perjantai 1. joulukuuta 2017

Terijoki / Terijoen hallitus ja O.W.Kuusinen

Eilen tasan 78 vuotta takaperin Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja maiden välinen sotatila tunnetaan nimellä talvisota. Sota on tietysti sotaa, mutta tähän liittyi monia omituisia piirteitä kuten Mainilan laukaukset sekä suomalaisen kommunistin Otto Wille Kuusisen johtama Terijoen hallitus. Tällä ei ollut mitään tekemistä Suomen laillisen hallituksen kanssa, joka istui Helsingissä.

Terijoen hallitus, viralliselta nimeltään Suomen kansanhallitus, oli Neuvostoliiton perustama nukkehallitus, jonka suomalaiset jäsenet saisivat taakseen Suomen sisällissodan hävinneen osapuolen ja helpottaisi kansannousulla neuvostoarmeijan Suomen valtaamista. Suunnitelma oli täysin tuhoon tuomittu ja paremminkin vahvisti Suomen halua puolustautua.
Entinen Terijoen upseerikerho on täydellisessä remontissa

Miksi hallitus perustettiin? Ilmeisesti suunnitelma nousi esiin vasta muutamaa viikkoa ennen talvisodan alkua ja sen tehtävä oli oikeuttaa talvisota. Tehtävää tarjottiin ensin SKP:n tuonajan pääsihteeri Arvo Poika Tuomiselle. Hän kieltäytyi ja tehtävä lankesi Otto Wille Kuusiselle. Lieneekö hänkään ollut innokas tähän tehtävään? Johtajakysymyksen ratkettua tämän Suomen kansaa edustavan hallituksen muiksi ministereiksi piti löytää muita suomalaisia. Joukkoon valikoitui 1918 Venäjälle paenneita kommunisteja ja muita myöhemmin Venäjälle menneitä. Tämän joukon piti hallita Neuvostoliiton Suomelta valtaamia alueita ja tehdä yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa.
Melko harva suomalainen  on saanut näköispatsaan ulkomaille

Nimensä hallitus sai 1.12.1939 tekemästään julistuksesta, joka Moskovan radion mukaan tuli Terijoelta, mikä ei luultavasti pidä paikkaansa. Tällöin hallitus korosti toimivansa väliaikaisena hallituksena, jota täydennettäisiin muiden puolueiden edustajilla kun joukot saapuisivat Helsinkiin. Tuekseen Kuusisen joukko sai kansanarmeijan, johon kuului yli 20000 miestä, mutta niistä ei ollut taistelijoiksi. Ensimmäisenä toimenpiteenään Terijoen hallitus solmi Neuvostoliiton kanssa keskinäisen ystävyys- ja avunantosopimuksen. Tässä sopimuksessa Neuvostoliitto sai Kuusiselta ne alueet joita oli yritetty saada Suomelta ennen sotaa. Outoa kuitenkin, ettei alueet olleet Neuvostojoukkojen hallussa tuohon aikaan!
Otto Wille Kuusinen Petroskoissa

Suomalaisten sitkeä puolustustaistelu ja pitkittynyt sota lisäsi vaaraa, että Neuvostoliitto joutuisi sotaan Ranskan ja Iso-Britanniana kanssa, joten Terijoen hallitus sai mennä 12.3.1940. Käytännössä se oli lakannut olemasta jo aiemmin, mutta nyt se ei kuitenkaan ollut esteenä Suomen ja Neuvostoliiton sodan päättävälle rauhalle. 
Otto Wille Kuusinen... näinköhän paikalliset tietävät kuka hän oli?

Päämajaa Terijoen hallitus piti Terijoen upseerikerholla, josta minulla on yksi todella surkea valokuva. Paikkaa näet remontoitiin ja oli sen verran riuskan näköinen topparoikka, etten viitsinyt ottaa valokuvia. Kaiken lisäksi rakennusta remontoitaessa se on ympäröity korkealla aidalla, joten sen kuvaaminen ei ole enää mahdollista.  Sen sijaan Otto Wille Kuusisen jättikokoinen patsas Petroskoissa osoittaa miehen olevan edelleen arvossaan tai liian kallis siirrettäväksi historian roskatunkiolle....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita