sunnuntai 12. elokuuta 2018

Hamina / Tykän pudonnut neuvostolentokone

Eilen vierailtiin Hannun pihapiirissä ihailemassa tuulimyllyä ja riihimuseota. Siinä ei kuitenkaan ole kaikki tämän maatilan kohteet, vaan pihapiirin läheisyydestä löytyy myös muistomerkki. Siinäpä meille muistomerkkibongareille olikin syy saapua paikalle. Tuulimyllyn kuvaaminen oli vain sivuseikka! Muistomerkkejähän tässä kuvataan pääasiassa....
Tähän putosi Tupolev SB-2 30.6.1941

Muistomerkki on ilmeisesti Tykän isännän omaa tekoa

Vaan kerrotaanpa ensin vähän taustaa tähän muistomerkkiin liittyvästä tarinasta. Kaikki alkoi kun 30.6.1941 kolme neuvostopommittajaa, Tupolev SB-2 merkkisiä, suoritti lennon kohti Lahtea. Hävittäjälentolaivue 24 ampui kaksi konetta välittömästi alas ja vaurioitti kolmatta, joka jaksoi sinnitellä aina Tykän mäelle. Sinne se lopulta putosi ja oli kylän suuri tapahtuma monen seuraavan viikon aikana.

Vaikka kone räjähti tulimereksi, niin silti yksi kolmesta miehistön jäsenestä pelastui, kerrassaan huimalla tavalla. Hän oli vähän ennen maahantörmäystä juossut pitkin siipeä tuhatta ja sataa, sekä hypännyt maahan. Paikalle kiirehtivät kyläläiset kertoivat jonkun juosseen poispäin. Kohta löytyikin pellolta laskuvarjo ja pitkät saappaat. Miehet saartoivat miehen metsäsaarekkeeseen ja ottivat vangiksi. 
 
Muistomerkin kiveen on kiinnitetty metalliputken pala kirjoituksineen
Koneen  putoamispaikalle Tykän talon taakse on myös pystytetty muistomerkki. Kotimuseona toimivassa vanhassa riihessä on yhä tallessa koneen hylystä evakoituja muistoesineitä.

Tarkemman selostuksen Tupolevin maahansyöksystä voit lukea täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita