tiistai 24. toukokuuta 2016

Antrea / Sankaripatsaat

                                            John Mellencamp "Our country"

Aina välillä Karjalan kannaksella reissatessa törmää paikkoihin, joissa kaksi eri maailmaa kohtaavat ja elävät keskenään sulassa sovussa. Niin tämän päivän kohteessammekin Antrean hautausmaalla, missä sijaitsee Suomen sisällissodan 1918 valkoisten voitonpatsas ja sen ympärillä seisovat viime sotien muistopylväät. Muuten ympärillä sijaitseva hautausmaa on täynnä venäläisten hautoja. Toisin oli aiemmin, mutta jonnekin ne jäänteet vaan ovat kadonneet, kuten niin monelta muultakin hautausmaalta.
Antrean hautausmaan portti, minkä takaa häämöttää 1918 sankaripatsas

Mikä lie katos pystytetty monumentin eteen
Koska itse olen keskittynyt näiden muistomerkkien luona vierailemaan ja valokuvaamaan ne blogiani varten, niin ajoittain mieleen nousee kysymys, kuinka tämä on mahdollista? Miksi venäläiset eivät alueen nykyisinä valtiaina tuhoa kaikkea vanhaa ja tuo omaa kulttuuriaan esiin enemmän? Toki he ovat paljon tuhonneetkin, mutta silti tällä hetkellä on ihan selkeästi menossa vaihe, jolloin alueen historiaan oleellisesti kuuluvaa Suomen aikaa tuodaan esiin monin eri tavoin. Esimerkiksi paikallisissa museoissa olen törmännyt näyttelyihin, missä Suomen aika on selkeästi esillä laajojen esinekokoelmien kera.
1918 sankaripatsas

Vasemmalla häämöttää 1998 pystytetyn muistomerkin toinen punagraniittinen tolppa

Kaatuneita vapaussotureita




Kaikilla sivuilla on nimiluetteloita

Patsaan julkisivun puolelle on myös kaiverrettu jalustaan viime sotavuodet


Juho Olkinuora on kuollut melkoisen aikaisin.....miksi?

Teksti on vielä täysin luettavissa

Selkeästi he eivät nykyisin yritä peittää alueen menneisyyttä, vaan ovat alkaneet vaalia alueen menneisyyttä tavalla, joka itseäni ihmetyttää. Tämä näkyy suomalaisten alueelle pystyttäminä muistomerkkeinäkin. Itse olen tästä tietenkin tyytyväinen, mutta kaikkialle on 1990-luvun alkuvuosista lähtien noussut lukuisia muistomerkkejä. Voisiko asian kuvitella toisinpäin? Sallisimmeko me venäläisten pystyttää omia muistomerkkejään Suomen alueelle, missä heilläkin on historian aikana ollut mahdollisuus toimia omistajina. Esimerkiksi en voisi kuvitellakaan, että Lappeenranta n.170 vuoden yhteisestä historiasta huolimatta antaisi venäläisten pystyttää muistomerkki jonkin tapahtuman kunniaksi Suomeen! Siitä nousisi sellainen poru, että oksat pois...

Rajan tuolla puolen se vaan on mahdollista ja alkuvuosien sabotaasia lukuunottamatta ne ovat saaneet olla paikallaan ja monet paikoista on jopa lailla suojeltu. Tästä on kyllä pakko antaa venäläisille isot kiitokset. Onneksi näin tapahtuu ja minusta ainakin on hienoa vierailla paikoilla, joiden menneisyys tuodaan reilusti esiin, eikä anneta politiikan vaikuttaa näihin asioihin. Näin kuka tahansa meistä voi käydä tutustumassa menneisyyden jäänteisiin paikoissa, millaisia meillä ei ole Suomessa...
Armas Hutrin muistomerkki vuodelta 1998

Tällainen kohde löytyy esimerkiksi tänään esittelemässäni Antrean hautausmaalta. Alue on täynnä venäläisten hautoja, mutta kaiken keskellä kohoaa vuoden 1918 valkoisten sankaripatsas, mikä on uhmannut aikaa ja muuttuneita olosuhteita vuosikaudet. En tiedä tarkalleen koska se on pystytetty, mutta vuosien 1919-1925 välisenä aikana kumminkin. Tämä harmaasta graniitista veistetty muistomerkki on yhä alkuperäisellä paikallaan ja kaikki kaiverruksetkin on vielä selkeästi luettavissa, joista selviää paikallisten olleen mukana monissa eri taistelupaikoissa sisällissodan aikana. Mielenkiintoiseen ympäristöön se toki on aikojen kuluessa päätynyt.
Vapauden puolesta 1939-1944

Kahdella kielellä....totta kai

Kaatuneita sankareita

Vieläkin mielenkiintoisemmaksi hautausmaa-alueen tekee 1918 sankaripatsaan ympärille pystytetyt kaksi Vapauden puolesta 1939-1944 punagraniittista tolppaa, mihin on kaiverrettu viime sotien kaatuneiden antrealaisten nimiä. Tämän muistomerkin suunnitteli Armas Hutri ja toteutti kiviveistämö J.E.Kaila. Patsaan kustannuksista vastasi Vuoksen säätiö ja Antrea-Seura. Tämä muistomerkki pystytettiin vuonna 1998.

Mielenkiintoisinta tässä paikassa on todellakin kahden eri kulttuurin ja valtion erilaisuus sekä niiden esiintyminen sulassa sovussa pienellä paikalla. Vastaavia saattaa tulla vielä vastaani, mutta kun tähän lisätään eri aikakausien muistomerkit, niin lieneekö toista vastaavaa?

2 kommenttia:

  1. Juho Olkinuora oli ollut pidätettynä marraskuun lakon aikana ja kun hän meni työväentalolle peräämään takavarikoituja aseitaan, ammuttiin häntä ja mukana ollutta A. Nygreniä jo portilla. Olkinuora haavoittui kuolettavasti ja Nygren sai elinikäisen silmävamman.

    VastaaPoista
  2. Uudenkaupungin rauhansopimus 30.8.1721 päätti isonvihan (ei pikkuvihan)

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita