maanantai 10. syyskuuta 2018

Hamina / Onkamaan mestarihiihtäjät

Otetaanpa seuraavaksi käsittelyyn urheiluaiheiset muistomerkit. Niitä ei täällä itäisimmässä Suomessa ainakaan liikaa ole, mutta joitakin löytyy toki. Aloitetaan kohteiden esittely nykyisen Haminan Onkamaalta. Aiemminhan alue kuului Vehkalahden pitäjään, mutta kuntien yhdistymisen seurauksena liikutaan nykyään Haminan maaperällä.
Onkamaan mestarihiihtäjien muistomerkki infotauluineen

Vehkalahti olikin alueen edelläkävijä hiihtohommissa. Kymenlaakson ensimmäiset hiihtokisatkin pidettiin Suomenlahden saarella Kuorsalossa. Täällä Onkamaallakin hiihtokilpailut alkoivat jo varhain ja menestystä tuli onkamaalaisille hiihtäjille roppakaupalla. Lisää menestystä tuli urheiluseura Onkamaan toverien perustamisen jälkeen, esimerkiksi kylän 12-miehinen joukkue oli vuonna 1905 Kymenlaakson paras.

Esko Ahlbergin suunnittelema laatta

Kuitenkin Onkamaan hiihtäjien kulta-aika oli vasta 1930- ja 1940-luvuilla, jolloin Onkamaan kylän 300 ihmisestä ponnisti arvokisoihin jopa kymmenkunta edustajaa. Tuskin koskaan on maassamme vastaavaa nähty. Heistä olympialaisiin asti pääsivät Martti Sipilä ja etenkin Sulo Nurmela, joka oli voittamassa 1936 miesten viestin kultamitalia. Muut hiihtäjät olivat hyvällä menestyksellä mukana SM-hiihdoissa ja Salpausselän hiihtokisoissa. Mitaleita tuli...
Infotaulu

Kunnioittaakseen näitä mestarihiihtäjiä, päätti Onkamaan toverit pystyttää muistomerkin näille sankareille. Muistomerkki toteutettiin osana Onkamaan toverien 90-vuotisjuhlallisuuksia vuonna 1993. Ilmeisesti paikkakin valittiin entisaikojen kunnioitukseksi Koppelin männikköön, jota aikoinaan kiersi kilpalatu. Muistomerkin laatan suunnitteli Esko Ahlberg ja toteutuksesta vastasi Onkamaan toverien lisäksi Onkamaan kylä sekä Vehkalahden kotiseutulautakunta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita