perjantai 20. toukokuuta 2016

Viipuri / Suomalaisten punakaartilaisten muistomerkki

                                            Eppu Normaali "Jokainen hetki historian"

Tiistai-iltana kävin kuuntelemassa nuoren polven historiantutkijaa Teemu Keskisarjaa Tainionkosken työväentalolla. Aiheena oli vuosi 1918 Viipurissa ja Karjalassa sekä kaiken lisäksi esitelmässä sivuttiin myös hivenen Lappeenrannan tapahtumia tuona surullisena vuonna, jolloin suomalaiset sotivat keskenään. Täytyy tunnustaa, että tätä hivenen hipiltä vaikuttavaa kaveria on mukava kuunnella ja väkisinkin ajatukset siirtyivät noihin aikoihin, jolloin elämä oli kovaa ja melkoisen julmaa.
Muistomerkille noustaan kivettyjä portaita pitkin

Keskisarja on esiintyjänä hyvä ja aion mennä kuuntelemaan hänen esitelmiään jatkossakin, kunhan tilaisuus tulee taas seuraavan kerran. Ennen tuota hetkeä, minun on kuitenkin tyydyttävä esittelemään näitä omia kohteitani ja haaveilemaan, että kuinka pystyisin kertomaan menneistä ajoista ja tapahtumista yhtä tenhoavasti sekä mieleenpainuvasti. Olen aina pitänyt itseäni melkoisen hyvänä tarinankertojana, mutta näköjään parantamisen varaa on....

Palataanpa tiistai-iltaan, jolloin Keskisarja sanoi selkeästi, että sisällissota alkoi ja myös päättyi Viipurissa. Tämä tuohon aikaan Suoman toiseksi suurin kaupunki oli rintamien ympäröimänä liki koko sodan ajan ja samalla tapahtumien keskipisteessä. Lisäksi sodan loppupuolella kaupunkiin pakkautui muualta pakoon lähteneitä punaisia, jotka saivat kaupungin asukasluvun nousemaan yli 80.000 asukkaan. Oli odotettavissa että jotain sattuisi ja niin tapahtuikin. Punaisten rintaman romahdettua ja johtohenkilöiden paetessa Pietariin, jäljelle jäi tavalliset rivimiehet, joihin kohdistui melkoinen väkivalta-aalto. Viipurissa arvellaan 29.4.1918 alkaneen kostoaallon johtaneen siihen, että arviolta 600 punaista kansalaisuudesta riippumatta menetti henkensä.
Muistomerkki ja vierellä sijaitseva graniittilaatta

Sodan aikana punaiset hautasivat kaatuneensa sankarihautoihin, joista ainakin yhden tiedän sijainneen Papulan kaupunginosassa. Niitä on toki voinut olla enemmänkin. Valkoisten vallattua Viipurin, teloitukset tapahtuivat aluksi kaupunkialueen läheisyydessä, mutta lopulta toiminta siirtyi kauemmas ydinkeskustasta ns. "Koirien hautausmaalle", mikä sijaitsee Pietarin tien varressa muutama kilometri kaupungin ulkopuolella. Ikävältä kalskahtava nimi johtuu alueen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. 
Symboliikkaa kerrakseen....olikohan suomalaisilla kommunisteilla näppinsä pelissä tämän muistomerkin suunnitteluvaiheessa?

Täällä surmattiin vangittuja punaisia ja lisäksi alueen joukkohautoihin siirrettiin punaisten itsensä hautaamat vainajat sankarihaudoista. Poliittisesti oli mahdotonta sallia hävinneen osapuolen pitää omat hautapaikat, koska niistä olisi todennäköisesti muodostunut palvontapaikkoja. Niinpä vainajat kaivettiin ylös ja siirrettiin myös koirien hautausmaalle. Se oli osoitus voittajien mahdista ja johti siihen, ettei alueelle sallittu pystyttää minkäänlaista muistomerkkiä vielä 1930-luvullakaan, vaikka asian eteen ponnisteltiin ja kerättiin rahaakin. Asiasta piti vaieta....
Takapuolelta muistomerkkialue on luonnontilassa

Sodan jälkeen kuitenkin alueen uusi valtias Neuvostoliitto päätti toteuttaa muistomerkkihankkeen. Niinpä leningradilainen arkkitehti Schwer ja kuvanveistäjä Tsebotarev toteuttivat muistomerkkihankkeen yhteistyössä. Isoon kiveen hakattiin vuosiluku 1918 ja siinä on sekä suomalainen että venäläinen työmies alas laskettuine punalippuineen. Symboliikkaa siis löytyy Viipurin sisällissodan ajalta. Tämän vuonna 1961 paljastetun muistomerkin vieressä on vielä graniittilaatta, minkä hyytävä teksti on kahdella kielellä.

"Tällä paikalla uinuvat suomalaisten valkokaartilaisten ja saksalaisten interventtien huhti- ja toukokuussa 1918 ampumat suomalaiset punakaartilaiset, jotka ovat miehuullisesti taistelleet Suomen työkansan asian puolesta. Ikuinen kunnia sankareille!"
Karua tekstiä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita