lauantai 21. syyskuuta 2019

Lietjärvi / von Haartmanin muistomerkki

Matkamme Saimaan kanavaa pitkin Viipurista nykyisen Suomen aluetta kohti jatkuu. Tällä kertaa olemme Lietjärven sululla, minne pystytettiin kanavan ensimmäisen rakennusvaiheen aikana 1850-luvulla muistomerkki senaattori, paroni Lars Gabriel von Haartmanille. Häntä kai voidaan pitää koko kanavahankkeen tärkeimpänä miehenä. Tämä muistomerkki on aikoinaan paljastettu todellisista ansioista!

Pientä osviittaa von Haartmanin roolista selviää jo muistomerkin tekstistä, joka kertoo seuraavaa:

"Waltarahaston päälikkö
Paroni von Haartman
Wiisas ja tarkka hoito toimitti
varoja kanavan rakentamiseksi"


Muistomerkki senaattori paroni von Hartmannin kunniaksi
Paroni von Haartmanin muistomerkki Lietjärvellä (FOTO Kirill Bahmetjev)
Paroni Lars Gabriel von Haartman oli aikansa mahtavin mies Suomessa. Hänen virkamiesuransas nousi askel askeleelta kohti merkittävimpiä tehtäviä. Hänen kädenjälkensä näkyi Suomen rahajärjestelmän uudistamisessa ja Suomen pankki kehittyi hänen aikanaan kansalliseksi pankiksi. Lisäksi hän kehitti verotusta ja tullijärjestelmiä lisätäkseen valtion käytössä olevaa rahamäärää.

Luonteeltaan hän oli äärimmäisen tempperamenttinen ja toisaalta myös virkavaltainen. Niinpä häntä nimitettiin hänen selkänsä takana pilkkanimellä Hänen hirmuisuutensa! Tarkkana talousmiehenä hän vastasi kanavahankkeen taloudesta ja onnistui vaikeissa oloissa siinä erinomaisesti. Itsekin hän piti Saimaan kanavan valmistumista uransa huippuhetkenä. Kaiken kruunasi vielä kanavan kannattavuus, minkä ansiosta velat maksettiin nopeasti pois ja lopulta kanava tuotti rahaa valtion kirstuunkin.

Muistomerkki senaattori paroni von Hartmannin kunniaksi
Haartmanin muistomerkki (FOTO Kirill Bahmetjev)
Haartman osasi myös tuoda itsensä tykö aina, jotta kaikki tiesivät kenen ansiota kanavan rakentaminen oli. Hän jopa järjesti Saimaan kanavan vihkiäiset samalle päivälle keisari Aleksanteri II kruunajaispäiväksi, jolloin kaikki Suomen silmäntekevät olivat Pietarissa mukana juhlallisuuksissa saaden itse olla kanavan vihkiäisten kiistaton päällikkö.

Juhlat olivatkin komeat ja kaiken kruunasi mahtava ilotulitus Viipurissa. Harmillisesti vain Viipurin linnan torni paloi ja seisoi vuosikaudet ilman huippuaan. Siitäpä kansa riemastuneena antoi linnan tornille pilkkanimen "Viipurin tasapää"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita