torstai 3. elokuuta 2017

Sortavala / Ensimmäisen kirkon muistomerkki

Edellisessä postauksessa esittelin Sortavalan vuonna 1940 talvisodan ilmapommituksissa tuhoutuneen luterilaisen kirkon, joka oli järjestyksessä neljäs kirkko. Se sijaitsi Sortavalan keskusta-alueella Kisamäellä. Sen sijaan Sortavalan luterilaisten kirkkojen historia alkaa Sortavalan pohjoispuolelta Helylän kylästä, minne rakennettiin ensimmäinen luterilainen kirkko vuonna 1641. 
Muistomerkki sijaitsee Helylässä Sortavala-Värtsilä maantien varrella

Tuohon aikaan alue oli ortodoksista aluetta, mutta pikku hiljaa Ruotsalaistumisen myötä alue alkoi luterilaistua ja pitihän heidän saada oma kirkkokin. Tämä ensimmäinen kirkko ei kauaa ollut pystyssä, koska se paloi ruptuurisodan myötä maan tasalle jo 1657. Tuhoutumisen myötä katosi myös tieto, miltä kirkko näytti seisoessaan tällä mäentöyräällä. Iso se tuskin on ollut, koska ihmisiä ja etenkin luterilaisia oli tuohon aikaan vielä melkoisen vähän tällä alueella.
Muistomerkin jalusta on muurattu luonnonkivistä

Jalustan päällä on pystyyn nostettu paasi

Kuten kirkosta, niin muistomerkistäkään en tiedä paljoakaan. Onko se pystytetty jo ennen sotia vai vasta 1990-luvulla....en tiedä, mutta ehkä joku itseäni viisaampi osaa asiasta kertoa. Muistomerkkiä kiertävät kiviset aidat ja portinpylväät ovat vielä osittain jäljellä, joten ehkä se on tehty jo ennen sotia? Lisäksi siinä on ollut aiemmin kiinnitettynä laatta ja risti, mutta nyt ne ovat kadonneet jonnekin....
Jotain on kadonnut vuosien myötä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita