lauantai 26. joulukuuta 2015

Kouvola / Helvi Hongan patsas


                                                        Alice Cooper "School`s out"

Tänään aamu alkoi hyisissä merkeissä, kun lupasin naapurinmiehen kanssa käydä aamusaunassa Ahvenlammen yleisessä saunassa. Pitihän tuo kaiken lisäksi pulahtaa vielä uimassakin, koska vesihän oli jopa kolmeasteista. Mikäpäs sen virkistävämpi startti uuteen päivään. Tästä on hyvä jatkaa sisätöillä astianpesukonetta purkaen. Päätti näet mokoma sanoa työsopimuksensa irti!

Koska viettelen tässä viimeisiä lomapäiviä ennen töihin paluuta suureen yhtenäiskouluun, niin lienee aika ironiana heittää esiin Alice Cooperin tunnetuin? kappale, mikä kertoo koulujen, ei loman päättymisestä. Kuten joku jo arvaakin, niin tänään pysytellään koulumaailman pyörteissä kouvolalaisen patsaan innoittamana.
Helvi Honka kirjaston edustalla 

Kyseinen Helvi Honka, joka on saanut oman patsaan Kouvolan kirjastotalon edustalle, oli aikansa vaikuttaja paikallisessa koulumaailmassa. Hän toimi urallaan vuodesta 1948 aina eläkkeelle jäämiseensä asti vuonna 1968 Kouvolan lyseon rehtorina. Vaikka hänen patsaastaan voisikin kuvitella hänen olleen yrmeä ja tiukka naisopettaja, niin jostain kummasta syystä olen väärässä. Häntä on kuvailtu suosituksi ja oppilaiden keskuudessa pidetyksi opettajaksi, jonka toiminta perustui hänen henkiseen vahvuuteensa, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan?
Yrmeä ja tiukka pedagogi?

Kaikesta huolimatta on hienoa, että naispedagogi on saanut oman patsaansa, koska näitä ei ole aiemmin tullut vielä vastaamme. Yksi kriteeri patsaan pystyttämiseen Helvi Hongalle hänen eläkkeellejäämisvuotenaan 1968 saama kouluneuvoksen arvonimi. 
Karttakeppi puuttuu....

Helvi Honka kuoli vuonna 1993 ja vasta sen jälkeen ajatukset patsaasta nousivat ajoittain esiin. Lopulta Hongan keskeisin elämäntyön kohde Kouvolan lyseo saavutti 100 vuoden iän ja täällä kaupunginjohtaja Aimo Ahti otti asian esiin. Päätös tehtiin samantien ja suunnittelutyö aloitettiin, vaikkakin vasta parin vuoden jälkeen. Patsasrahasto karttui ja lopulta riittävä määrä rahaa oli kasassa, joten suunnitelma eteni jälleen.
Hameen kaavat paljastavat Hongan olleen matematiikan opettaja

Patsaan tekijäksi valittiin kuvanveistäjä Panu Patomäki, joka perehtyi annetun aineiston avulla Hongan elämään ja valmisti omasta mielestään ihmisläheisen näköispatsaan. Patsas julkistettiin Kouvolan kirjaston edustalla 6.10.2007, missä avauspuheen piti Hongan entinen oppilas Sakari Viinikainen, joka oli urallaan edennyt Kouvolan lyseon rehtoriksi. Patsaan sen sijaan paljasti Heikki Ojanen kaupunginjohtaja Aimo Ahdin läsnäollessa.

3 kommenttia:

Kommenttisi ovat aina tervetulleita