Viipurin maalaiskunta / Porlammin motin muistomerkki

Melkoisen häsäkkä päivä tänäänkin, kuten valitettavan usein nykyisin. Onneksi pienet nokoset työpäivän jälkeen piristivät ja nyt jaksankin kaiketi tämän julkaisun jälkeen asetella merkkejä blogin kohdekarttaan, jotta saisin sen joskus valmiiksi. Myöskin apurahahakemus olisi tarkoitus kikkailla tänään pakettiin ja toivottavasti päätös olisi sen suhteen mieleinen. Mielelläni laittaisin tähän omaan projektiini enemmän aikaa kiinni, jos siihen olisi taloudellisia resursseja enemmin käytössä. Nythän tässä on jo reilut kolme vuotta menty omakustanteisesti ja todennäköisesti jatkossakin, koska tuskinpa tähän kukaan on valmis rahaa laittamaan kiinni...

Karjalan ja Kymenlaakson muistomerkkien valokuvaaminen onkin projekti, mikä ei tule päätökseen vielä piiiiiitkääään aikaan. Niinpä jatkamme taas uudella julkaisulla. Viime aikoina olen esitellyt melkoisen määrän venäläisiä muistomerkkejä. Nyt lienee aika jo ottaa esiteltäväksi suomalainen muistomerkki, mikä sijaitsee menetetyn Karjalan alueella. Kyseisellä paikalla piipahdin Williladyn kanssa 9.5, joten melkoisen tuoreita kuviakin vielä....

Viipurista etelään kohti entistä Johannesta kurvaillessa, tulee vastaan Matrosovo niminen paikka, missä maantie ylittää rautatien. Tästä kohtaa haarautuu hiekkatie, mitä pitkin kurvailemalla parin kilometrin verran, tulee vastaan helkkarin iso kivenmurikka. Kaiken lisäksi komia harmaagraniittinen laattakin siihen on kiinnitetty. Hieno tunne iski taas kerran, taas yksi kohde löydetty!

Mutta miksi tähän hiljaisen hiekkatien varteen on pitänyt muistomerkki rakentaa? Mitä merkittävää on tapahtunut ja mihin tapahtumaan se liittyy? Toki olin kuullut aiemminkin puhuttavan Porlammin motista, mutta sen enempää en aiheeseen ollutkaan perehtynyt. Vaan nyt olen ja uskaltaudun aiheesta jokusen sanan kirjoittamaankin ilman pelkoa, että Suomen sotahistoriaan keskittynyt porukka lynkkaisi minut.

Tätäkään muistomerkkiä eivät lukuisten joukko-osostojen perinnejärjestöt sekä Yläsommeen ja Porlammin nuorisoseura ry. olisi koskaan vuonna 2001 pystyttänyt, jollei jatkosota kesällä 1941 olisi syttynyt. Sodan syttymiseen vaikuttaneet tapahtumat ovat yleisesti tiedossa, joten niistä ei sen enempää, mutta kuinka tapahtumat etenivät, että neuvostojoukot motitettiin tänne Yläsommeen ja Porlammin maastoon Viipurin eteläpuolelle?

                                                                                

Porlammin motin muistomerkki

Jatkosodan operaatiot alkoivat vaiheittain ja niistä ensimmäisenä kenraali Heinrichsin joukot hyökkäsivät Sortavalan suunnassa ja jatkoivat etenemistä aina Tuulokseen ja Suojärvelle saakka. Kyseisellä operaatiolla eristettiin neuvostojoukot Karjalan kannakselta, jolloin niistä ei tulisi olemaan vaaraa kannakselle hyökkääville suomalaisille joukoille.

Muistomerkin laatta

31.7.41 Laatikaisen yhtymä II armeijakunta aloitti hyökkäyksensä Parikkalasta Laatokan rantaan ja edelleen Pohjois-ja Käkisalmen suuntaan. Tavoite saavutettiin valloittamalla Vuoksen pohjoispuolinen alue ja sillanpää 3-5 km:n syvyinen ja 30 km leveä sillanpää Hopeasalmen eteläpuolella Ristiseppälän-Äyränpää 18.8.-20.8. mennessä. Nyt Viipurin takaisinvaltaaminen oli mahdollista. Hyökkäys aloitettiinkin 22.8.1941 kahden divisioonan voimin, minkä tukialueena toimi Imatran ja Nuijamaan välinen alue. 

Nopeasti etenevä hyökkäys sai vihollisen muuttamaan suunnitelmia ja keräämään joukkoja Ensosta ja Jääskestä Viipurin turvaksi. Lisäksi havaittiin, että ne ryhtyivät vastahyökkäyksiin suomalaisia Laatikaisen joukkoja vastaan. Perääntyä ne eivät aikoneet, vaikka olisi voinut kuvitella heidän arvaavan suomalaisten pyrkivän motittamaan joukot. Venäläiskomentajiin ei ilmeisesti talvisodan opit olleet vaikuttaneet.

Suomalaisten suunnitelma Viipurin valtaamiseksi vaati pientä säätöä ja niinpä kenraaliluutnantti Oesch määräsi joukot ylittämään Viipurinlahden ja nousemaan maihin Viipurin eteläpuolella. Tällä nopeasti kyhätyllä suunnitelmalla estettiin joukkojen pakeneminen Koiviston suuntaan, koska tie- ja rautatieyhteys oli suomalaisten hallussa. Porlemmin motti tai kuten sitä aikalaiset nimittivät sieltä saadun runsaan sotamateriaalin takia miljardimotiksi oli syntymässä.

Suomalaiset puristivat venäläiset koko ajan ahtaammalle ja lopulta tilanne kehittyi siihen pisteeseen, että mahdottoman tilanteen edessä venäläiset joukot saivat käskyn pääesikunnalta perääntyä. Tässä vaiheessa tilanne oli jo ohitse ja joukoilla ei ollut mahdollisuutta paeta. Niinpä tässä jatkosodan hyökkäysvaiheen tärkeimmässä taistelussa oli vain yksi voittaja, Suomi. Motista saatiin runsas sotasaalis ja noin 9000 vankia, mutta mikä tärkeintä, niin nyt tie kohti Rajajokea oli auki.