perjantai 23. lokakuuta 2015

Miehikkälä / Lista I:n vankien muistolaatta


                                             Hassisen kone "Syytön"

Pitkästä aikaa postaus Suomen rajojen sisäpuolelta. Tällä kertaa Miehikkälästä, missä kunnioitetaan liittoutuneiden valvontakomission toimesta (ns. lista 1) vangittuja suomalaisia. He olivat suomalaisia, jotka valvontakomission vaatimuksesta piti vangita syksyllä 1944. Syiksi vangitsimisiin valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zdanov mainitsi epäilyt jatkosodan aikana tehdyistä sotarikoksista. 
Muistomerkki entisen varavankilan piha-alueella

Ensin listalla oli 61 nimeä, joiden pidättämiseen annettiin aikaa kokonaiset kolme vuorokautta! Sekasortoisessa tilantessa ja venäläisiltä saatua epäselvää listaa tulkitsemalla saatiin lopulta pidätettyä 45 henkilöä, joista 15 oli sodan aikana toiminut Itä-Karjalan sotilashallinnossa. Heitä vastaan kerättiin todisteita Neuvostoliitossa kenraali Kuprijanovin johdolla.
Leirikeskuksessa liehui Venäjän lippu, kun piipahdimme paikalla

Aluksi vangitut kerättiin Riihimäen vankilaan, mutta heidät siirrettin vastaperustettuun Miehikkälän varavankilaan 3.11.1945. Tällöin suomalaisten suurena pelkona oli, että vangit lähetettäisiin Neuvostoliittoon tuomittaviksi. Näin ei koskaan käynyt, eikä muitakaan ohjeita tullut valvontakomissiolta lupauksista huolimatta. Näin suomalaisille muodostui käsitys, että vangit oli unohdettu. Tällöin aloitettiin miettimään ratkaisua vankien ongelmaan.
Lista I vankien muistomerkki

Ensimmäisenä Miehikkälästä vapautettiin 17 vankia, jotka selvisivät ilman syytteitä. Heidän vapautumisensa tapahtui 20.2.1947. Vuoden 1948 alkupuolella vapautettiin kaikki loput vangit yhtä lukuunottamatta, kun heille oli ensin luettu tuomiot. Neuvostoliitossa kerätty todistusaineisto ei ollut Suomessa käyttökelpoista, eikä naapurimaastamme saatu todistajiakaan paikalle, joten Suomessa alettiin vaatia tilanteen ratkaisua, jotta välirauhansopimuksen ehdot saataisiin täytäntöön. 

Niinpä vangittuja kehotettiin tunnustamaan "rikokset", jotta tuomiot voitaisiin ja julistaa ja asia unohtaa kokonaisuudessaan. Palkinnoksi "tunnustuksista" 14 henkilöä sai vapausrangaistuksen, joka oli kuitenkin lyhyempi kuin heidän tutkintovankeudessaan viettämä aika. Näin kaikki 14 tuomittua pääsivät vapauteen samantien ja lisäksi yksi poistui sakkorangaistuksen kera Miehikkälän varta vasten Lista 1 vangituille perustetusta varavankilasta. Yksi ajanjakso oli päättynyt....
Muistolaatta

Muistolaatta sijaitsee Suur-Miehikkälässä sijainneen varavankilan ppihamaalle kiinnitetyssä kivessä. Laatta on paljastettu vuonna 1987 Miehikkälän kunnan 100-vuotisjuhlien yhteydessä Miehikkälän kunnan aloitteesta. Paljastuspuheen piti valtuuston puheenjohtaja Jarmo Lappi. Vankilatoiminnan päätyttyä alue oli Lasten kesä ry hallussa, mutta nykyisin alueen omistaja on venäläinen K-Vizit Oy, joka on hakenut yleiskaavan muuttamista ja ranta-asemakaavaa leirikeskuksen alueen muuttamiseksi matkailupalvelujen alueeksi. Kaavaluonnoksessa mainitaan pihalla oleva muistolaatta ja todetaan, että se tullaan säilyttämään. Tämä on tietysti hyvä asia ja Lista nro 1 vangit ovat varmasti muistolaatan ansainneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita