sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Viipuri / Viipurin linnan museo

Tämän oven takaa saat ostettua liput linnassa sijaitseviin museoihin yms...
Viipuri on kaupunki, mistä löytyy laadukkaita museoita ja näyttelytiloja kaikkien makuun. Itsestäni kaikkein kiinnostavin on linnan päärakennuksesta löytyvä museo, missä on myös oma osasto suomalaisten hallitsemalle ajanjaksolle. Se on ehdottomasti nähtävä, jos Viipuriin aiot mennä! Omien reissujeni aikana olen käynyt paikan päällä kolmesti, enkä ole liiemmälti suomalaisiin törmäillyt. Ilmeisesti monelle Viipurin kävijälle Kauppahallin edustan luutamummot edustavat matkan tarkoitusta. Ei tänne ole pitkä matka sieltä torilta!

Lippupisteen kupeella on vanha tykki

Museo on useammassa kerroksessa ja sieltä löytyy Suomen ajan historian lisäksi sotajuttuja, ikivanhoja esineitä Viipurin perustamisen ajoista lähtien, arkeologisista löydöistä puhumattakaan. Ylimmässä kerroksessa sijaitsee Viipurin luonnontieteellinen museo, minkä olen esitellyt jo aiemmin. Se ei siis sisälly tämänkertaiseen esittelykierrokseen. 

Linnan tornissa ollut viiri menneiltä ajoilta

Kyseessä on museo, joka on toiminut Viipurin linnassa jo pitkän aikaa, koska ensimmäisen kerran piipahdin täällä joskus 1990-luvulla. Tarkemmin en osaa sanoa, eikä sillä nyt ole merkitystäkään. Tästä paikasta on vaikea kertoa mitään sen tarkemmin, mitä kuvat eivät tekisi puolestani, joten annetaan kuvien puhua....
vanha sotisopa

Viipurin pamauksen järjestäneen Knut Possen ruutimortteli (lähde, Posse-suvun perimätieto)


Linnanherran valtaistuin

Venäläinen juhlamitali Viipurin valtauksen kunniaksi v.1710

Viipurin pienoismalli


vanhoja tykkejäkin on esillä
Pala myöhemmin esiteltävää muistomerrkiä
Kivenlohkare liittyy tähän muistomerkkiin
Valokuvia Viipurin historiasta

Hackman liittyy Viipurin historiaan ja museon näyttelyyn

Seinillä on vanhoja suomalaisia kylttejä
Vanhanajan tyyliin kalustettu huonekin löytyy

Passeja tarvittiin ulkomaanmatkoihin jo keisarin aikaan

Viipurin linna oli alkuvaiheessa puusta tehty linnoitus

Suomalaista historiaa....Agricola ennen ja nykyisin. (Julkaisu myöhemmin)

Vieläkö tälle kyltille olisi käyttöä?

Kekkonen istuttamassa Olympiatammea Viipuriin 
Yksi osasto kertoo myös sotavuosista venäläisittäin

Punalippu on haalistunut

Aseitakin on näytillä

Hemmetin hieno idea lavastaa sotatanner

Aseita löytyy lisääkin....

Vanha konekivääri ikkunalaudalla
Kaiken kaikkiaan ihan hemmetin hieno kokemus piipahtaa täällä Viipurin linnassa. Suosittelen paikkaa lämpimästi kaikille suomalaisille, jotka ovat kiinnostuneet maamme historiasta. Sen luulisi olevan meille tärkeämpää kuin ehkä koskaan ennen, koska juhlimmehan parhaillaan Suomen itsenäistymisen juhlavuotta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita