidimainen kattorakennelma, jonka kruunaa huipulle asetettu kivinen pallo. Muistomerkin yhdellä sivulla on ollut risti ja toisella kantilla laatta, missä oli kuuden uuksulaisen sankarivainajan nimet, mutta nuo ovat aikojen kuluessa kadonneet. On jo pieni ihme, että se on vieläkin pystyssä, koska siitä puuttuu yhdestä nurkasta melkoinen palanen.

Monumenttia ympäröi aikoinaan matala kivinen muuri, jonka päälle oli kiinnitetty tolpat, joiden kautta kulki kettingit ympäröiden hauta-alueen. Nyt ketjut ovat kadonneet. 

ja loppuhan meni pelleilyksi

silmissä taitaa kiilua Sortavala ja ruoka!

Muistomerkissä oli mainittuna noiden kuuden vainajan nimet, joten kerrottakoon nekin. He olivat: Pekka Jouhki, Aleks Semi, Vilho Koverskoi, Vasili Kettu, Feodor Tunninen ja Nikolai Bogdanoff. 

Päivitys 20.7.2019
Assistentti Pirhonen hankki alla olevan kuvan VK:n Pitkäranta ryhmästä. Kuvan on laittanut sivustolle Olga Kolomeets.

Tältä muistomerkki näytti vamistumisensa jälkeen....

Uuksu / Uuksun sankarihaudat

Pitkä reissu alkoi jo vaatia veronsa. Salmilta lähdettyämme istuimme hiljaa Lada Nivassa ja kurvailimme kohti seuraavaa kohdetta, jonne oli n. 25 kilometriä matkaa. Tarkoituksemme oli löytää Uuksun sankarihautausmaa-alue, joka pitäisi olla valkoisella aidalla ympäröity. Koska nälkäkin alkoi kurnia jo suonissamme, niin päätimme hoitaa tämän Uuksun osuuden mahdollisimman pikaisesti.

Lopulta vähän ennen Uuksujokea näkyi venäläinen muistomerkki, joka kuvaa lentokoneen pystyynnostettua peräosaa. Tiesimme nyt olevamme lähellä ja siirryimme jalkamiehiksi hyläten uskollisen Ladan hiekkauran reunaan. Nopea kuva lentokoneesta ja matkamme jatkui pidemmälle hautausmaan perukoille pitkin hemmetin upottavaa hiekkakangasta, missä oli nälkäisenä rasittavaa jolkutella. Uhrautuminen kuitenkin kannatti ja lopulta saavuimme perille valkoisen aidan luokse.

venäläinen lentokonemonumentti Uuksussa

Aidattu sankarihauta-alue näytti siistiltä ja hyvin hoidetulta. Näytti kuin aita olisi vasta maalattua ja niin näytti ristikin. Aluksi hämmästelimme sitä yksityiskohtaa, koska ristiin kiinnitetty laatta kertoi sankarihauta-alueen olevan Jestoin sukuseuran aikaansaannosta. Tähän asiaan perehdyinkin tarkemmin ja löysin Uuksun sankarihautausmaan mielenkiintoisen historiikin, joka paljastaa seuraavaa.

Sotien aikana suomalaiset hautasivat tänne Uuksun hautausmaalle 34 sankarivainajaa. Sinne vainajat jäivätkin ja viimeinen vilkaisu sankarihautausmaalle tehtiin joukkojemme osalta 9.7.1944, jolloin suomalaiset vetäytyivät Uuksusta. Sotien jälkeen jäljet sankarihautausmaasta katosivat ja alueelle alkoi ilmestyä venäläisiä hautoja. Ei vielä kohdalle, mutta lähelle.  Tuolloin suomalainen tarmokkuus nousi esiin ja Joel ja Juho jestoi sekä Vilho Jonninen päättivät tehdä asialle jotain. He nikkaroivat Jonnisen autotallissa ristin ja se päätettiin viedä Uuksuun.

Uuksun sankarihauta-alue taustalla

225 neliötä sankarivainajia

Kuvasta näkee kuinka alueelle olisi käynyt ilman Jestoin sukuseuraa....

Muistomerkki ja Suomen lippu

Muistomerkin laatta 

Risti vietiin osissa Uuksuun linja-auton tavaratilassa. Paikan päällä risti kasattiin ja samalla aikaa talkoolaiset kaivoivat kuoppaa ristiä varten. Laatta kiinni ristiin ja nyt Uuksun sankarihautausmaa-alue oli taas merkitty. Tuolloin elettiin vuotta 1998 ja samalla pystytysreissulla päätettiin myös rakentaa aita alueen ympärille.

Jestoin sukukokous vuonna 1999 päätti anoa opetusministeriöltä apurahaa aitaa sekä alueen kunnostusta varten.  Aidan pystyttäminen vaatii monia lupia Venäjällä, joten samalla kertaa laitettiin kirje Pitkärannan paikallishallinnon johtajalle Zaharoville. Hän ilmoitti melko pian, että tarvitaan kirjallinen lupa ja tiedot hautausalueella sijaitsevasta sankaripatsaasta ja haudatuista sotilaista. Jestoit vastasivat nopeasti ja laittoivat tarvittavat tiedot samalla kertaa aidanrakennusaikatauluineen. Vastauskirjeessä pyydettiin vielä varmistus, että kaikki vainajat olivat Suomen kansalaisia. Nämäkin tiedot toimitettiin Pitkärantaan ja sieltä hakemus lähetettiin sotamuistomerkeistä vastaavaan Vojennyje Memorialy- yhdistykselle.

Nyt asiat etennivät! Opetusministeriö myönsi apurahan ja helmikuussa 2001 Jestoit saivat tiedon, että Vojennyje Memorialy aloitti alueen rekisteröimisen ja että lupa 225 neliön hautausmaa-alueelle oli hoidossa. Lopullinen lupa irtosi vasta kesäkuussa 2002, kun 600 dollaria oli vaihtanut omistajaa. Nyt aitaelementtien rakentaminen saattoi alkaa Västinniemessä Risto Jonnisen hallissa. Aikaa ei kulunut kuin viikko, kun rakentajat Risto, Vilho, Aulis ja Niko Jonninen, Heikki Hiltunen ja Raimo Vinni ilmoittivat homman olevan valmis. Nyt oli aika siirtää elementit Uuksuun.

Elementit vietiin Uuksuun Jonnisen lava-autolla ja talkooporukka, 21 innokasta, seurasi bussilla perässä. Pystytysmatka tapahtui 3-7.8.2002 ja aikaa meni yksi kokonainen päivä. Valitettavasti jo syksyllä tuli tieto aidan rikkomisesta. Seuraavana kesänä Jestoit korjasivat aidan ja vielä kertaalleen se rikottiin, mutta sen jälkeen aita on saanut olla rauhassa. 

Vuosien saatossa aluetta on siistitty ja aitaakin maalailtu. Kaikki oli 16.6.2018 hemmetin siistiä ja pakko on nostaa Jestoin sukuseuralle hattua operaatiosta. Moni olisi varmaan lannistunut kesken prosessin! Nyt alue on kuitenkin suojeltu ja alueella on liehunut Suomen pienoislippu kesästä 2014 saakka, jolloin Savonlinnan reserviläiset sen sinne veivät suomalaisten poistumisesta 70 vuotta aiemmin kertomaan.

Salmi / Salmin sankarihautausmaa

Oli aika jättää Salmin luterilaisella hautausmaalla vainonneet hötiäiset ja paarmat taakse ja jatkaa matkaa kohti seuraavia kohteita. Ensimmäiseksi suuntasimme Salmin aikaa uhmaavalle ortodoksikirkolle, joka huhupuheiden mukaan olisi tarkoitus kunnostaa entiseen loistoonsa, mutta veikkanpa ettei sitä tule koskaan tapahtumaan. Eikä se ole enää mahdollistakaan, koska toin yhden tiiliskiven raunioista omaan kotiini muistoksi tästä roadtripistä.

Minulla on ollut tapana keräillä eri paikoista pieniä muistoesineitä, joilla olen "koristellut" kotiamme. Omien isoisovanhempien kotipaikalta toin pariin otteeseen tiiliskiviä oman takan päälle ja muitakin esineitä on kertynyt, kuten Summasta ruosteista piikkilankaa, Vahvialasta metsiköstä löytämäni ruosteinen ovenkahva ja Kuukaupin sillalta löytämäni ruosteinen ankkuri. Muutenhan näistä matkoista ei ole jäänyt muistoksi kuin bensalasku ja tyhjä rahapussi!

Koska Salmin ortodoksikirkko on kohde, jonka kuviin törmää monessa paikassa netissä, niin pakkohan minun oli päästä sitä katsomaan, vaikka se onkin blogissa jo aiemmin esitelty. Pakko sanoa, että rauniot olivat vaikuttavat ja vaaralliset. Tiiliä putoili jostain korkeuksista alas paikalla ollessamme, joten eipä tullut ihan joka kolkkaa tutkittua, tornista puhumattakaan... Täällä kannattaa noudattaa suurta varovaisuutta ja hullunrohkealle voi käydä kalpaten....

Onhan tuo aikanaan ollut ihan saakelin komea

Kirkko oli kuitenkin nopeasti katsottu ja oli aika siirtyä seuraavalle kohteellemme eli Salmin sankarihaudoille, jotka olivat ensin paikkana käytössä jo vuonna 1918. Tuolloin paikalle pystytettiin komea kivinen monumentti, joka oli ketjuilla ympäröity. Se katosi jonnekin historian hämäriin jatkosodan jälkeen, joten se voi olla missä tahansa, koska venäläisillä oli tapana ottaa niitä omaan uusiokäyttöön. Uskoisin Salmilaisten pitäjäseuran yrittäneen sen jäljittämistä, mutta ilmeisesti turhaan?

Salmin sankarihautojen muistomerkki

Vainajia muistetaan vieläkin

Muistomerkin laatta

Ortodoksien risti seisoo sankarien keskellä

Sotavuosina tähän Salmin sankarihautaan laskettiin nelisensataa sankarivainajaa, joiden haudoilla oli valkoinen risti. Ristit ilmeisesti katosivat venäläisten haudatessa 800 omaa kaatunuttaan Salmin sankarivainajien päälle. Jostain kumman syystä se lienee ollut ainoa paikka, mihin vainajia pystyi hautaamaan. Lienee Karjalan korvissa liian vähän tilaa? 

Venäläisten vastaava

Lienevätkö yhteistyötä, koska ovat samanlaiset?

Paikalla on nyt sekä suomalaisten että venäläisten muistomerkki tällä samalla alueella. Salmin sankarivainajien muistomerkki on Salmin pitäjäseuran pystyttämä vuonna 1992. Venäläisten monumentista en tiedä, enkä ole erikoisemmin kiinnostunutkaan....

Matka jatkui ja seuraavaksi oli tarkoitus löytää venäläinen lentokone....

Salmi / Aunuksen retkikunnan muistomerkki

Lada kiihdytti meidät kauas Manssilasta, kunnes saaviumme ennen Salmin keskustaa sijaitsevalle Salmin entiselle ja nykyisin venäläisten käytäämälle hautausmaalle. Jyhkeät vanhat portin pylväät ilmoittivat meidän saapuneen perille. Sen tajusivat myös miljoonat lentävät pörriäiset, jotka iskivät kimppuumme antaen esimakua Aunuksen retkikuntaan vuonna 1919 osallistuneiden vaikeuksista. Itse en ainakaan ihan äkkiä muista kauheampaa invaasiota osuneen kohdalleni.

Salmin hautausmaan portit

Nykyisin alue on venäläisten käytössä

Ilkka jäi jumiin venäläisen papan kanssa, jolle piti selittää hänen useasti ihmettelemänsä muistomerkin historiaa

Neuvonpito jatkuu.....

Ilmeisesti vanha suomalainen hauta

Mikäs siinä auttoi, kuin tallustella portista sisään etsimään hautausmaalta löytyvää massiivista kivipaatta, jonka alle on haudattu 34 Aunuksen retkelle osallistuneen vapaaehtoisen ruumiit. Melko nopeasti löysin paikalle ja kiertelin sitä hiljaisuuden vallitessa. En voinut välttyä ajattelemasta sitä vimmaa ja rohkeutta, joka sai ihmiset silloin yrittämään rakentaa suur-Suomea, kun eihän meillä edes nykyään pystytä vastaamaan ihmisten kaikkiin perustarpeisiinkaan? No, silloin jylläsivät ideologiat, haaveet ja ihanteet, jotka nykyaikana tuntuvat olevan täysin hukassa...

Tuolloin elettiin aivan toisenlaista aikaa kuin nykyään. Saksa oli juuri hävinnyt ensimmäisen maailmansodan ja Neuvosto-Venäjä päätti julistaa Brest-Litovskin rauhansopimuksen mitättömäksi. Välittömästi tämän jälkeen Neuvosto-Venäjä hyökkäsi Baltiaan. Länsimaiden puuttuttua asiaan he perääntyivät, mutta samalla Suomessa alkoi keskustelu itä-Karjalan liittämisestä Suomeen vaikka aseellisesti, jos ei muuten.

Tammikuussa 1919 suomalaiset ylittivät rajan javalloittivat Porajärven pitäjän. Virallisesti Suomi ei ollut hyökkäyksessä mukana, mutta silti eri lähteiden mukaan tukea antoivat pankit viitisen miljoonaa ja valtio 16,5 miljoonaa silloista markkaa heimosodan kustannuksiin. Niinpä operaatio laajeni keväällä kun liki 1000 heimosoturia ylitti rajan ja valtasi lopulta Aunuksen kaupungin huhtikuun loppupuolella 1919. Hyökkäys jatkui vielä Lotinanpellon ja Petroskoin suuntiin. Tällöin asiat näyttivät menevän hyvin ja mahdollisuudet suur-Suomeen olivat olemassa, ainakin ajatuksissa.

Aunuksen retkikunnan muistomerkki

34 kaatunutta sai oman kivipaaden.....näistä 14 oli tuntematonta

Muistomerkki on jyhkeä

Muisto elää....

Kauaa ei suomalaiset kuitenkaan saaneet Aunuksen kaupungissa viettää, koska jo 12.5.1919 venäläiset valtasivat kaupungin takaisin ja pakottivat suomalaiset perääntymään Tuulosjoelle. Samoihin aikoihin Paavo Talvelan johtaman joukon hyökkäys kohti Petroskoita pysäytettiin Suolusmäessä ja vielä kun venäläiset tekivät maihinnousun Viteleessä suomalaisten selustaan kesäkuun lopulla 1919, niin edessä oli paluureissu Suomen puolelle.

Tokihan kaikki operaatiot tarvitsevat oman muistomerkin ja sellainen Salmin hautausmaalle pystytettiinkin, pääosin Paavo Talvelan rahoilla. Patsas on liki 10 tonnia painava liki nelimetrinen kivipaasi, jonka alle haudattiin 34 retkelle osallistunutta. Jokainen sotasankari sai myös oman kivisen laatan, jotka kiertävät kumpua ja minkä keskellä muistomerkki sijaitsee. 

Muistomerkin suunnittelu annettiin Alpo Sailon tehtäväksi ja edessä oli iso urakka. Kivi louhittiin irti Parolan saaren rannasta ja siirtotyöstä hautausmaalle vastasi Sortavalan suojeluskuntapiirin leiripataljoona. On siinä ollut pojilla hikinen urakka! Lopulta kaikki oli valmista ja muistomerkin paljastaminen tapahtui heinäkuussa 1929 eli 10 vuotta retkikunnan jälkeen. Tapahtuma kuvaus tilaisuudesta on säilynyt ja aluksi läsnäolijat lauloivat "jumala ompi linnamme"- virren, jonka jälkeen pastori Huhtinen piti puheen, josta ei isänmaallisuutta puuttunut. Tämän jälkeen patsastoimikunnan puolesta piti puheen Paavo Talvela, sanoen muun muassa seuraavaa:

”Olemme saapuneet tänne kunnioittamaan niiden vainajien muistoa, jotka kymmenen vuotta sitten uhrasivat henkensä koettaessaan siirtää isänmaamme rajoja sinne, minne luonto on ne määrännyt…Kun Suomi vuonna 1918 karisti päältään orjan ikeen, ei se suinkaan ollut hetken työ, vaan vuosisatojen määrätietoisen toiminnan tulos ... Aunuksen retki oli se verikylvö, joka ei voi olla kantamatta hedelmää… Samalla hetkellä, kun näihin multiin kätkettiin Aunuksen sankarien maalliset jäännökset, samalla hetkellä kylvettiin myös Karjalan heimon keskuuteen vapauden siemen… Tälle kummulle pystytetty valtaisa paasi muistuttakoon meille velvollisuuksistamme Karjalan heimoa kohtaan.”

Lopuksi muistomerkki luovutettiin Salmin seurakunnalle, jonka puolesta sen ottivat vastaan pastori Huhtinen ja opettaja Elfvengren. Lopuksi patsaan juurelle laskettiin seppeleitä eri järjestöjen ja yhteisöjen taholta. Tapahtuman päätteeksi Salmissa leiriä pitäneet joukot pitivät paraatin. Tämän jälkeen juhlat jatkuivat heimojuhlana pitkin päivää ja iltaa.

Hienoa, että tämä muistomerkki on säilynyt hyväkuntoisena aina näihin aikoihin saakka. Jopa sen teksti on täysin luettavissa vieläkin ja se kertoo: ”Kaaduitte nuorna nähdessä huomenen ruskon puolesta maanne puolesta heimoususkon.”

Mutta me jatkoimme taas matkaa kohti Salmin kirkkoa....