sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kotka / Pylväspyhimykset

Pikku hiljaa raskas toukokuu alkaa kääntyä lopuilleen ja viikon päästä olen kesälomalla. Melkoisesti on joutunut rasittamaan itseään äärimmilleen, jotta olen saanut työn ja vapaa-ajan aikataulut soviteltua kohdalleen. Lisäksi olen liki päivittäin käynyt katsomassa itselleni rakasta sairaalassa makaavaa immeistä. Joskus tuntui, että jotain pitää jättää väliin, mutta olenhan nyt tänne blogiinkin kerinnyt kirjoittelemaan päivittäin, joten kai sitä aikaa on...
Pylväspyhimykset

No, se on kuitenkin varmaa, että bloggaamisesta pidän viime vuotiseen tapaan kesätauon, mutta ajankohta on vielä vähän auki. Tänään tuo tauko ei kuitenkaan vielä ala, joten esitelläänpä yksi kohde Kotkasta. Kyseessä on ehkä Kotkalle tyypillinen, mutta omaan silmääni särähtävä veistos.
Tekijän laatta

Jäi vähän epäselväksi

Nykytaide ei oikein tuppaa minulle avautumaan, joten tämä Kirsi Reunasen Kotkaan vuonna 2013 pystyttämä Pylväspyhimykset ei saa minulta suurtakaan huomiota. Tosin en kyllä mistään löytänyt mitään selitystä teoksen taustoista ja siitä, että mitä se taiteilijan ajatusmaailmassa esittää. Itselleni se on vain mutkalle väännettyä rautaa, jotka on maalattu kahdella eri värillä.
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita