perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kouvola / Sippolan toisen kirkon muistomerkki

Viime kesänä, kun kävimme Sippolassa kuvaamassa, alkoi ilta jo hämärtää. Siksi Sippolan kirkon ja hautausmaan valokuvaaminen tuli suoritettua liian nopeasti ja jotain unohtui. Paikalla on näet kaksi Sippolan edellisistä kirkoista kertovaa muistomerkkiä, mutta meidän kameramme muistikortille tallentui vain Sippolan järjestyksessä toisesta kirkosta kertova muistomerkki. Tämän takia saamme ajaa vielä tulevana kesänä Sippolaan uudelleen valokuvaamaan sen. Tässä tapauksessa vanha sanonta, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, pitää erinomaisesti paikkansa.
Sippolan edellisen kirkon muistomerkki

Muutenkin ruumiini on melkoisen kärsinyt, koska viime viikot olen tehnyt rankkoja fyysisiä työpäiviä normaalin palkkatyöni lisäksi. Halkoja olen pilkkonut melkoiset kasat ja kaiken kruununa vielä vanhimman poikani muuttohommat, kun hän päätti aloittaa oman elämänsä, mikä on enemmän kuin hieno juttu. Niinpä olen ollut viime viikot niin romuna, etten ole edes jaksanut miettiä näitä blogikirjoituksia. 
Kivi on karkeasti veistettyä

Nyt kuitenkin jatkoa aloittamalleni Sippolan muistomerkeille. Kirkon läheisyydestä löytyy paikalla aikoinaan olleen Sippolan edellisen, järjestyksessä toisen, kirkon muistoksi pystytetty kivipaasi. Kiveen on hakattu entisen kirkon kuva ja maininta pyhästä paikasta, missä sijaitsi edellinen Sippolan kirkko vuosina 1737 - 1879. Kivi pystytettiin vuonna 1939 Sippolan seurakunnan toimesta.  
Sippolan toinen kirkko näytti aikoinaan tältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita