torstai 25. elokuuta 2016

Hamina / Sotahevosten muistokivi*

                                            Hanna Ekola "Vieläkö on villihevosia"

Väsyttää ja flunssakin yrittää iskeä päälle. Viimeiset pari viikkoa onkin mennyt melkoisessa kiireessä ja aamusta iltaan töitä raataessa. Ensin on tullut tehtyä työpäivä palkkatöissä, missä kaikki vapaa-aika on lisäksi haaskaantunut uuden opetusmateriaalin näkertämisen parissa. Illat on taas mennyt kotosalla tunkiota kääntäessä ja tulipahan tehtyä sinne komia aitakin. Kunhan nurmikko rupiaa vihertämään, niin saatanpa vaikka julkaista kuvia tästä projektista, mihin sisältyi myös kuution kokoisten kivien kääntelyä...
Vehkalahden sotahevosten muistokivi

Koska olen viime ajat painanut hommia hevosen lailla, niin lienee asiallista esitellä hevosiin liittyvä muistomerkki. Tällä kertaa olemme Haminassa Myllykylän Sahakosken puistossa, minne on 5.6.1986 paljastettu entisestä Vehkalahden kunnasta sotiin vietyjen hevosten muistoksi ja kunniaksi muistomerkki. Kiveen kiinnitetyn muistolaatan karu sanoma kertoo, että 400 hevosta otettiin vehkalahtelaisilta isänniltä armeijan käyttöön niin talvisotaan kuin jatkosotaankin.
Muistolaatta kiven kupeessa

Varmasti ovat joutuneet painamaan hommia hevosen lailla päivittäisen kaura-annoksensa eteen....
Paikalla oli myös ränsistynyt infotaulu
Päivitys 21.7.2018
Muistomerkin tekijä on Esko Ahlberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita