sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Hamina / Desanttien surmaamat*

Seppälän Pirjo lähetti minulle muutaman talvisen valokuvan Haminan Vilniemen alueelta. Kyseessä oli minulle täysin ennalta tuntematon muistomerkki, joten isot kiitokset sinulle Pirjo. Hienoa, että näitä muistonpaikkoja löytyy vieläkin itselleni tuntemattomia. Tämän kohteen tarkka sijainti on tosin itselleni arvoitus, mutta laitan blogin karttaan täpän mahdollisimman lähelle. Toivottavasti innokkaat kuitenkin osuvat paikalle ilman turhaa autoilua... Pirjo näet kertoi muistolaatan osoitteesta seuraavaa: "Vilniemen kylään kuuluvassa Hunkerissa (lähellä nyk. Saksankankaan aluetta, valtion alueita Lupinmäen suunnalla Museotien varrella)".  
Muurin pariskunnan surmapaikka

Mitä tällä paikalla sitten tapahtui 14.7.1944? Tapahtumasarja pyörähti liikkeelle kun alueelle pudotettiin venäläisestä lentokoneesta desantteja. Lisäksi Niilo Muuri oli kotonaan heinäntekolomalla ja lähti vaimonsa Laina Muurin kanssa heinäntekoon 8 kilometrin päästä omasta kodistaan. Ilmeisesti heitä alettiin kaivata takaisin kotiin ja heitä tultiin etsimään. Laina Muurin ruumis löytyikin kurkku leikattuna melko nopeasti pellon ojasta risujen alle kätkettynä. Hänen miestään ei kuitenkaan heti löydetty, vaan sen löytäminen vaati enemmän aikaa.
Laatta on kiinnitetty isoon kiveen

Lopuksi Niilonkin ruumis löytyi metsästä risujen alle kätkettynä. Hänenkin kurkkunsa oli viilletty auki ja lisäksi häntä oli lyöty seitsemän kertaa puukolla rintaan. Mikä oli näiden murhien motiivi, on minulle tuntematon. Näkivätkö Muurit desanttien pudottamisen taivaalta vai oliko kyseessä siviiliväestöön kohdistunut raakuus? Jokusen sormuksen murhaajat veivät mennessään, mutta muuta saalista eivät saaneet.
Muistolaatta, kertoo ikävästä asiasta

Seuraavana päivänä satapäinen miesjoukko haravoi metsiä löytääkseen surmatyöntekijät. valitettavasti pahantekijöitä ei saatu kiinni, vaan he pääsivät pakoon ilmeisesti pohjoisen suunnasta löytyville suoalueille, joilla oli tuona kesänä paljon muitakin desantteja. Mikä näiden surmaajien lopullinen kohtalo oli, on minulle täysi mysteeri. Ainakin samana kesänä on saatu desantteja kiinni, joten heidän kohtalonsa lienee ollut kaikille selvä. Vakoojien kohtalohan on aina karu....

Muistomerkin pystyttäjästä minulla ei ole tietoa, kuten ei sen tarkasta sijainnistakaan!

Päivitys 27.11.2018
Muurien muistomerkki on paljastettu 14.7.2010 Haminalaisten reserviläisjärjestöjen toimesta. Paljastamistilaisuudessa oli paikalla omaisia, seurakunnan- ja reserviläisjärjestöjen edustajia. Nyt bloginkohdekartassa täppäkin on oikeassa kohdassa, koska sain tarkan sijainnin tietooni Laina ja Niilo Muurin lapsenlapselta. Kiitokset Petri näistä tiedoista!

4 kommenttia:

  1. Muistaakseni tietoa löytyy kirjasta: Vehkalahti-Hamina myrskyn silmissä. Kirjoittaja oli ollut desantteja jahtaamassa ja saanut vuosien päästä aseveli-illassa toiselta veteraanilta kuulla että kyseinen desantti oli saatu kiinni toisella paikkakunnalla. Ei nyt ole kirjaa kädessä että voisin asian tarkistaa...

    VastaaPoista
  2. Isoisältäni kuullun tarinan mukaan sormus olisi löytynyt saksalaiselta sotilaskarkurilta,,

    VastaaPoista
  3. Seppo, kiitos mielenkiintoisesta lisätiedosta

    VastaaPoista
  4. Hei, surmattu Niilo Muuri oli isäni setä. Hänen ja vaimonsa tragediasta kuulin sattumalta vasta 2000-luvun alussa (40-vuotiaana) . Niin kipeä muisto, että läheiset eivät siitä puhuneet.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita