Lappeenranta / Vanha palolaitos

Tulipalo oli ainainen uhka kaupungeissa, koska rakennukset olivat puusta tehtyjä. Aika ajoin kaupungin rakennuskantaa verotettiin rajulla kädellä, koska tuli pääsi valloilleen. Oli siis aika tehdä jotain asian eteen. Lappeenrannassa asiaan herättiin toden teolla 1700-luvulla, jolloin Saimaan rannassa sijainneet terva-aitat pakotettiin purkamaan. Olivat ilmeisesti rakennettu kiinni toisiinsa, jolloin suurpalon vaara oli ilmeinen. Samalla myös velvoitettiin asukkaita pitämään pihallaan täysinäistä vesitynnyriä. Palovartijakin ilmestyi katukuvaan partioimaan öisillä kaduilla.

Lappeenrannan vanha palolaitos

Muuhun ennakoivaan palontorjuntaan kuuluivat määräykset olla laittamatta tulta uuneihin yöaikaan ja saunaakaan ei saanut kesäaikana lämmittää. Tätä kieltoa on ymmärrettävästi kierretty paljon, vaikka lähteissä mainitaan rikkomisten olleen enimmäkseen venäläisten sotilaiden tekosia.

1800-luvun alussa kaupungin finanssit olivat surkealla tolalla ja se toi tullessaan muutoksen. Jokaisen talon vuorollaan oli järjestettävä palovartija klo 21-04 väliseksi ajaksi. Kadun kulmassa hänen oli aina huudettava kellonaika ja kailotettava perään että ”Lempeä, väkevä Jumala, varjele kaupunkiamme tulelta ja palolta. On mahtanut ihmisiä kiukuttaa herätä tähän metelöintiin, mutta hyväähän sillä tarkoitettiin.

Vanha kalustovaja. Nykyiset paloautot ei mahtuisi kulkemaan noista ovista!

Kaikkien oli osallistuttava palojen sammuttamiseen ja etenkin hevosten omistajien tehtävä oli kuljettaa palokalusto paikalle ja tuoda lisää vettä. Yhteisesti ponnistaen mentiin siis palopaikalle. Joskus annettiin myös hivenen erikoisiakin päätöksiä, joilla tulipaloja yritettiin estää. Ainakin vuoteen 1850 asti oli voimassa sytytetyn piipun ja tupakan polttamisen täyskielto.

Tämän kiellon rikkojaa kohtasi 4,80 ruplan sakko, joka oli tuohon aikaan melko tuntuva. Tätä metodia voisi kaiketi kokeilla tuolla Pohjolankadun suunnalla, mistä vähän aikaa takaperin muodostettiin savuton vyöhyke. Ammattikoululaiset joutuvatkin nyt keksimään uudet paikat tälle pahalle harrastukselleen, kuten myös entisen työnantajani UPM:n henkilökunta. Tehtaista ei nouse enää savua kuin piippujen päistä. Senkin voisi kieltää!

Tämä vapaaehtoisuuteen ja muutamaan palkattuun palomieheen sidottu järjestelmä ei enää vastannut muuttuvia tarpeita ja 1800-luvun loppupuolella perustettiin ensimmäiset VapaaPaloKunnat. Lappeenrannan VPK perustettiin 1879, Kaukaan tehdaspalokunta 1896 ja Armilan/Kourulanmäen VPK 1898. Näillä eväillä jatkettiin aina vuoteen  1927, jolloin luovuttiin pakollisesta osallistumisesta sammutustöihin. Syynä tähän oli kaupungin vesijohtoverkoston valmistuminen ja nyt vettä ei tarvinnut erikseen kuskata hevosilla palopaikalle.

Virallisen palkatun palokunnan Lappeenranta sai vasta 1931, jolloin palkattiin vakinainen henkilökunta palolaitoksen tarpeisiin. Tämä 27-miehinen valiojoukko aloitti toimensa tämän päivän kohteessa ja toimi siinä yhtäjaksoisesti vuoteen 1977 asti. Palokunta aloitti kiinteistössä puolivakinaisena jo vuonna 1924. Palolaitoksen pihapiiriin kuului tietenkin palokalustoa varten kalustovaja, jonka suunnitteli Juhani Viksted(myöh. Viiste). 

Muistokilpi

Nykyisin palolaitoksen entisiä tiloja isännöi Snellmanin päiväkoti, mutta Willimies muistaa hyvin ajanjakson, jolloin tiloissa toimi Suomen vanhin moottoripyöräkerho Jerusalem MC. Silloin tuli käytyä useasti täällä aamuyön tunteina kavereita moikkaamassa ja eiköhän sitä muutama yökin tullut tuolla kuorsattua.