Willimies on historiaan jo nuorena hurahtanut lappeenrantalainen, jonka retket johtavat muistomerkeille, historiallisille paikoille ja luonnonnähtävyyksien äärelle. Matkat alkoivat vuonna 2012 Lappeenrannasta ja jatkuivat kaikkialle Etelä-Karjalaan. Nyt uusina aluevaltauksina ovat Kymenlaakso ja luovutettu Karjala. Suuruudenhulluna tyyppinä Willimies ja assistentti Willilady aikovat kuvata alueiden kaikki merkittävät kohteet.
Onhan taas viikko takanapäin! Mitään hyvää ei ole tapahtunut kokonaiseen viikkoon, mutta p****a on kyllä lentänyt tuulettimeen päivittäin. Eikö olisi jo aika tapahtua jotain hyvääkin, eikä aina kaiken mennä persiilleen? Isoja juttuja on tapahtunut ja niistä nyt sen enempää kuin, että moottoripyöräni on totaalisen sökö ja taitaa taas siirtyä useasti haaveilemani rautaperseajo seuraavaan suveen. On meinaan älyboxi sen verran kallis hilke uutena ostettavaksi ja käytettykin on kiven alla. Liekö tuosta enää muuta saa kuin varaosia?
Jaalan Kirkkorannan kalliot
Muutenkin on kiehuttanut suunnattomasti tämä koronavirus ja siltä suojautuminen. Jotenkin minua ei enää hirveästi himota kierrellä sitä, vaan jos osuus kohdalle niin minkös sille mahtaa. Kannattaako sen takia kaikkea elämäänsä lopettaa, koska päivät käy saakelin tylsiksi. Onneksi sentään oli pari viikkoa töitä ja ne ovat vieneet ajatukset muualle mokomasta. Enpä kyllä muutenkaan ole ihmeemmin aiheeseen viimeisen kuukauden aikana perehtynyt, koska uskoni asiantuntijoihin on kärsinyt melkoisen romahduksen ja lehtijutut kertovat kymmeniä eri näkökulmia samasta asiasta. Keneen tässä enää voi uskoa?
Kaiken lisäksi tämän jutun kirjoittamisen aloitin, luettuani englantilaisen serkkupoikani Facebookista, että hänen isoisänsä "Sir" Bob Weighton, maailman vanhin mies, menehtyi tänään(kirjoitan tätä torstai-iltana) kunnioitettavassa 112 vuoden iässä. Hän oli minun edesmenneen tätini appiukko ja olen hänet tavannutkin aikoinaan vuosia takaperin. Osanotto täältä Suomesta teille kaikille Englannin neljälle serkulle perheineen. Muisto vain jää.... Samalla kertaa osanottoni myös blogin assistentti Jounille, jonka isäukko haudattiin viikko takaperin. Siellä olisin ollut kaiketi mukana, mutta kun tämä korona...... Voimia myös parhaalle kaverilleni!
Kalliokaiverrus ennen liiduttamista
No, on se paska lentänyt tuulettimeen ennenkin, kuten vuonna 1745. Tuolloin näet Iitin kirkkoon matkalla ollut kirkkovene kaatui ja sen mukana painui aaltojen syvyyksiin 11 henkilöä. Kova on ollut tämäkin isku pienelle jaalalaiselle kyläyhteisölle, joka pyrki hengenravintoa saamaan lähimmälle kirkolle, joka siis oli Iitissä. Retki suoritettiin vuosien 1539 - 1879 välisenä aikana, joten kyllähän moni veneseurue on päässyt perille ja takaisinkin, mutta vuonna 1745 matka siis päättyi huonosti.
Sama liidutettuna
Tapahtuman muistoksi Jaalan kirkkorannan rantakallioon hakattiin seuraava teksti vuonna 1952 kotiseutupäivien yhteydessä.
Nyt on hermo pinnassa! Moottoripyörä on paskana ja kaasukättä kutittelisi päästä tien päälle reissuuun, mutta minkäs teet? Torstaiehtoona prätkä levisi Joutsenon laskettelukeskuksen tienoille ja piti jättää japanilainen laatutuote tien poskeen. Onnekseni paras ystäväni saapui paikalle 30 kilometrin matkasta auttamaan ja teimme yhdessä kaikkemme saadaksemme sen hörähtämään käyntiin. Vaan ei onnistunut...prkl! Onnekseni pelasti minut pitkältä kävelymatkalta. Seuraavana aamuna sitten riensin autolla töihin ja töiden jälkeen uuden bensapumpun ostoon.
Pikaisen kotosalla nautitun päiväkaffeen jälkeen rustailin pari tuntia tienposkessa pumppua paikalleen ja yritin vaikka mitä, mutta ei lähtenyt käyntiin....prkl. Ei auttanut kun pyytää taas apua hyviltä ystäviltä. Ensin soitto naapurille, että lainaatko peräkärriä? Lupa heltisi, mutta kärri oli Joutsenon Jänhiälässä. No, ennen sitä piti vielä käydä Lappeenrannasta hakemassa isäukon auto lainaan ja apupojaksi palkata oma poika. Tämä osuus menikin ripeästi ja lähdimme pojan kanssa Jänhiälään kärrin hakuun. Sen jälkeen kotiin hakemaan tarvittavat apuvehkeet ja sitten lopultakin kohti moottoripyörää.
Hukkuneiden muistomerkki
Prätkä lavalle ja kohti kotia. Prätkä alas kärristä ja palauttamaan autoa Lappeenrantaan sekä viemään poika kotia, jotta kerkesi töihin. Ei ollut helppoa tämä loppuviikon liikkuminen. Ei kannata kenenkään epäillä ettenkö tehnyt kaikkea mahdollista vippaskonsteja. Ei vaan ole tämä kulkeminen helppoa täällä Joutsenossa, kun aina saa apua hakea Lappeenrannan puukirkolta saakka. Onneksi sentään on hyviä ystäviä keneltä apua saa, mutta kiitollisuuden velkani alkaa olla jo melkoisissa lukemissa, joten en enää ilkeä pyytää teitä enää auttamaan missään remonttihommissa. Itse tosin olen valmis kuittaamaan nämä jeesit työnteolla, kunhan tarvitte apua. Joka apua antaa, sitä myös saa!
Muistomerkki liidutettuna
Vaan, koska liikkuminen ja siihen liittyvät probleemat ovat taas hetkeksi takana, niin on kuitenkin syytä pysyä samassa aihepiirissä. On sitä liikkumisen suhteen ollut ongelmia menneisyydessäkin. Hyvänä vai pitäisikö sanoa ikävänä esimerkkinä tästä on Kouvolan pohjoisosista löytyvä Muorinrannan kiveen hakattu muistomerkki, missä on ainoastaan mainittu vuosiluku 1739.
Minä ennen hermojenmenetystä
Syynä vuosilukuun on kyseisenä vuonna kirkkoreissulla kaatunut kirkkovene, joka vei syvyyksiin yhteensä 11 matkalaista. Tuohon aikaan Jaalan alueen asukkaat tekivät kirkkomatkansa Iitin kirkolle. Vuohijärveä pitkin saavuttiin tänne Muorinrantaan ja jatkettiin matkaa jalkaisin kohti Iittiiä. Onneksi jo 1879 Jaala sai oman kirkon, joten matka lyheni. Nältä 11 vainajaa se ei kuitenkaan auttanut, mutta saivat kuitenkin omn muistomerkin vuonna 1949 Mäkelän kotiseutupäivien yhteydessä.
Taas on viikko vierähtänyt ja onkin ollut ihan mielenkiintoinen viikko! Koulussa siirryttiin takaisin lähiopetukseen ja kaksi kuukautta kotoa keittiön pöydän äärestä toteuttamani etäopetusjakso on ohitse. Kokemukset etätyöstä olivat pelkästään positiiviset ja jotenkin en ymmärrä opetusministerimme perusteluita, miksi lopetimme tuon uuden aikakauden kokeilun... Ehkä pienimmille koululaisille siitä on hyötyä, mutta ainakin isommat pärjäsivät kokonaisuutena hyvin. No, päätös on päätetty, joten viimeiset pari viikkoa vielä istutaan koulun penkillä paikkaamassa syntyneitä aukkoja.
Kesäloman ajalle ei sen kummempia suunnitelmia minulla ole, mutta moottoripyörällä aion tehdä yhden pidemmän reissun, jonka päämäärä on Raatteen tie alkuperäisen Nordkappin sijaan. Milloin tuolle matkalle pääsen onkin sitten ihan usvan peitossa. Tällä hetkellä tuo uskollinen Rosinanteni ei oikein suostu yhteistoimintaan kanssani vaan minun pitää irroittaa siitä kaasutin ja viedä se jonnekin puhdistettavaksi. Ilmeisesti vuosien paskat on kertyneet vääriin paikkoihin ja liikkuminen on liian hidasta minun makuuni. Joka tapauksessa reissun teen......
Lisäksi kesäaikaan pitäisi kaiketi tehdä vielä yksi kuvausreissu Kouvolan suuntaan, jotta saisin jotenkin nämä kohde-esittelyt riittämään bloginpäätösbileisiin saakka. Nehän on tarkoitus jo perinteiseen tapaan pitää 20.12.2020 kieppeillä. Viikonlopunhan tuo muisteluehtoo vaatii, jotta pystyy taas projektin vähäksi aikaa unohtamaan.
Uusia kohteita ei nyt kummemmin ole listalleni ilmestynyt, mutta rajan takana Venäjällä olisi muutama uusi mielenkiintoinen kohde tulossa, mutta niiden kuvaaminen saa nyt jäädä ellen saa kuvia käyttööni noiden muistomerkkien puuhamiehiltä. Itseäni ei tällä hetkellä houkuttele ajatus Venäjällä liikkumisesta, koska viisuminikin meni toissapäivänä vanhaksi. No, se ei ole se suurin syy, kuten arvaatte! Muistomerkkien kuvaamista enemmän, minua korpeaa Venäjäasiassa se, etten pääse Viipuriin Kentucky Fried Chickeniin syömään maailman parasta kanaa. KFC, tulossa ollaan heti kun tilanne sen sallii ja aion ottaa suurimman annoksen mitä teiltä löytyy!
Vaan tällä kertaa pysytellään Suomessa ja esittelen museoalueen, mistä löytyi kuitenkin ihan oikea muistomerkki ja vieläpä komea sellainen. Tämä Huhdasjärven museoalue on Jaalan kotiseutuyhdistyksen päätoimipaikka. Tänne on kerätty pitkin vanhaa Jaalan pitäjää erilaisia vanhoja rakennuksia vuodesta 1983 saakka. Komea kokoelma niitä onkin paikan päälle kerätty...Kyllä täällä kelpaa erilaisia tapahtumia ja juhlia järjestellä, kuten Puu- ja pölkkypäiviä, mistä kertoo myös sisääntulon viereiseen kiveen kiinnitetty muistomerkki.
Huhdasjärven museoalueen muistomerkki
Juha Lapin toteuttama muistomerkin laatta
Muistomerkin on tehnyt Juha Lappi ja tämä vanhoja metsiä ja hongikoita kunnioittava muistomerkki on vuodelta 1992. Laattaan on kuvattu metsää ja mies kirves kädessä. Laatassa on teksti: "Ikimetsäin muistoksi, työn arvon kunniaksi, Puu- ja pölkkypäivät 1992. Mielestäni ihan hemmetin upea kirveenterän muotoinen muistomerkki kiveen kiinnitettynä. Vastaavankaltaista en muista nähneeni!
Alueelle on siis tuotu vanhoja rakennuksia, jotka esittelen valokuvin ja kuvatekstein. Jos vaikka sattuisit innostumaan käymään paikalla. Tosin paikka on niin syrjässä kulkureiteiltä, ettei tänne osu vahingossa, vaan tänne on mentävä tarkoituksella!
Kaksi luhtiaittaa yhdistettynä. Isompi vuodelta 1850 ja pienempi 1900-luvun alusta
Savusauna, minkä ikä on reilusti yli 130 vuotta
Tervatalo vuodelta 1910
Nuorisoseurantalo
Laatta nuorisoseurantalon seinässä
Tästä nuorisoseurantalosta löysin vähän lisätietoa yhdistyksen omilta sivuilta, joten liitän sen suoraan kopioituna tähän: "Nuorisoseurantalon vanha osa. Tämä osa on Jaalan Metsäkylästä J. Arvion talo, joka ostettiin 2000 markalla. Talo siirrettiin Jaalan kirkonkylään nuorisoseurantaloksi vuonna 1908 vuokratontille Tobias Wittingin Korvenpään pellon koillisosaan. Talo päätettiin pystyttää nykyiseen kuntoon ilman lisärakennuksia, joten taloon tulee kuulumaan ainoastaan juhlasali, kamari ja kyökki. Taloa laajennettiin 1926, jolloin rakennettiin uusi juhlasali ja näyttämö. Kun Nuorisoseurantalo päätettiin purkaa vuonna 2004, sai Kotiseutuyhdistys talon vanhan osan lahjoituksena Nuorisoseuralta siirrettäväksi Museokankaalle Huhdasjärvelle. Purkutyön jälkeen päästiin vuonna 2007 aloittamaan talon uudelleenpystytys. Avustuksia rakennuksen pystytykseen saatiin Marjatta ja Eino Kollin säätiöltä sekä Suomen kotiseutuliitolta"
Äiteenpäivää pukkaa! Itselläni on tiedossa vähän erilainen äitienpäivä, koska oma äiteeni kuuluu riskiryhmään ja emme tietenkään halua häntä poikieni kanssa sairastuttaa. Pidämme siis etäisyyksiä ja viemme pihamaalle omat eväät nautittavaksi. Tarkoitus olisi vähän kuitenkin "juhlistaa" tätä vuoden 2020 poikkeuksellisten aikojen äiteenpäivää... Äiti, tulossa ollaan!
Muuten tämä korona-arki on menneellä viikolla tuonut uudistuksia. Sain lopultakin John Waynen filmit katseltua ja siirryin toisen itselleni rakkaan harrastuksen pariin. Kaivoin tallista esiin moottoripyöräni ja pari pidempää lenkkiä on sillä jo kurvailtu. Valitettavasti nautintoa on vienyt hivenen polttoaineen seassa pyörivät roskat, jotka tukkivat kaasarin ja eteenpäin meneminen on ollut vähän tukkoista. No, eiköhän tämäkin asia korjaantune ensi viikon aikana. Sitten onkin aika suunnitella pitkää ajoreissua.
Kimolan delta
Talvella sain päähäni ajatuksen reissusta Nordkappiin ja sieltä takaisin kotiin Tromssan ja Kiirunan kautta. Nyt tämä koronan pahalainen pilasi tämän suunnitelman, joten edessä on Suomen tylsillä teillä kurvaamista. Jää virallinen rautaperseajo tekemättä, koska Suomen valtatiet ovat niin tylsiä ajettavia. Niinpä tyydyn omin eväin suoritettuun päivän mittaiseen reissuun. Kohdetta en ole vielä pahemmin miettinyt, mutta Raatteen tie voisi olla mukava paikka piipahtaa ja paluumatkalla voisin käydä vieläpä Suomen keskipisteessä Piippolan pitäjässä. Kai noiden kohteiden takia voisi yhden päivän ja 1000 kilometriä viettää Yamahan satulassa?
Kolme viljanjyvää.....tai mitä lie?
Näillä eväillä alkavaan viikkoon. Niin ja saahan sitä loppuviikosta jo evästä muualtakin, koska opettajana edessä on paluu työpaikalle ja sehän merkitsee kouluruokailua. Sitä onkin ollut jo ikävä! Niin ja ruokalistan mukaan heti torstaina yksi lemppariruokani juustoinen uunikala.... eipähän tarvitse lähteä itse kalastamaan, mikä on tosin ollut mielessäni jo monta kertaa. Voihan sitä ehkä ensi viikolla sinnekin keritä....
Paikalta löytyvä kyltti kertoo, ketkä ovat toimineet sponsoreina
No, siirrytään taas viikon kohteen pariin. Tämän kertainen kohde, Kimolan delta, sijaitsee Kouvolan Jaalasta länteen. Vielä tarkemmin kerrottuna se on keskellä peltoaukeaa, mikä on mielestäni hivenen erikoinen ratkaisu, mutta minä nyt en näistä asioista mitään tiedä, kuten en mistään muustakaan.
Kimolan delta on kuvanveistäjä Antero Toikan suunnittelema ja se koostuu kolmesta kolmiosta, jotka kuvaavat viljanjyviä. Lisäksi se kuvastaa myös Kimolan alueen ison siltaa ja Kymijoenvarren jokisuistoja. Teos on Kimolan kyläyhdistyksen hankkima ja se paljastettiin paikalla 21.6.2011.
Yksi koronaviikko taas takanapäin! Projekti on edennyt hyvin ja enää kolme John Wayneaa katsomatta. Sen jälkeen ei jää enää kuin viisi leffaa jäljelle, mutta niitä ei sitten löydy mistään. Löysin ameriikasta tiedon, ettei niistä ole kopioita jäljellä tai jos on, niin niitä ei pysty katsomaan ennen mittavaa restaurointityötä. Tyydyn siis kohtalooni ja olen ylpeä urakastani. Kaikkiaan 141 leffaa kestävä projekti päättyy ensi viikolla ja lieneekö koko Suomessa toista vastaavaa urakkaa tehnyttä? Tuskin ainakaan kovin montaa. Se on harmi, koska olen nähnyt loistavia elokuvia ja toki myös huonoja elokuvia, mutta nauttinut niistä kaikista....etenkin länkkärit ovat minun makuun!
Lisäksi mielenkiintoisia uutisia on tippunut tässä viimeisen viikon aikana. Työt kotona ovat loppusuoralla ja edessä on hallituksen päätöksellä paluu työpaikalle. Näin huulipunahallitus on ohjeistanut, koska on kuulemma täysin turvallista. No, sen näkee sitten.... Lisäksi rajat naapurimaihin, etenkin Venäjälle pysynevät kiinni vielä pitkään, niin pitää jatkossa sitten ostaa bensatkin kotimaasta eikä käydä viikottain ulkomailla tankkaamassa. Muutenkin olen ajatellut alkaa sponsoroimaan enempi lähiseudun yrittäjiä ja jättää jatkossa ulkomaanmatkat vähemmälle. Lienee meikäläisillä yrittäjillä tarvetta minunkin vaatimattomille euroilleni?
Jaalan prinssin hautakivi on vaatimaton
Lähimatkailusta siirrynkin reilu kuukausi takaperin suorittamalleni lähimatkalle Kouvolan pohjoisosiin. Tuolloin vierailin Jaalan hautausmaalla ja törmäsin mielenkiintoiseen hautakiveen, joka oli pakko tallettaa muistikortille ja nyt jakaa kaikille. Hautakivessä minuun kiinnitti huomion mainita Turkin sodassa 1877. Niinpä vähän googlailin miehestä ja paljoa lisää nyt ei toki löytynyt, mutta jotain kuitenkin tästä hautakivestä löytyi.
Prinssin vaimo lepää samassa haudassa
Kyseessä on "Jaalan prinssi" Juho Prins, joka oli ammatiltaan vääpeli. Tämä Siikavalla syntynyt, nuorena paimenpoikana toiminut, Juho littyi Heinolan komppaniaan sotilaaksi. Syntymävuodeksi hautakiveen merkitystä vuodesta 1838 päättelisin sotilasuran alkaneen 1850-luvun alkuvuosina...ehkä? Armeijassa hänelle annettiin ensimmäistä kertaa elämässään sukunimi. Tämän teon jälkeen armeijassa palveli Juho Prins niminen sotilas, jonka sotilasura vei hänet kauas Suomesta Turkin sotaan 1877. Matkaltaan hän toi mukanaan orpopojan, joka kastettiin Suomessa Aleksei Apostoliksi ja hänestä tuli myöhemmin Suomen armeijan musiikkimajuri ja toimipa hän myöhemmin jopa Helsingin kaupunginorkesterin kapellimestarinakin....
Elämänsä viimeiset vuodet Juho Prins asui Verlassa ja tämä lempinimeltään "Jaalan prinssi" haudattiin maan lepoon Jaalan hautausmaalle 1919.
Samalla kaavalla on taas viikko edetty ja tylsäähän tämä aika ajoittain on, mutta onneksi osaan tehdä vaikka turhiakin asioita. Polttelin näet taannoin viisi päivää roskia pihamaalta, jotka emännän mielestä kuuluivat kaupungin korjattavaksi. Vaan mitäpä tuo minua haittasi, koska olipahan jotain muuta tekemistä kuin tuijottaa tietokonetta ja lukea koronauutisia. Tuosta hommasta sain onneksi piristystä päiviini vaikka niillä nyt suurempaa merkitystä ollut. Mutta tulihan nyt tehtyä edes jotain, ettei elämä muutu Veskun biisin mukaiseksi. Tuohon pisteeseen on tosin vielä itselläni matkaa...
Verlan aitta näkyy kauaksi
Pakko sanoa, että arvostan UPM:n toimintaa, siksi omistan firman osakkeitakin
Viikko on taas sujunut etäopettaessa ja John Waynen filmejä katsoessa, jotka valitettavasti alkavat pikkuhiljaa loppua. Tilauksia olisi tarkoitus lähetellä tulevalla viikolla DVD-kauppoihin, jotta saan urakkani mahdollisimman täydellisesti suoritettua. Sittenhän alkaakin Randolph Scottin kohdalla sama urakka eli koko tuotannon katsominen. Niissä riittääkin puuhaa loppuvuodeksi!
Aitan läpi pääsee kulkemaan
Infotaulu
Isoin ongelmahan tässä on se, että olen saanut etäopetuksen toimimaan hiton hyvin omalta osaltani ja mitään tarvetta ei itselläni, eikä oppilaillani, ole palata loppukevääksi koulun tiloihin, mutta Marinin Sannahan tuon meille ensi viikolla kertoo, että kuinka jatkamme? Omasta mielestäni aivan järjetön ajatus, mutta katsotaan mitä päättäjämme päättävät asiantuntijoiden ohjeiden pohjalta. Veikkaanpa, että kouluun on palattava antamaan lähiopetusta. Elämme mielenkiintoisia aikoja!
Aarnikotka rules
Tässä sylinterissä on 420.000 männynsiementä
Puu on maailman ekologisin rakennusmateriaali
Nyt kuitenkin lienee päivän kohteen vuoro? Kyseessä ei ole mikään muistomerkki eikä -laatta, mutta ihan merkittävästä perinnetyöstä on kysymys. Kyseessä on entisen työnanatajani UPM:n Verlan tehdasmuseo alueelle rakentama Verlan aitta. Kyseessä on kahdeksan metriä korkea puurakennelma, minkä sisälle on asetettu näytteille 420.000 männynsiementä. Kukahan nuokin on kerennyt laskemaan? Täältä Verlan väliaikaisesta varastosta ne aikanaan päätyvät metsään istutettavaksi. Kuuleman mukaan näillä siemenillä saadaan 320 jalkapallokentän verran uutta metsää kasvamaan ja hiiltä nielemään.
Mielestäni ihan hieno teko ja olisihan tämä oman laattansa ansainnut, vai mitä?
Päivän blogikirjoituksen biisi on kuin kertomus omista tunnelmista! Jotenkin alkaa vaan olla kisaväsymystä tähän koronahärdelliin, en meinaa enää viitsiä lukea asiasta uutisiakaan. Elokuun alkuun asti jaksan, mutta sitten pitää jo päästä jonnekin ihmisten ilmoille. Syynä tähän masennuksen poikaseen on enimmäkseen se, että kohta alkaa olla John Waynen tuotanto katsottu läpi. Vaivaiset 16 leffaa on enää jäljellä, joten 129 leffaa on sitten katsottu joulukuusta alkaen! Tulipa tarpeeseen opiskeluvuosien villitys latailla leffoja Torrentteina. No, joitakin pitää vielä tilailla verkkokaupoista pitkin maailmaa, mutta kyllä se siitä! Kohta pääsenkin sitten Randolph Scottin länkkärien pariin, niitähän lienee satakunta niitäkin opiskeluvuosilta.
Scottin leffojen jälkeen onkin sitten syytä maailman vähän vapautua ja jos vaikkapa pääsisi töihin! Etäopettajana toimiminen on ollut mielenkiintoinen kokemus ja sujunut aivan hemmetin hyvin, mutta olisihan se ihan mukava taas päästä takomaan oppia ihan livenä eikä netin välityksellä. Sinänsä voin jatkaa tätä etäopettajuutta vaikka pidempäänkin, mutta onhan tässä haasteensa. Yleensä ne haasteet ovat samat kuin koulussakin, mutta kaikesta selviää ja oppilaatkin selviävät. Ehkä suurin ongelma on kodin ruokahuolto, kun olemme emännän kanssa tottuneet syömään kerran päivässä ulkona, siis koulun ruokalassa!
Vaatimaton kivi, mutta kuusi on jo melkoinen
Onneksi ei kuitenkaan ole unohdettu olo, koska monet konstit on otettu käyttöön ihmisiä vältellessä. Parhaita ovat vitsibattle, mitä teen kaverini kanssa. Kerromme vuoropäivinä toisillemme vitsejä telefoonissa. Kotiteollisuuden kaksi livekeikkaa tuli katsottua netin välityksellä viime viikonloppuna ja lisäksi olen hurahtanut Jouni Hynysen ja vaimonsa Mapen podcastiin Villa Mayhem. Kyllä aika sujuu rotevasti...... Lisäksi olen aloittanut pedagogiset isä / pojat kävelyt aina sunnuntaisin ja käynyt haravoimassa hautausmaita talkoomielessä. Kaikkea on siis kokeiltu mielen virkistämiseksi ja tulipa jopa Google meetin avulla otettua kaverini kanssa kalsarikännitkin! Vain mielikuvitus on siis rajana....
Pitkän alku jaarittelun jälkeen lukijat jo tietävätkin, että vuorossa on joku jonninjoutava kohde, kuten muuten onkin. Se on itse asiassa niin vaatimaton, että olen kävellyt siitä useita kertoja ohi aiemmin, kiinnittämättä siihen mitään huomiota. Nyt sitten lopulta kiinnitin katseeni siihen ja siitähän paljastui kaiverrettua tekstiäkin.
Unohdetuille
Kohde on Kouvolan Jaalan kirkkomaalla aivan pääkäytävän varressa. Kohde on pieni ja vaatimaton kivi, mihin on kaiverrettu sana "Unohdetuille". Kivi ja sen taakse istutettu, nyt jo järeän kokoinen, kuusi muodostavat kokonaisuuden. Kivi on käsittääkseni asetettu paikalle kirkon 70-vuotispäivien(1948?) aikana ja syy on se, että kirkkomaalle alettiin hautaamaan 1930-luvulla uusia vainajia entisten päälle.
Eipä tästä juuri enempää kerrottavaa löytynyt, mutta matka jatkuu ensi sunnuntaina.
Taas on viikko vierähtänyt karanteenissa. Pahemmin ei ole tullut liikuttua muualla kuin omalla pihalla. No siellä tuota touhua on onneksi riittänyt, mutta nyt alkaa olla haravoinnit ja roskanpoltot ohitse, joten jotain uutta pitää keksiä. Ilmeisesti edessä on siivousviikko, koska ikkunat kaipaavat pesua ja moni muukin tehtävä sisätiloissa odottaa tekijäänsä. Lienee aika aktivoitua tuolla rintamalla sekä siinä sivussa katsella yksi John Waynen länkkäri päivässä. Luulisi noilla eväillä seuraavasta karanteeniviikosta selviävän?
Tirvan myllynkivi Seuralan pihamaalla
Muutenhan tämä karanteeni tuntuu ihan mukavalta, kun kaikenlainen vouhkaaminen ja paikasta toiseen sinkoilu on jäänyt vähemmälle. Tietysti myös arkipäivinä etäopettajan rooli verottaa oman osansa ajasta, koska 8.00 - 16.00 välinen aika on pyhitetty opetustyölle. Se onkin onneksi alkanut rullaamaan ihan mukavasti, vaikka toki siihenkin liittyy omat haasteensa.... Kaiken edellä kerrotun mukaan taitaakin seuraava viikko olla työntäyteinen? Niin, ja pitäähän se kerran viikossa julkaista tänne blogiinkin jotain!
Tiedossani on vielä yhden kuvausreissun verran kohteita Kouvolan alueelta, missä jo pari viikkoa takaperin kävimmekin. Lisäksi uskoisin muutaman kohteen ilmestyvän katukuvaan täällä Etelä-Karjalassakin suven aikana, joten saadaan näiden Kouvolan kohteiden päälle juttuja ihan kotikonnuiltakin. Niiden aika tosin tulee sitten joskus syksymmällä, ennen blogin päättäjäisbileitä. Mutta nyt asiaan.....
Pari viikkoa takaperin piipahdimme Williladyn kanssa kuvausreissulla Kouvolan pohjoisosissa ja matkamme yks ikohde oli Tirvan nuorisoseuran talon, jota myös Seuralaksi kutsutaan, pihamaalla. Sieltä löytyikin aika vaikuttavan kokoinen muistomerkki, mikä muistuttaa Tirvan teollisuuden historiasta. Pääosin todellakin historiasta, koska enää ei vesivoimalla toimiva saha ja höyläämö toimi eikä kimröökiäkään enää mailmalle toimiteta. Sen sijaan alueella sijainneesta myllynkivitehtaasta on jäljellä tämä muistomerkin myllynkivi.
Patsaan jalustasta löytyi pieni muistolaatta paljastustapahtumasta
Edellisten reissujen jälkeen on Willimobiilikin vaihtunut
Ilmeisesti tämä muistomerkin myllynkivi on säilynyt nykypäiviin, koska se on aikoinaan viallisena hylätty. Haljennut kivi onkin saanut paremman kotipaikan Seuralan pihamaalta, minne tämä muistomerkki pystytettiin ja paljastettiin 24.7.1983 Tirvan nuorisoseuran toimesta.
Whitesnake Here I go again.....kuinka osuva biisi!
Tätä iloa ja blogista irtautumista ei sitten pitkään kestänyt! Reilut kolme kuukautta hermot pitivät olla etsimättä uusia muistomerkkejä, mutta sitten niitä löytyi, vaikken niitä etsinytkään. Lisäksi kun tämä Korona-aika vaatii jotain aktiviteetteja, niin pitihän se lähteä tien päälle kuvausreissulle. Reissun teimme 28.3.2020 ja olihan tuo erilainen reissu. Sovimme etukäteen, että otamme eväät mukaan ja yhdellekään kohteelle emme menisi, jos paikalla olisi muita ihmisiä. No, olivat kaiketi sen verran syrjäisiä kohteita, että emmepä juuri ketään nähneet....
Laskuvarjojääkärien muistokivi
Jokainen vuosikurssi on saanut oman numeroidun kiven
Vaan otetaanpa pieni katsaus taaksepäin. Tämän blogin tiehän päättyi 20.12.2019 pitämiini yhdistettyihin synttäri- ja blogin päätösbileisiin. Tunnelma oli leppoisa ja kaikki tärkeät immeiset paikalla, joten nehän olivat kunnon juhlat. Muistikin pätki ajoittain juhlien loppupuolella, mutta sehän oli tarkoituskin! Juhlien jälkeen piti unohtaa blogin ylläpito ja tehdä jotain muuta. Yksi hieno juttu olikin viikon mittainen reissumme Williladyn kanssa Istanbuliin. Mahtavan hieno kaupunki ja upeita paikkoja täynnä. Ehkä vielä joskus laitan nuokin kuvat tänne blogiini? Reissun jälkeen asetin itselleni uuden tavoitteen. Päätin katsoa kaikki John Waynen elokuvat läpi vanhimmasta uusimpaan ja nyt 90 leffaa myöhemmin olen tavoitteessa jo pitkällä..... Vaan pitäähän se muutakin tehdä.
Nyt kun työ vielä muuttui etäopetukseksi, niin ajattelin kerkeäväni tekemään vaikka mitä rästissä olevia asioita. Mitä vielä, etäopettaminen vie enemmän aikaa, kuin jos kävisimme normisti koulussa. Olen huomannut, kuinka miljoona asiaa voi sanoa oppitunnilla oppilaalle suoraan, mutta nyt jokainen pienikin asia pitää suorittaa viestejä naputellen sekä vastaillen. Aikaa kuluu rutkasti asioihin, jotka hoidetaan normaalisti tuntien puitteissa. Toki jäähän tästä pois siirtymiset työpaikalle ja takaisin, mutta kääntöpuolena ei pääse koulun valmiita aterioita nauttimaan, vaan nekin pitää itse hitsailla kasaan. Silti näkisin, että etäopettaminen on sujunut hyvin ja oppilaatkin ovat motivoituneita....ainakin vielä!
Muistokiveen kiinnitetty laatta
Koronasta kaikki ovat kuulleet ja lukeneet varmasti riittävästi, joten kuittaan sen vain mainitsemalla, että enpä olisi kuuna päivänä uskonut tällaiseen joutuvani! Vaan onneksi meillä tuntuu olevan vallassa jämäkkä "huulipunahallitus", joka on toiminut kansalaisten hengen turvaamiseksi järein asein. Jatketaan samaan malliin ja kyllä me jaksamme sinnitellä kotosalla vielä joitakin kuukausia näkemättä ketään. Omatkin vanhempani riskiryhmäläisinä ovat siirtyneet vapaaehtoiseen ja aukottomaan eristykseen omaan kotiinsa. Minun roolini on toimia tärkeiden lääkkeiden ja muiden tavaroiden toimittajana heidän autotalliinsa, mistä he noutavat tavarat kotiinsa. Tsemppiä Willimuori ja Williukki.
Kiven kupeella oli toinenkin laatta
Ai niin, meinasi kaikessa kiihkossa unohtua, että päivän kohde pitää julkaista. Tämä Come back alkaa Utin lentokentän alueelta löytyvällä Laskuvarjojääkärien muistokivellä, joka paljastettiin 25.8.2018. Alunperin Utin laskuvarjojääkärikoulu perustettiin 1.2.1962 ja monet kurssit on koulutuksensa saaneet ja tulevat saamaan jatkossakin.
Muistomerkkiprojektista vastasi Utin Laskuvarjojääkärikoulun viides vuosikurssi, joka valmistui vuonna 1966.
"Perinteiseen" tapaan on Salpalinjalta otettu kivi uusiokäyttöön
PS. Jatkossa yritän julkaista joka sunnuntai yhden kohteen, kunnes ne loppuvat. Kaikesta huolimatta viimeistään 20.12.2020 blogi "loppuu" ja on aika pitää päätösbileet toiseen kertaan....taidan ottaa tämän jokavuotiseksi perinteeksi!
Francinen "Goodbye forever" Onko sopivampaa biisin nimeä?
Näihin sävelmiin ja tunnelmiin! Se on nyt reissut reissattu ja eräs pitkään kestänyt vaihe Willimiehen elämässä ohitse! Nyt on aika juhlia ja suunnitella uusia kuvioita elämään. Tarkoitukseni on nimittäin tehdä suuria muutoksia elämässäni ensi vuonna elikkä 2020! Mitä nuo suuret muutokset tulevat olemaan, ovat vielä osittain harmaan usvan peitossa, mutta jotain suuria muutoksia on takuulla tulossa, se on varmaa! Ensiksi on kuitenkin aika vetää happea tämän lopulta melkoisen uuvuttavaksikin muuttuneen reissun jälkeen. Ainakin akkuja on pakko ladata jonkun aikaa ja sitten todennäköisesti aloitan jonkun uuden projektin samalla innolla kuin Willimiehen jäljillä blogi alkoi aikanaan.
Koska matkalla on sattunut ja tapahtunut paljon asioita, jotka olisivat jääneet toteutumatta ilman muiden työpanosta, niin tässä kohtaa on pakko antaa iso käsi blogin palkattomille assistenteille Pirhosen Ilkalle ja Pylkkäsen Jarille. Assistentti Pylkkänen keksi aikoinaan nimen blogille, mitä hivenen tuunasin W-kirjaimella. Nimi oli mielestäni osuva ja sitä ei aikoinaan tarvinnut edes harkita vaihtaa muihin vaihtoehtoihin. Muistaakseni Pirkkamiehen jäljillä oli joku toinen ehdotus blogin nimeksi. Mistä tuokin typerä nimiehdotus sai alkunsa?
Lappeenrannan Halkosaaren paviljongin rantakalliossa on Mielipaikka - muistolaatta
Ilkka taas on venäjänkielen taitoisena hankkinut minulle kuvia lukuisista muistomerkeistä rajan takaa, joten ihan kaikkialla minunkaan ei ole tarvinut käydä. Lisäksi Ilkan kanssa olemme kuljeskelleet lukuisia kertoja pitkiä reissuja Laatokan Karjalan alueella kamera mukanamme ja meillä on ollut ihan saakelin hauskaa yhdessä. Reissut ovat olleet rentoja ja läppä on lentänyt automatkoilla. Nuo Venäjän korpireissut ovat olleet ihan parhaita ja niitä meillä on vielä suunnitelmissa tehdä lisääkin, kunhan keritään. Nuo tulevat reissut kyllä vetäistään ilman kameraa......
Merkittävissä rooleissa blogin historian aikana ovat olleet myös lukuisat muut ystäväni ja omat poikani. Muistan vieläkin, kun muutaman kuukauden bloggauksen jälkeen annoimme poikieni kanssa ensimmäisen haastattelun Etelä-Saimaaseen. Se on jäänyt elävästi mieleen, vaikka tuon jälkeenkin on tullut jokunen haastattelu annettua. Se oli kuitenkin vielä noita alkuaikoja, jolloin intoa riitti vaikka muille jakaa. Nykyisin suurin palo on jo ohitse....
Williladykin lienee tykästynyt Mielipaikkaan
Suurkiitokset pitää antaa myös Williladylle, joka on istunut viime vuodet kyydissä kun olemme kierrelleet maita ja mantuja. Ilman häntä blogi olisi loppunut jo paljon aiemmin. Tuskin olisin yksin jaksanut kiertää Kymenlaaksoa, vaan nuo kohteet olisivat ainakin jääneet esittelemättä. Luultavasti myös Karjalan kannakselta olisi jäänyt puuttumaan vaikka mitä! Matkoilla sattui ja tapahtui kaikenlaista, mitä on mukava muistella vielä vuosienkin päästä. Tarjosin Williladylle mahdollisuutta kirjoittaa tähän lopuksi jotain, mutta eipä hän innostunut. Lieneekö harmissaan blogin päättymisestä? Kuitenkin pyysi välittämään teille viestin, että "Kiitos, kivaa oli". Itse olen samoilla linjoilla!
Reissu oli mukava ja ajoittain työläs, haastava ja samalla antoisa sekä rasittava. Kuitenkin opin itsestäni melkoisesti tämän reissun aikana. Yllätyin monesti kuinka pystyin näin pitkäjänteiseen ja istumalihaksia vaativaan ponnistukseen. Normaalistihan en jaksa innostua mistään kovin pitkäksi aikaa, mutta tämä bloggaaminen vei mennessään. Olihan kyseessä kuitenkin taival, missä sain toimia monissa rooleissa. Välillä olin koulutuksenikin kautta historiantutkija, arkeologi, Indiana Jones, luolamies sekä arkistojen tonkija. Ehkä ne olivat nuo syyt, mitkä saivat minut jaksamaan?
Nyt kuitenkin on aika panna pillit pussiin, mutta sen lupaan että vielä blogi herää eloon, todennäköisesti jo ensi suvena. Se vain vaatii uusia kohteita, koska tällä hetkellä minun kohdelistani on tyhjä. Tiedän, että ensi keväänä uusia muistomerkkejä on taas tulossa ja lupaan niitä esitellä. Lopettaminen ei siis ole ehdoton! Se vain vaatii uusia kohteita ja kyllä minä veikkaan, että ensi keväänä alan viimeistään niitä taas etsimään netin kätköistä lisääkin. Jatkoa siis tulee, mutta aktiivinen jokapäiväinen kirjoittelu on ohitse. Sille ei valitettavasti ole enää eväitä. Vaikka joku joskus kommentoikin, että Savossa on paljon monumenttilöitä, niin aluetta en jaksa enää laajentaa. Johonkin raja on vaan vedettävä....
Jos joku on miettinyt, mikä olisi viimeisen kirjoituksen aihe, niin nyt se selviää! Kyseessä on MIELI-paikka laatta, joka on kiinnitetty Lappeenrannan satama-alueen Halkosaaren kärkeen. Tämä laatta kertoo kaikki ajatukseni tästä kotikaupungistani. Kyseessä on todellakin oma mielipaikkani ja mistään hinnasta en enää aio muuttaa asumaan muualle. Oma maa mansikka, muu maa mustikka! Olen lappeenrantalainen sydämessäni ja aion olla jatkossakin, vaikka pieni osa siitä kuuluu myös Säkkijärvelle. Sieltähän toinen puolisko isovanhemmistani on kotoisin ja sillekin löytyy oma sopukkansa.
Willimiehenkin mielenterveys on ollut ajoittain koetuksella.....nyt voi kuitenkin jo hymyillä!
Joka tapauksessa ensi kesänä aion istua yhden illan tämän mielipaikka-muistolaatan vieressä virnuillen tyytyväisenä tämän ison projektin tekemisestä. Saattaa olla, että myhäilen tyytyväisenä katsellessani Lappeenrannan sataman suuntaan ja muistelen alueelta löytyvien lukuisten kohteiden tarinoita. Kenties seuranani on muutama kappale parhaimpia kavereita, joista yllättävän monen nimi on Pirkka.....jokainen saa mielessään pohtia keitä he ovat?
Siinäkin mielessä tämä viimeinen kohteeni on ajankohtainen, koska onhan tässä matkan varrella omakin mielenterveys ollut koetuksella, koska onhan tämä bloggaaminen luonut myös paineita elämääni. Kenties nyt on helpompi hengittää?
Vaan kai se jotain faktaa on tästä MIELI-paikasta kerrottava. Lappeenrannan Halkosaari valikoitui Lappeenrannan mielipaikaksi, kun hanke lähti etenemään valtakunnan tasolla. Eri puolille Suomea paljastettiin vastaavia mielipaikkoja ja syynä oli Suomen mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlallisuudet. Melkoisen pitkään on tarvetta ollut kyseiselle työlle! Niinpä Halkosaari sai 21.5.2017 mielipaikka-laatan rantakallioon. Taiteilija Vesa Suurosen toteuttama laatta kiinnitetiin Paviljongin rantakallioon aluevastaava Sari Mähösen Suomen Mielenterveysseurasta osallistuessa tapahtumaan ja mestaripelimanni Juha Kuorttinen soitti kanteleella mielimusiikkia.
Nyt meillä kaikilla lappeenrantalaisilla on siis oma mielipaikkamme ja pidetään siitä huolta! Ainakin minä aion katsella sitä ensi kesänä rauhallisin ja hyvillä mielin......
Lopuksi kiitokset kaikille yli 800.000 lukijalle ja etenkin jokaisen kirjoitukseni lukeneelle omalle äidilleni erittäin suuret kiitokset. Äiti, enää sinun ei tarvitse hävetä poikasi paljastuksia toilailuistaan! No, pieni riski toilailuihin on vielä olemassa, koska aion juhlia tämän blogin päättymistä kotikonnuillani Kaukaan Kisakrouvissa tänään klo 17 alkaen. Olen sen ansainnut!
Kaukaan kansallislaulu "Sweet Home Alabama", koska olenhan iltasella Kaukas Texas Alabamassa, kuten meilläpäin haasteltiin!
PS. Jos haluat kiertää itsenäisesti Willimiehen tavoin kaikki 1839 kohdetta, niin helpoiten selviät siitä Willimiehen jäljillä-blogin kohdekartan avulla. Käykäähän tutustumassa kohteisiin ihan itsekin...
Willimies halusi jättää tämän Joutsenon kohteen tänne loppusuoralle, koska panssarivaunut on ollut viimeisen vuoden aikana mielessä useammin kuin kerran. Poikani on näet suorittanut asepalvelusta Vekaranjärvellä tämän vuotta ja toiminut CV-9030 vaunun kuljettajana. Ilmeisesti ihan hyvin, koska pääsi ottamaan osaa vaunuineen tämänvuotisessa itsenäisyyspäivänparaatissa Tampereella. Hieno ja ikimuistoinen hetki niin pojalle kuin isäukollekin. No, ajat muuttuvat ja pojasta polvi paranee. Hänellä on näet tänään TJ1, kun minulla on vielä TJ2! Olemme molemmat loppusuoralla...... Saksalaisille ei itä-Euroopassa kovinkaan monta muistomerkkiä ole pystytetty viime sotien jälkeen. Onhan se ihan ymmärrettävääkin, koska kaikki muistot eivät ole sieltä kauneimmasta päästä. Suomessa sen sijaan vanhaa aseveljeä muistetaan nykyisin lukuisin eri tavoin. Yleensä syynä ovat kesän 1944 torjuntataistelut, jotka pelastivat maamme itsenäisyyden. Näissä ratkaisutaisteluissa saamamme tuki ja apu Saksasta oli merkittävässä roolissa. Kuitenkin vasta viime vuosina on aihe saanut muistomerkkejä maamme kamaralle. Imatran Immolan tukikohta on tietysti osasto Kuhlmeyn takia tärkein ja avasi tietyllä tapaa pelin.
Kesällä 2017 kävimme Williladyn kanssa paikan päällä polkupyörällä!
Pari vuotta takaperin saatiin uusi aiheeseen liittyvä muistomerkki Lappeenrannan Joutsenossa Eiskolan kylään. Penttiläntien varressa on valtavasti erilaisia kuoppia muistona viime sotien vuosista. Monet niistä ovat monttuja, joihin suomalaiset ja saksalaiset ajoivat aojneuvonsa suojaan. Eiskolan alueella näitä kuoppia myös löytyy, koska alueella oli kesällä 1944 303.rynnäkkötykkiprikaatin rintaman takainen huoltokeskus. Operaatioalueena kyseisellä yksiköllä oli tietenkin Karjalan kannas.
303.rynnäkkötykkiprikaatin muistomerkki
Kiveen kiinnitetty muistolaatta
Yksi pansariestekivi on taas saanut rauhanomaisen tehtävän
Näin pitkän ajan jälkeen asia nyt tuskin ulkopoliittista kritiikkiä herättää, mutta minä ainakin kannatan ehdottomasti vastaavien muistomerkkien pystyttämistä, jos hyviä aiheita löytyy. Tämän yksikön muistomerkki on todellakin olemassaolonsa ansainnut. Projekti lähti aikoinaan liikkeelle Lauritsalan reserviläiset ry:n aloitteesta ja koska yhdistyksellä on paljon aktiivista toimintaa, se sai heti kannatusta.
Kesällä 2019 paikalla näytti hivenen erilaiselta
Infotaulu on ilmestynyt paikalle
Muistomerkki paljastettiin Lauritsalan reserviläisten Hannu Kosusen ja Jaska Petsolan toimesta 16.6.2017 Joutsenon Eiskolassa. Muistomerkkiin tarvittavan kiven lahjoitti Lappeenrannan kaupunki ja Maanpuolustuksen tuki ry. sekä Etelä-Karjalan reserviläispiiri vastasi siihen kiinnitetystä laatasta. Vieraillessani paikalla kesällä 2019 uudelleen, huomasin muistomerkin ympärillä olleiden puiden kadonneen ja viereen nousseen infotaulun, joka kertoo paikan menneisyydestä.
Päivitys 28.7.2025
Kävin paikalla noin viikko takaperin ja kohteelle oli vaikea päästä kainaloihin ulottuvan pusikon takia. Pientä trimmerillä ajoa kaipaisi. Helpotusta toki saattaa olla tulossa, koska muistomerkin läheisyyteen on ajettu kivimurskaa iso kasa. Näinköhän paikalle tulee kivetty polku?
