keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Säkkijärvi / Teikarin taistelijoiden muistolaatta

Eilen koulumme pitkäaikainen vahtimestari Teuvo Pöllänen vetäytyi eläkepäiviä viettämään ja se miehelle sallittakoon. Teuvohan on jo vuosia ollut koulumme Puuha Pete ja kaiken lisäksi vuosien varrella muuttunut myös todella hyväksi ystäväkseni. Niinpä lienee syytä onnitella Teuvoa näin bloginkin välityksellä, koska eilen en ollut paikalla kunnioittamassa hänen viimeistä työpäiväänsä ja hanskojen ripustamista viimeisen kerran naulaan. Vaan ei huolta Teuvo, Willimies ja Willilady saapuvat ensi lauantaina puolukkamehun kera eläkekahveillesi. Saattaapi tuota jotain muutakin tuotavaa olla, joten muista putsata lahjapöytä valmiiksi!
Kaverit katoaa. Maanantaina Matti ja tiistaista eteenpäin Teuvon vitsejä ei enää kuule duunissa

Vaan muistomerkkejähän tässä pitäisi esitellä, eikä Teuvolle ole sellaista vielä tekeillä, joten mennään huomisen tapaan Teikarin tai Teikarsaaren tanhuville. Huomenna on esittelyssä Teikarin taistelijoille pystytetty muistomerkki, mutta tänään on paikallisten entisten asukkaiden sekä aseveljien paljastama muistolaatta samoille taistelijoille. Muistolaatta on kiinnitetty isoon kivenlohkareeseen Teikarsaaren Mäkkalliolle. Sen tarkkaa paikkaa en tiedä, mutta jos joku sitä pääsee tälle asumattomalle saarelle katselemaan, niin eiköhän se sieltä löydy!
Muistolaatan paljastamisvuosi on minulle tuntematon (Kuva Juhani Pekkola)

Laatta on tässä kivessä (Kuva JuhaniPekkola)

Taisteluromua (Kuva Juhani Pekkola)


Muistolaatan paljasti Rannikkojääkäripataljoonan Perinneyhdistys 7.7.1994 ja sen toteutuksesta vastasi Teikarin taistelija Viljo Aroniemi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita