torstai 6. syyskuuta 2018

Hamina / Suortti-suvun asuinpaikka

Tänään on vuorossa kohde, mistä Willimies on enemmän kuin kateellinen. Omat juureni ovat äitini puolelta Säkkijärveltä ja isäni suvun puolelta kierojen savolaisten valtakunnasta entisestä Anttolasta, nykyisestä Mikkelistä. Vuosisatojen aikana sukumme ovat vaihtaneet asuinpaikkaa useasti kohdatakseen toisensa täällä Lappeenrannassa, joka on ollut minun kotini koko ikäni. Juuremme Lappeenrannassa ovat vasta joidenkin sukupolvien mittaiset.
Suortin suvun muistolaatta on kuvassa näkyvässä kivessä

Sen sijaan Haminasta löysimme mielenkiintoisen muistomerkin, mikä oli kiinnitetty isoon kiveen. Muistolaatan teksti kertoi seuraavaa: "Suortti-suvun asuinpaikka v. 1512...". Ei voi kuin ihailla Suorttien suvun kiintymystä tiettyyn alueeseen, vaikka alue on kuulunut alkuvuosista lähtien kolmeen eri valtakuntaankin. Halu ja kiintymys pysyä omilla maillaan on voittanut muut houkutukset. Ei voi kuin ihailla!



Fraktuurafontti viittaa siihen, että laatta voisi olla aika vanhakin...

Muistomerkin on varmaankin kiinnittänyt Suortin suku itse paikalleen, mutta milloin? Siihen en osaa vastata, mutta käytetystä fontista päätelleen veikkaan 1920- tai 1930-lukua....voin toki olla raakasti väärässäkin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita