sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Lappeenranta / Katri Valan puisto


Lauritsalan koulukeskuksen kupeessa sijaitsee Tulenkantajat ryhmään kuuluneen Katri Valan mukaan nimetty puisto. Yksi aikansa kuuluisimmista runoilijoista on saanut muitakin huomionosoituksia eri puolille Suomea. Hänen tuhkauurnansakin on haudattu Katri Valan puistoon, mutta ei tänne Lauritsalaan vaan Helsinkiin.

Tämä runoilijatar Katri Vala, oikealta nimeltään Karin Heikel (os. Wadenström), vaikutti Lauritsalassa muutaman vuoden. Hän toimi Lauritsalan kansakoulun alaluokan opettajana vuosina 1935-1937. Tänä lyhyenä ajanjaksona hän jätti jälkeensä muiston osaavasta opettajasta, joka hoiti tehtävänsä tunnollisesti, vaikka hän kohtasikin erilaisia vaikeuksia työhönsä liittyvissä asioissa.

Hän oli henkisesti lujilla, koska hänelle ei meinannut järjestyä lupauksista huolimatta asuntoa paikkakunnalta, vaikka asunto olisi ollut vapana. Koulun johtokunta vastusti ajatusta asunnon vuokraamisesta, mutta todellisesta syystä en osaa sanoa. Oliko kysymyksessä mahdollisesti politiikkaan liittyvät asiat, koska hän piti myös Lauritsalan Teräksen urheilijoille tarkoitettua opintokerhoa.

Kaiken kiistelyn ohessa hänen terveytensä petti ja hän joutui olemaan paljon sairauslomalla, mikä varmasti vaikutti hänen päätökseensä lopettaa opettaminen Lauritsalassa. Tuberkuloosi oli tuohon aikaan vaarallinen sairaus ja hän lähtikin hakemaan hoitoa parantolasta Ruotsista. Täällä hänen päivänsä päättyivät 28.5.1944.
Katri Valan puisto Lauritsalassa

Hänen mukaansa nimetyn puiston perustamisvuotta en tiedä, mutta joka tapauksessa kyseessä on tunnelmallinen puistikko, minkä läpi kulkee hiekkapäällysteinen polku. Ilmeisesti Lauritsalassakin havahduttiin kuuluisuuden muistamiseen vasta vuosien kuluttua hänen kuolemastaan?
  
PS. Huomenna työmatkalle Joensuuhun ja tiistaiehtoona takaisin. Saattaa olla blogissa pari päivää hiljaisempaa?  No saammepa Iskän kanssa suunnitella ensi suven prätkäreittiä ja toivottavasti myös syödä hyvin? Ihan vaan vihjeeksi sinne Joensuuhun, että letut mansikkahillolla maistuisivat lihapullien päälle;)

3 kommenttia:

  1. Lihapullat, letut ja hillo nautittu. Willimies on tällä hetkellä vähemmän willi. Retkottaa sohvalla maha täynnä lettuja.

    VastaaPoista
  2. Katri Vala Kulttuurikeskus, Ilomantsi.
    .
    Ilomantsin kirkonkylän vanhasta koulusta muodostetussa kulttuurikeskuksessa on pysyvä Sininen ovi - Katri Vala näyttely, jossa valotetaan runoilija Katri Valan tuotantoa ja elämää. Näyttelyssä ovat esillä Katri Valan kaikki teokset, lukuisat kirjoitukset ja valokuvat.
    Sininen ovi - Katri Vala näyttely on samoissa tiloissa, joissa Katri Vala toimi opettajana 1925-29.
    Alueen Katri Vala puistoon on istutettu Katri Vala ruusuja ja rakennettu Katri Vala areena kulttuurin mm. teatterin käyttöön.

    VastaaPoista
  3. Katri oli äitini opettajana. Mielestäni tuo puistoalue nimettiin joskus 80-luvulla kaavoituksen yhteydessä. Ja jos en aivan väärin muista se kulkee Luukkaanrinteen ja Itsenäisyyden kadun välin talojen rinteessä kapeana suikaleena, ent Leppäsen, Heinvirran ja Kohosen talojen sekä alapuolella olevan Ukkosen/Rannan talojen välissä. Tuo rinnekaistale on kaupungin omistuksessa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita