torstai 20. kesäkuuta 2019

Rautu / Raudun ortodoksikirkko

Venäjä on suurien toleranssien maa. Kaikkialle nousee uusia kirkkoja tai sitten vanhoja korjaillaan. Luinkin jostain, että joka päivä Venäjällä otetaan käyttöön uusia kirkkoja kolme kappaletta! No onhan maakin iso, mutta jotenkin näin pakanaa hirvittää, että mikä mahtaa olla näiden kirkkojen käyttöaste, koska meillähän kirkot ovat enää pelkkiä kirkollisten juhlallisuuksien pitopaikkoja, jotka pohjaavat vanhoihin tapoihiin ja perinteisiin. Pakko mainita, että tätä kirjoittaessani odottelen lähtöä Joutsenon kirkkoon rippitilaisuuteen. Eiköhän tänään kirkko pursua väkeä?

Sen sijaan matkallamme Valkjärveltä eteenpäin, kohti Rautua, näimme muutakin erikoista. Lähes heti Valkjärveltä lähdettyämme oli pysähdyttävä nappaamaan valokuva datsasta, joka oli tehty muistuttamaan keskiaikaista linnaa! Tämän jälkeen saavuimme vielä paikkakunnalle, joka suomalaisten aikaan oli Nurmijärvi, mutta ainakin kyltistä saattoi päätellä sen olevan vieläkin samanniminen paikkakunta....
Keskiaikainen linna Valkjärvellä!!!

Melkein voisi kuvitella olevansa Suomessa

Lopulta matkamme johti Rautuun, missä ensimmäisenä kohteena oli Raudun uusi hirsistä rakennettu ortodoksikirkko. Pakko sanoa, että olipahan hulppea pytinki! Valitettavasti osuimme jonkin ortodoksisen kirkkokalenterin juhlapäivään, koska väkeä oli aivan sairaasti paikalla, mikä esti minua käymästä kirkossa sisällä. Olisin ehdottomasti halunnut käydä kurkkaamassa sisätiloja, mutta se jäi nyt seuraavaan kertaan, jos sellaista nyt koskaan tulee?
Raudun hirsinen ortodoksikirkko



Kellotapuli, hirsistä tottakai


Sisääntuloporttikin oli hirsistä

Infotaulu kieltä osaaville


Tästä mennään kirkkopihalle

Minulla ei ole tietoa tämän kirkon rakennusvuodesta, mutta ei se ainakaan hirveän vanha ole.... Niin, on muuten aivan ehdottomasti näkemisen arvoinen pytinki. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita