sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kouvola / Ilmari Salmisen patsas


                                                            Eppu Normaali "Kultaista sadetta"

Tällä viikolla esittelin kaksi kohdetta Lappeenrannasta, jotka kumpikin saivat rutkasti huomiota. Tarina Siikaisten miehistä sai reilusti enemmän lukijoita kuin tarinani keskimäärin, mutta sitten seurasi jättipaukku. Lauritsalan koulun historianluokan tuunausprojekti nousi kerta heitolla blogin neljänneksi luetuimmaksi tarinaksi! Reilut tuhat lukijaa kävi vuorokauden aikana lukaisemassa, kuinka nuoret osaavat hoitaa asiansa. Itsekin olen enemmän kuin tyytyväinen projektiimme, koska saanhan jatkossa tehdä opetustyötä koulumme tyylikkäimmässä luokassa.

Nyt päässäni jo viriää uusia ajatuksia ensi syksyksi, mitä uutta luokkaan voisi nikkaroida sekä hankkia. Yhtenä ajatuksena on herännyt esiin kierrätysaatetta noudattava seisomatyöpiste ja pari makuudivaania, missä voisi opiskella Willimiehenkin lempiasennossa elikkä makuulla. DIY-menetelmällä voisimme nikkaroida ne vanhoista trukkilavoista, maalata valkoiseksi ja hankkia jotain pehmustetta niihin. Kasvejakin voisi hommata lisää jne.... Lisäksi näyttelyständi vanhoista leluista voisi olla upea. Vanha puhelin ja joku vanha kännykkä(iso) olisi takuulla jymymenestys. Ideoita siis on, mutta nyt pitää yrittää hillitä itseni ensi syksyyn, koska olenhan jo tässä vaiheessa ajanut itseni miinaan. Arvatkaapa, kuka joutuu kesähelteillä käydä työpaikallaan kastelemassa kukkaset?
Ilmari Salminen

Mutta nuo ovat vielä suunnitelmia, jotka odottavat toteuttamista tai jalostuvat paremmiksi. Katsotaan mitä tapahtuu... Kouvolassa paikallisilla sen sijaan on muunlaista nähtävää. Yhtenä kohteenamme taannoisella kuvausreissulla oli juoksija Ilmari Salmisen patsas. Kyseessä ei olekaan mikä tahansa juoksija vaan ihan olympiavoittaja! Ilmari oli Suomen toistaiseksi viimeisen juoksumatkojen kolmoisvoiton paras. Kultamitali pujotettiin tälle elimäkeläistaustaiselle juoksijalle Berliinin kisoissa vuonna 1936.

Tuolloinhan kaikki voittajat saivat mitalin lisäksi kotiinvietäväksi olympiatammen, joiden kohtaloita minäkin olen takavuosina selvitellyt. Missähän mahtaa kasvaa Ilmarin pystyttämä olympiatammi? Kaikesta menestyksestä huolimatta Ilmari Salmisen juoksu-ura jäi melkoisen lyhyeksi, koska hän innostui aloittamaan tosimielellä harjoittelun vasta 27-vuotiaana. Silti hän kerkesi olympiakullan lisäksi voittamaan kaksi euroopanmestaruuttakin. Kaikki kultamitalit hän voitti 10000metrin matkalla.

Lisäksi hän piti hallussaan kyseisen juoksumatkan maailmanennätystäkin, jääden vain kuusi sekuntia 30 minuutin haamurajasta, minkä lopulta rikkoi Taisto Mäki vuonna 1939. Hänen juoksu-uransa katkaisi toinen maailmansota, vieden häneltä mahdollisuuden napata kultamitali Helsingin kotikisoissa 1940. Nehän jäivät sodan takia kokonaan pitämättä. Joskus elämä voi olla katkeraa....
Olympiavoittajan lennokas askel

Kyllähän Ilmari Salminen on patsaan ansainnut ja niinpä sellaista alettiin puuhaamaan Kouvolassa 1986, jolloin Kouvolan Sivistys- ja urheilusäätiö käynnisti patsashankkeen. Tekijäksi valikoitui Pauli Koskinen ja patsaan suunnittelutyö alkoi keväällä 1987. Lopulta pronssinen patsas paljastettiin Salmisen kunniaksi 4.6.1988. Samalla se on kunnianosoitus Kouvolalle suomalaisena urheilukaupunkina.

1 kommentti:

  1. Kiitos! Tämä olikin kirjaimellisesti poikkeuksellisen läheinen sillä kultavääpelin synnyinkoti on naapurikylässä, vajaan parin kilometrin päässä kodistani.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita