sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Suojärvi / Vegaruksen uittoränni

                                     The Rolling Stones "Jumpin Jack Flash"

Onpahan taas melkoiset pari päivää takana. The Rolling Stones kävi Kuubassa kaatamassa kommunistihallinnon rippeitä rock-musiikilla ja SaiPa kaatoi elämän ja kuoleman ottelussa JYPin eilisehtoona. Loistavia juttuja kumpikin ja ne osoittavat, että ihmiset saavat muutoksen aikaan, jos on vaan halua! Sen sijaan valitettavasti typeryyskin nousi tänä pääsiäisenä esiin, etenkin Ylivieskalla. Miksi hemmetissä joku haluaa purkaa omaa pahaa oloaan polttamalla vanhan kirkon? Minä en ainakaan antaisi tällaiselle kulttuuriperintömme tuhoajalle muuta kuin elinkautisen tuomion ja sen voisi vaikka suorittaa Siperiassa Kolyma-joen varrella sijaitsevassa vankileirissä. Siellä olisi kaiketi tarvetta käyttää niitä tulitikkuja!
  
                                       Uittoränni Vegaruksessa

Me sen sijaan esittelemme myöskin suomalaista kulttuuriperintöä naapurimaan puolelta, Suojärveltä. Ennen viime sotia Suojärvellä oli merkittävää sahateollisuutta. Isoimmat sahat lienevät olleet Hella Wuolijoen omistama Aunuksen Puuliike ja Torasjoen saha Osakeyhtiö, minkä juuret olivat länsi-Suomessa. Kummallakin yrityksellä oli alueella useita sahoja ja niiden välinen kilpailu oli kovaa.

Iso ongelma alueella oli huonot kulkuyhteydet ja kosket. Näitä ongelmia ratkaistiin lihasvoimalla. Torasjoen saha Oy rakensi itse oman rautatien millä kuljettaa puuta, mutta uittaminen oli myös merkittävässä roolissa. Tästä on vielä jäljellä vanha suomalaisten rakentama uittoränni Vegaruksessa, minkä halki virtaa Aittojoki koskineen. On ollut melkoinen projekti raahata kivenmurikoita keskelle virtaa ohjaamaan puutavara kosken ohitse. Kuka tämän on rakentanut ja milloin, on meille täysi mysteeri.
Mahtava rakennelma

Kenties jälleen kerran lukijat osaavat auttaa meitä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita