maanantai 12. helmikuuta 2018

Kotka / Leninin patsas*

Nyt jatketaan viimeisen kerran Lenin-aiheisella muistomerkillä. Vierailemme samassa Leninin nimeä kantavassa puistossa kuin eilenkin. Tässä puistikossa tiedetään Leninin kävelleen hänen osallistuessaan Kotkan työväentalossa pidettyyn salaiseen Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen kolmanteen konferenssiin. Mainittiinpa joissakin lähteissä hänen myös majailleen tuolloin tämän puiston läheisyydessä talossa. Siitä en tosin löytänyt varmaa tietoa.
Mietiskelevä Lenin

Perustukset ovat kunnossa

Nyt puistossa on kuitenkin hänelle osoitettu patsas, jonka neuvostoliiton johto lupasi Kotkalle lahjoittaa. Määräys Kremlistä lähtikin Tallinnaan, joka on kotkan ystävyyskaupunki. Työmääräys annettiin Matt Varikille, joka on paikallinen kuvanveistäjä. Patsaan jalustassa on hänen nimensä, kuten myös Allan Murdmaan nimi. Jälkimmäinen lienee tehnyt graniittiperustukset tälle yli pari metriselle Leninin rintakuvalle.
Tekijöiden nimet

Pronssiin valettuna patsaan tekijän nimi

Asuiko Lenin mahdollisesti takana näkyvässä talossa?

Patsaan paljastustilaisuus pidettiin 26.8.1979 ja sen paljasti Neuvostoliiton suurlähettiläs Vladimir Sobolev. Patsaan luovutuspuheen piti Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri Karl Vaino. Patsaan vastaanotti Kotkan silloisen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Arvi Forss. Paikalla oli myös joitakin itä-blokin valtioiden suurlähettiläitä ja maaherra Erkki Huurtamo.

Patsas ei valitettavasti ole säästynyt ilkivallalta, vaan se on useasti töhritty punaisella maalilla. Vieraillessamme paikalla se oli kunnossa. 

Päivitys 23.2.2018
Tekstissäni mainitsin Leninin asuneen tämän puiston läheisyydessä. Lukijani Ossi ilmoitti löytäneensä osoitteen Lenin Suomessa kirjasta. Leninin kortteeri sijaitsi kuvanveistäjä Vantusen yksikerroksisessa puutalossa osoitteessa Rautatienkatu 9. Se sijaitsee työväentalon läheisyydessä. 

4 kommenttia:

  1. Rautatienkatu 9 on tuossa Leninin patsaan kohdilla?

    VastaaPoista
  2. Leninin patsaan ilmestyminen 1970-luvun Suomeen ja nimenomaan Kotkaan on ymmärrettävissä tuohon ajankohtaan sitoen. Elettiinhän vielä voimakkaasti YYA.n aikaa Neuvostoliiton etupiirissä. Lisäksi totuus Leninistä oli laajasti hämärän peitossa ja hänen olemustaan kaikenkaikkiaan kultivoitu.
    Kotka oli synkeän punainen. Pääasiassa sosiaalidemokratia oli kaupungin poliittinen linja, mutta äärivasemmistolla aina kommunisteja myöten oli paljon tilaa monissa paikoissa. Ihme ettei Bolshevismin perintöä levitelty laajemmin paikkakunnalle. Koko seinän kokoiset kuvat Leninistä, Stalinista sekä sirpistä ja vasarasta olisivat istuneet osuvasti Kotkan miljööseen noihin aikoihin.
    Leninistä tehtiin julkisesti Suomen ystävä ja proletaarien sankari. Suomalaiset pikkulapset laitettiin laulamaan balladia "Lenin sedästä" Ei sanaakaan siitä millainen hirmuhallitsija hän oli.
    Lenin myötävaikutti Suomen itsenäisyyteen motiivinaan saada tämän maan työväenluokan tuki vallankumoukselle joka oli suunnitteilla sekä Venäjällä että Suomessa. Leninin suunnitelmat kolahtivat kiville sen osalta että punaiset kärsivät Suomessa tappion, kun taas Venäjällä punaiset voittivat.
    Suomessa hävinneen puolen punaisia pakeni Venäjälle jossa monet heistä kokivat kamalan kohtalon Bolshevikkien ja Tsekan kynsissä. He eivät saaneet toverisympatiaa, vaan kuulan kalloonsa aatteen pettureiksi luokiteltuina.
    Lenin määräsi täysimittaisen luokkapuhdistuksen Venäjällä. Papit, piispat, aatelisto, porvaristo, liike-elämän ja kulttuurin vaikuttajat työnnettiin Tsekan punaiseen lihamyllyyn. Holokaustia muistuttavissa massateloituksissa kivääreiden eteen marssitettiin vaatteistaan ja koruistaan ilkosilleen riisuttuja lordeja, kreivejä, kreivittäriä tyttärineen ja poikineen. Eräästäkin Moskovassa sijainneen Vankilan kellariin perustetusta "teurastamoista" viemäreitä pitkin virrannut veri värjäsi joen punaiseksi. "Vispaajat", eli moottoriveneet käskettiin ajelemaan joella jotta veri sekoittusi nopeammin eikä kiinnittäisi enempää huomiota.
    Lenin määräsi gulag-keskitys/pakkotyöleirit jonne lähetettiin miljoonia luokkavihollisia. Maatilojen pakko-kollektivisointi toteutettiin väkivaltaisesti. Lenin määräsi vähänkin niskuroivat tilalliset hirtettäväksi tai seivästettäväksi. Tilat sosialisoitiin ja sadot takavarikoitiin valtion varastoihin lukkojen taakse. Toimenpiteitä vastustaneet tapettiin armotta ja Leninin ohjeiden mukaan häväistyjä ruumiita jätettiin kaiken kansan nähtäville. Miljoonia venäläisiä menehtyi nälkään ja tauteihin.
    Kaiken tuon masinoineen viheliäisen vihtahousun patsaat ja museot ovat edelleen olemassa 2020-luvun EU-Suomessa.

    VastaaPoista
  3. Lisättäköön vielä edelliseen, että Kommunismi ja sosiaalidemokratia ovat kaksi eri asiaa. Jotkut mielellään vetävät yhtäsuuruusmerkin noiden kahden käsitteen väliin mutta se on täysin virheellistä.
    Bolshevikkien noustuva valtaan Venäjällä, myös maan sosiaalidemokraatit joutuivat mustalle listalle. Demareiden porvarillisuus luokiteltiin vastavallankumoukselliseksi ja edelleen kuolemansynniksi Kommunistisessa systeemissä.

    VastaaPoista
  4. Vallankumous on vallan vaihtumista toiseksi. Se ei Ranskassa ollut kaunista katseltavaa, eikä Venäjällä. Suomessa yrityksestä rangaistiin kuolemalla 30 000:tta kumouksellista. Mannerheim pääsi kiviseen satulaan.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita