maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kouvola / Polvistunut sotilas

Pysyttelemme edelleen Inkeroisten karhunkankaan hautausmaalla, mistä löytyy todella upea sankarihauta-alue, vaikkakaan se 20.4.2019 näyttänyt parasta puoltaan. Kesäälähän tämä olisi todellakin näyttänyt upeammalta, mutta kun minulla on omat aikatauluni ja Williladylla omansa, niin meidän oli pakko käydä täällä jo nyt!
Inkeroisten sankarihautausmaa

Polvistunut sotilas

Meillähän on edessä vielä melkoinen määrä kuvausreissuja joko yhdessä tai erikseen, mutta nyt minusta alkaa todellakin tuntua, että tämä homma olisi kääntymässä loppusuoralle. Jäljellä on toki vielä melkoisesti kohteita, jotka pitää kuvata ja esitellä, mutta silti tämä alkaa kääntyä loppusuoralle! Tarkoitukseni olisi saada projektini päätökseen vuodenvaihteeseen mennessä, mutta mitään takeita tuolle ei ole. Minulla on vielä monista paikoista kuvia saamatta, joista olen niitä kysellyt, etenkin paikoista joille minulla ei ole asiaa. Ne ratkaisevat aika pitkälti blogin päättymisajankohdan. Toki voihan minuunkin iskeä laiskuus ja julkaisuvauhti hidastua....


Vaan asiaan.....Inkeroisten sankarihautausmaalle on haudattu 22 talvisodan sankaria ja 43 jatkosodassa kohtalonsa kohdannutta vainajaa. Yhteensä tänne on siis haudattu 65 sankaria, joten kooltaan tämä ei ole suurimmasta päästä. Vainajia on kuitenkin kunnioitettu tyylikkäällä sankaripatsaalla, missä päänsä paljastanut polvistunut sotilas. Kuvaa mielestäni hyvin kunnioitusta, koska katse sotilaalla on kohti kaatuneita aseveljiä.

Patsaan on suunnitellut ja tehnyt Viljo Savikurki ja se on paljastettu 9.8.1953.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita