torstai 25. helmikuuta 2016

Virolahti / Punamustarykmentin (JR4) muistomerkki

                                          Los Bastardos Finlandeses "Ace of spades"

Lahti nähty ja päästy onnellisesti kotiin reissusta. Ihan jees koulutushan tuo oli, mutta kertoivat lopuksi, että huhtikuussa nähdään Lahdessa uudelleen! Eli fiilikset sen mukaiset! On se vaan kumma, miten miestä kohdellaan. No, onneksi siellä ei tarvitse olla kuin yksi päivä. Sen sijaan tämän päivän kohde-esittelyn miehet reissasivat kolme vuotta pitkin ja poikin Karjalaa sotahommissa.
Muistomerkki löytyy kallioiselta puistoalueelta

Kyseinen joukko-osasto JR4 sai lempinimen kolmen kannaksen koukkkaajat, koska sotatoimet heittivät heidät milloin minnekin. Kolmesta kannaksesta kun puhutaan, niin ne olivat Karjalan-, Aunuksen- ja Maaselän kannas. Tämän porukan sotataival heitti heitä eri puolille rintamaa, mutta tulipahan nähtyä maailmaa eri osista Karjalaa.
Muistomerkin ympäristö on kivetty

Muistomerkin suunnittelijasta en löytänyt mitään tietoa, mutta taloudellisessa vastuussa oli punamustarykmentin veljesvastuu, jonka toimesta tämä muistomerkki paljastetiin kaikkien rykmentin sotareissuilla mukana olleiden kunniaksi Virolahden Välitien ja Rantatien risteyksessä vuonna 1991.
Muistolaatta kertoo joukko-osaston retkistä ja päälliköistä

Komealla paikalla se onkin ja täältä rykmentin sotaretkikin alkoi ja ensikosketus viholliseenkin saatiin vain muutaman kilometrin päässä rajalla. Valitettavasti jälleen kerran on sanottava, etten osaa kertoa muistomerkistä sen ihmeempää. Ehkä Olavi Lopmeren kolmiosainen historiateos rykmentin sotaretkestä osaisi kertoa enemmän. Valitettavasti en saanut sitä käsiini tällä kertaa... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita