keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Luumäki / JR 16 muistomerkki**

                                           George Varghese "Lost in the wind"

Viime aikoina on jäänyt muistomerkkien esittely melkoisen vähiin, koska uusia ei tunnu löytyvän enää. Jokunen noita on vielä esittelemättä ja sitten alkaakin olla taas joidenkin luontokohteiden vuoro, ellei jotain järisyttävää tapahdu. Itse asiassa viime aikoina on yhä useammin tullut mieleeni uuden blogin aloittaminen ja tämän Willimiehen jättäminen pikkuhiljalleen taka-alalle. No, muutos ei tule olemaan pikainen, mutta jotainhan tässä on tehtävä, kun Etelä-Karjala on koluttu läpeensä eikä mitään uutta enää meinaa ilmestyä.
Keskimmäisessä kivessä on ollut muistolaatta

Joitain ajatuksia minulla on itselläni uuden blogin suhteen, mutta heitänpä pallon teille lukijoille. Mistä paikoista te olisitte kiinnostunut vai onko teillä mielessänne joku yksittäinen aihepiiri, mistä haluaisitte tietää enemmän? Itse reissaisin mielelläni ympäriinsä kuvailemassa, jos idea olisi parempi kuin itseni ja Williladyn kehittelemä ajatus.... nyt voitte vaikuttaa blogin tulevaisuuteen vai joko olette niin tympiintyneitä, että haluaisitte minun lopettavan? Joka tapauksessa nyt otetaan ideoita vastaan. Tyrkkään saman kysymyksen myös tuonne Facebook-sivustollemme, niin voitte kommentoida sitäkin kautta. 
Paikalla kököttänyt puinen sotamies lienee melko huono vartiomies

Tänään vuorossa piti olla II/JR16 muistomerkki talvisotaan lähdön kunniaksi Luumäen Hietamiehen kylästä, mutta pettynys oli melkoinen kun piipahdimme paikalla. Muistolaatta kiven kupeesta oli hävinnyt... Onko asialla ollut joku nuorisovandaali vai onko laatta viety kenties puhdistettavaksi. En todellakaan osaa sanoa! No, koska ei ollut paikalla, niin jäämme odottamaan jos vaikkapa joku rykmentin perinneyhdistys tai vastaava saisi uuden laatan joskus hommattua, niin piipahdamme paikalla.

Rykmentin sotaretkestä voit lukaista tarkemmin täältä, kun taas me jäämme odottelemaan Raimo ja Ilkka Uusiheimalan vuonna 1997 pystyttämän muistomerkin kuntoon laittamista. Harmi, mutta näköjään tällaistakin voi käydä....

Päivitys 8.5.2019
Muistomerkin laatta on vieläkin kadoksissa, mutta nyt tieto on kuulemma mennyt asiasta eteenpäin, joten ehkä uusi laatta on jossain vaiheessa tulossa. Sain kuitenkin lukijalta kuvan siitä, millainen laatta muistomerkissä on alun alkaen ollut, joten liitänpä se tähän alapuolelle.
Muistomerkin laatta näytti tältä (Kuva tamperelainen Matti Salonen)

Muistomerkin paljastusvuosi näyttää olleen 1997 ja Laatan tekijä on ollut Antti Heiskanen.
Päivitys 22.10.2019
Nyt muistomerkki on saanut uuden laatan 19.10.2019, joten uudet kuvat....


1 kommentti:

  1. sota, varsinkin talvi ja jatkosota ovat koskettaneet synnyin seutuamme paljon joka näkyy myös blogissasi. Itse koen myös kaakonkulman teollisuuden kehityksen mielenkiintoiseksi. Historian kaivaminen tältä saralta olisi varmasti otollista myös jälkipolville?

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita