lauantai 4. lokakuuta 2014

Lemi / Kotiseutumuseo

                                                     Molly Hatchett "Flirtin with disaster"

Melkoinen viikko takana! Koko viikon oli fiilis, että eväät on syöty eväslaatikkoa myöten. Vaan saapuihan tuo perjantai ja pelasti kaiken. Oli hieno fiilis saada tieto jo etukäteen, että aikanaan Lappeenrannan linnoitukseen valmistuvaan kehruuhuoneeseen perustettavaan kulttuurin kehtoon on myös Willimiehelle kutsukortti tulossa, jahka paikka kevään korvalla avataan. Kuuleman mukaan kutsu on kahdelle, joten Williladyn kera päästään kuohuvien juomien ja suolaisen purtavan ääreen. Hieno homma!
Tarinoita linnoista - Berättelser från borgar

Vaan perjantaina sattui muutakin hienoa.... nyt kyllä aikoinaan Pro Graduani ohjaillut Katajalan Kimmo saa verenpainetta ja sydämentykytyksiä. Meikäläinen, tällainen virkaheitto historiablogin ylläpitäjä, sai nimensä Museoviraston julkaisemaan kirjaan!!! Perkules, kun näin arvovaltainen julkaisija ilkiää laittaa nimeni ja blogin nimen kirjan lähdeluetteloon, niin kyllähän sitä voi vähän ylpistyäkin. Niinpä hymyillen sitten järjestimmekin Octoberfestin omalla pihamaalla maggaraa ja olutta nauttien hyvässä seurassa. Kiitokset seurasta assistentti Pylkkäselle daameineen. En vuonna uudelleen?

Tämän synkän viikon tarinaksi sopineekin alkukevään synkillä valokuvilla varustettu kertomus Lemin kotiseutumuseosta. Paikka on yksi hienoimpia museoalueita, joita olen elämäni aikana nähnyt. Hienot vanhalle Lemin pappilan maille siirretyt hirsirakennukset muodostavat alueelle upean kokonaisuuden. Parasta kuitenkin lienee se, että alue on edelleen aktiivisessa käytössä eikä rakennukset tönötä kylmillään sekä tyhjinä.

Päärakennus on myös hieno osoitus siitä, kuinka aikoinaan osattiin ajatella ekologisesti ja käyttää maalaisjärkeä, mikä nykyisin tuntuu olevan kaikilla hukassa. Ainakin valtaosa politikoistamme ovat menettäneet suhteellisuuden tajunsa. Tähän asiaan tuli tälläkin viikolla törmättyä työasioiden puitteissa - ikävä kyllä. Niin, se rakennus! Päärakennus on rakennettu alunperin vuonna 1882 Savitaipaleelle, mistä se siirrettiin Valkealaan uudelleen pystytettäväksi. Melkoisen häälahjan on mies emännälleen antanutkin.... No lopulta vuonna 1974 se purettiin uudelleen ja kasattiin Lemille. Melkoinen tarina.
Lemin kotiseutumuseon päärakennus

Muitakin mielenkiintoisia rakennuksia vanhoilta ajoilta tänne Lemille on siirretty. Ne esittelen ainoastaan valokuvien avulla. Tarkempaa tutustumista varten joudutte piipahtamaan paikan päällä. Kannattaa ilmoitella etukäteen vierailustanne, niin pääsette samalla maistamaan maailman lähes parasta gourmet-herkkua Lemin särää...  
Vanha tuulimylly rakennettiin vuonna 1844. Nykyinen paikka on myllyn kolmas sijaintipaikka. Ekologista!

Savusauna

Vinttikaivo
Tällaisen huolisin itsellenikin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita