Willilady keittelee parhaillaan aamukaffetta, joten minulla on aikaa taas julkaista yksi kohde. Tarkoituksemme on lähteä aivan kohta Venäjän maalle taas kertaalleen etsimään muutamaa historiallista jäännettä ja muistomerkkejä. Tämä on ehkä tämän vuoden viimeinen reissu, joten ajattelimme kurvailla lähellä Viipuria, mikä ei tällä kertaa ole tärkein kohteemme, vaan aiomme piipahtaa entisessä Vahvialassa ja Heinjoella. Toivottavasti tiestö on vielä siinä kunnossa, jotta pääsemme perille emmekä joudu keskelle venäläistä rulettia?
Nämä Karjalan kannaksen reissut ovat olleet ainakin itselleni parasta tässä kesässä, koska oikeastaan sen kummemmin emme Suomen puolella reissailleetkaan. Kaikki muut lempiharrastukseni, kalastus ja moottoripyöräily, ovatkin jääneet tänä suvena melko vähiin. Ensi vuonna pitää terhakoitua noiden suhteen, mutta nyt kohti Nuijamaan raja-asemaa ja Venäjän maata tutustumaan mainitsemiini paikkoihin. Toivottavasti kaikki menee hyvin tälläkin kertaa...
Viime sotien aikana noin 90.000 suomalaista menetti henkensä ja lukuisat olivat sotainvalien ja -orpojenkin määrät. Kaikesta huolimatta isoista menetyksistä jää usein huomioimatta vieläkin isompi joukko ihmisiä. He ovat meidän kaikkien esi-isiä ja -äitejä, jotka vuosisatojen aikana kuolivat Karjalan alueella ja tulivat haudatuiksi oman kotiseutunsa multaan. Heitä on valtava joukko, mistä meillä on tallella vain muistot.
Koska vainajia ei tietenkään voinut siirtää hautausmailta minnekään, niin heidän muistoaan kunnioittaakseen suomalaiset ovat pystyttäneet 1990-luvulta lähtien muistomerkkejä entisille kirkonpaikoille ja hautausmaille. Näiden muistomerkkien ympärillä meidän on helppo kunnioittaa Karjalaan jääneiden vainajien muistoa.
Tällä kertaa esittelyvuorossa on minulle niin rakkaan Säkkijärven ja Viipurin välimaastoon jäävän entisen Karppilan hautausmaalle pystytetty muistomerkki. Se pystytettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1995 Karppilan kylätoimikunnan ja Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry toimesta. punagraniitiinen lohkare on aidattu paksulla rautaketjulla. Lisäksi muistomerkin kupeessa on vanha, Agneta Suurosen hautakivi, joka on vuodelta 1929. Se lieneekin ainoa jäljellä oleva hautakivi alueella.
Ennen sotia Karppilassa oli asukkaita noin 550 ja he muodostivat oman tiiviin yhteisön. Alue kuului tuolloin Viipurin maalaiskuntaan ja se sai oman hautausmaan vuonna 1918. Lieneekö ajoitukseen ollut syynä sisällissota vai joku muu syy, siihen en osaa vastata...valitettavasti. Nyt kuitenkin Karppilassa on lukuisia isoja venäläisomisteisia datsoja ja he hautaavat omat kuolleensa vanhan suomalaisen kirkkomaan kupeeseen. Siellä ei enää ollut näkyvillä yhtään suomalaista hautakiveä.
PS. Kysäisin tuossa joku päivä takaperin halukkuutta pienimuotoseen kilpailuun, missä palkintona on pääsy pienelle kuvausreissulle kanssamme Karjalan kannakselle. Jonkun verran halukkuutta tuntui olevan, joten nyt kilpailu sääntöineen on julkaistu blogin etusivulla. Käykäähän vilkaisemassa, jos vaikkapa juuri sinä olet onnellinen voittaja, joka saa lähteä kanssamme Kivennavan seudulle ja piipahtamaan uudessa Lintulan luostarissa. Me kävimme paikan päällä jo tänä suvena, joten voimme luvata että paikka on näkemisen arvoinen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita