lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kouvola / Alma Forstenin muistomerkki

Willimies tykkää naisista, mutta etenkin yksi naisimmeinen on erityisen lähellä sydäntäni. Hänestä pyrin pitämään mahdollisimman hyvää huolta, mutta tuskin nyt hänelle kuitenkaan muistomerkkiä pystyttäisin. Itse asiassa kun kävin asiaa pohtimaan, niin etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa on todella vähän naisille omistettuja muistomerkkejä. Kyseessä tuskin on syynä se, ettei naisia arvostettaisi? Ehkä kriteerit naisille pystytettäville patsaille ja muistomerkeille vaan ovat hivenen isommat... Sen sijaan naishahmoja esiintyy lukuisissa monumenteissa perheen äidin roolissa, missä hän puolustaa omaa jälkikasvuaan isän ollessa sodassa.
Vanhan Marttalan paikalle on ilmestynyt Alma Forstenin muistomerkki

Lisäksi naishahmo on saanut oman patsaan jonkin asian puolesta, kuten Parikkalan piikapatsas. Naista ei siis ole unohdettu, mutta ehkä alueellamme ei ole toiminut normaalista valtavirrasta poikkeavia naisia, jotka omalla esimerkilään ja toiminnallaan olisivat nousseet asuinympäristönsä mahtihenkilöiksi? Toivottavasti tilanteeseen saadaan parannusta ja esimerkillisiä naisia palkittaisiin useammin vaikkapa muistolaatalla, jos yhteisön mielestä eväitä omaan muistomerkkiin ei ole. Tämä olisi sitä tasa-arvoa minkä Willimies hyväksyisi välittömästi....

Sippolan hovin läheisellä kalliolla on sen sijaan kiveen kiinnitetty muistolaatta vai pitäisikö sanoa reliefi edesmenneen paikallisen vaikuttajan Alma Forstenin(1858-1931) muiston kunniaksi. Kyseessä on hieno ele Sippolassa vaikuttaneelle vaikuttajalle. Mutta, kuka oli Alma Forsten? Ai ette tiedä? No, enpä ollut minäkään kuullut hänestä aiemmin, mutta jotain tietoa sain hänestä sentään kaivaneeksi esiin!
Kallioisen mäen päällä on Alman muistomerkki

Hän syntyi Orimattilassa vuonna 1858, mutta hänen lapsuudestaan en tiedä sen kummempaa, koska Biografiakeskuksen henkilökuva hänestä on maksullinen. Minähän en tietenkään suostu maksamaan siitä, koska mielestäni kaiken verorahoilla ylläpidetyn toiminnan pitäisi olla läpinäkyvää ja ennen kaikkea maksutonta sekä kaikkien käytössä. Onneksi kyseisestä suuntauksesta on viime vuosina ollutkin pieniä merkkejä... sitä kaipaisin silti lisää!
Kiveen on kiinnitetty Alman reliefi

Seuraav tietoni Almasta on vuodelta 1877, jolloin 19-vuotias tyttö meni naimisiin everstiluutnantti Lennart Forstenin kanssa ja muutti Pietariin. Pietarissa pariskunta ei asunut kauaa, vaan muutti jo vuonna 1881 Sippolaan. Pariskunta osallistui innokkaasti taajaman kehittämiseen, toimien erilaisissa yhdistyksissä ja perustaen kouluja alueelle. Vaikka raittiustoiminta oli Alman sydäntä lähellä, niin silti hän innostui lähtemään mukaan Marttojen toimintaan, ketkä tuolloin kuuluivat Sivistystä koteihin järjestöön. Tälle työlle Alma omistautui koko loppuelämänsä ajaksi.

Marttayhdistys perustettiin Sippolaan vuonna 1899 ja Alma oli innokkaasti mukana kehittämässä yhä vieläkin Marttojen toiminnan peruskiviä, kuten neuvojien koulutusta, puutarhanhoitoa, seminaarien pitämistä tiedonlevitystä varten sekä oman lehden perustamista. Tuossa vaiheessa Forstenit asuivat Liikkalan hovissa ja sinne perustettiin Alman johdolla talous- ja puutarhakoulu. 
"Naisten kehitys on koko kansan onni"

Uuden vuosisadan alkupuolella suomalaisten vanha vitsaus katovuosi osui jälleen kohtaloksemme. Samaan aikaan Alman laatima Kansan emännän keittokirja nousi suureen suosioon, koska se sisälsi yksinkertaisia, halpoja ja terveellisiä ruokia sisältäviä ohjeita. Tätä kirjaa myytiin liki 100.000 kappaletta Marttojen toimesta. Itse asiassa se olikin ainoa Marttojen julkaisema keittokirja 1930-luvulle saakka, jolloin kirja oli täydentynyt Alman kasvisruokaosiolla.

Alma myös välitti tietoa kanojen kasvatuksesta, joka ei tuohon aikaan ollut kovin yleistä. Siitä kehiteltiin tulonlähdettä maaseudun Martoille. Ilmeisesti juuri tästä syystä ensimmäiset kesätienestini tulivatkin kananmunien keräämisestä kennoista ja kanojen ruokkimisesta, koska minun mummohan kuului Marttajärjestöön. Pitää kaiketi olla itsekin Almalle kiitollinen rahoista, joilla ostin pikkupoikana nallekarkkeja ja pikkuautoja!
Vuosiluku löytyy reliefin kulmasta

Sippolan Marttojen ylläpitämät puutarhat ja Alman puutarhakoulut olivat lukuisten vierailuiden tutustumiskohteita ja pikkuhiljaa aatteet sekä toiminta levisivät muuallekin Suomeen. Asiaa auttoi ja nopeutti Alman puhujamatkat sekä aktiivinen toiminta aina hänen kuolemaansa 1931 saakka. Tämä nainen on todellakin muistomerkkinsä ansainnut...

Muistomerkin tekijää emme tiedä, mutta reliefi on tehty vuonna 1998. Paljastamisvuodesta en löytänyt mitään tietoa, mutta oletan sen olevan 1998. Varma en asiasta ole, joten jälleen kerran toivomme lukijoiden auttavan meitä lisäämään nämä tiedot jälkikäteen. Kiitos.

1 kommentti:

  1. Biografiakeskus on osa Suomalaisen kirjallisuuden seuraa eikä siis pyöri ainakaan suoraan verorahoilla.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita