perjantai 14. kesäkuuta 2013

Lappeenranta / Käärmekallio

  Melko sattuva nimi esittäjällä ja kappaleella. Whitesnake "Here I go again"

Joskus tuntuu, että tämän blogin pitämisessä ei ole mitään järkeä! Uusia kohteita löytyy kaiken aikaa ja loppu siirtyy aina vain kauemmaksi. Lisäksi joskus mieltä vaivaa tunne, että lienen jonkin sortin kylähullu, koska jaksan yhä innostua vanhoista muistomerkeistä ja laatoista talojen seinissä. Olin myös jo valmistautunut järjestämään blogin assistenttien, kaikki palkattomia, kokoontumisillan blogin loppumisen kunniaksi Prinsessa Armadalle elokuussa, vaan taitaa siirtyä illanistujaiset joulukuuhun tätä menoa. No, saanpa istua ihan yksin…

Eilisehtoona Willimies kävi piipahtamassa Joutsenon alueella…taas! Jostain kumman syystä tältä alueelta löytyy aina jotain mielenkiintoista, mikä vaatii toistuvasti paikan päällä vierailua. Lisäksi matkan loppupuolella selvisi, että yksi merkittävä kohde vaatii uuden vierailun lähiaikoina, joten eilen matkassa mukana ollut Joutsenon Willilady pääsee jälleen mukaan Willimies Toursin matkalle lähiaikoina. No, mukavassa seurassa homma tuntuukin paljon mielekkäämmältä ja vielä kun yllärilahjaksi saa  luomujauhoista leivottua perinteistä joussenolaista rieskaa, niin apumiehen penkki on aina vapaana! Kiitokset, Willilady!

Tällä kertaa saimme Williladyn kanssa kuvattua neljä uuteen tarinaan johtavaa kohdetta ja yhtä tulen päivittämään lähiaikoina, joten melko hyvä saalis tässä vaiheessa? Lienee kuitenkin syytä uskoa sitä tammikuussa soitellutta sälliä ja lopettaa lörpöttely, sekä siirtyä uudelle kohteelle. Tällä kertaa kyseessä ei ole rakennus, muistomerkki eikä laatta talon seinustalla, vaan paljon keskustelua herättänyt paikka Penttiläntieltä risteävän Käärmekalliontien varressa. Keskustelua herättää paikan merkitys ja ennen kaikkea sen tekijä.
Pfygmaattinen poimu vai ihmisen tekemä kaiverrus?

Sukututkijan loppuvuosi blogia pitävä Kyläkosken Kaisa linkitti vähän aikaa takaperin omassa blogissaan erinomaisen linkin karttaan muinaisjäännökset Suomessa. Tännekin Käärmekallio on merkitty ja siitä aukeavasta linkistä pääsee lukemaan tietoa kohteesta tarkemmin. Karmiva pettymys, että kyseessä on heidän mielestään kallio, missä on luonnon muovaamia kuvioita. Tarkennuksena kertovat sen olevan ns. pfygmaattinen poimu. Mikähän se tuokin on?

Onhan se totta, että luonnonvoimat ovat muovanneet kallioperäämme ja jättäneet jälkeensä omituisia paikkoja, mutta tästä olen kyllä eri mieltä. Eihän se ensimmäinen kerta olisi, jos nyt olisin väärässä, mutta tätä minä kyllä pitäisin ihmisen tekemänä. Kallioon ”hakatun” käärmeen muodot ovat melkoisen symmetriset ja sille on koverrettu kieli sekä silmä, joka tosin oli osittain sammaleen alla. Ainoastaan ”käärmeen” takaosa ei noudata symmetrian pelisääntöjä. Silti uskon vakaasti, kuten Williladykin, että tämän on pakko olla ihmisen tekemä. Jos kauan aikaa takaperin on koverrettu kuppeja kiviin ja maalattu kalliot täyteen kalliomaalauksia, niin miksi joku tuntematon kaivertaja ei olisi voinut tehdä tätäkin?
Liidulla vahvistettuna sama kuvio....ei oikein tee oikeutta kohteelle

Ainut epäselväksi jäänyt asia, mihin olisi toki mukava tietää vastaus, on käärmekuvion ikä ja milloin se on ensimmäisen kerran löydetty? Ehkäpä joku osaisi vastata näihinkin kysymyksiimme…


   

2 kommenttia:

  1. Kärmekallion tuntumassa on asuttu vakituisesti jo ainakin 1500-luvulta lähtien ja hyvin todennäköisesti jo paljon aiemminkin. Kävin joitain vuosia sitten arkeologi Ville Laakson kanssa paikalla ja tutustutin häntä muutenkin lähiympäristöön. Hän havaitsi Kähäriläntien varressa (n. 500 m päässä Kärmekalliosta) tummatulikukan, joka on vahva merkki hyvin varhaisesta asutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Kärmekallion kuvio on melko varmasti tunnettu jo satoja vuosia sitten. Se voi olla hyvinkin saanut akunsa ensin luonnon muodostelmana, jota ihminen on aikojen kuluessa vähän vahvistanut.

      Poista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita