tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kouvola / Anjalan ensimmäinen kirkko

Muutama päivä takaperin esittelin Anjalan nykyisen vuosina 1755-1756 rakennetun kirkon. Se on kuitenkin Anjalan järjestyksessä toinen kirkko, koska ensimmäinen kirkko sijaitsi muutaman kilometrin päässä Anjalan kartanon läheisyydessä. Se rakennettiin kartanon läheiselle metsäsaarekkeelle 1692, missä jo aiemmin oli pidetty jumalanpalveluksia.
Metsäsaareke, missä sijaitsi Anjalan ensimmäinen kirkko

Joitain tietoja vanhasta kirkosta tai kappelista, kuten sitä myös nimitettiin, on säilynyt näihin päiviin saakka. Ilmeisesti kappeli ei ollut kovin suuri, mutta vuonna 1702 siellä oli lehteri. Se toki viittaa melkoisen isoonkin rakennukseen. Saarnastuolissa oli Gertrud von Ungernin ja Henrik Wreden nimet vaakunoineen, jotka olivat alueen aatelissukuja. Muut säätyläiset joutuivat tyytymään ikkunaruutuihin kirjoitettuihin nimiinsä.
Muistolaatta on kiinnitetty kallioon

Muistolaatta

Ensimmäinen kirkonkello saatiin kappeliin vasta vuoden 1730 tienoilla. Samoihin aikoihin 1728 paikallisilla käräjillä keskusteltiin kappelin korjaamisesta. Ilmeisesti sitä korjattiin ja hankittiin kellokin. Seuraava merkintä löytyy vuodelta 1745, jolloin kirkon todettiin olevan surkeassa kunnossa. Lopulta 1753 kirkon todettiin olevan käyttökelvoton ja se ilmeisesti purettiin kokonaan.   

Kirkon paikka ei soveltunut hautausmaaksi, eikä aluetta aidattu kiviaidalla missään vaiheessa. Kuitenkin 1930-luvulla alueelta löytyi luita, joiden arveltiin olevan vuoden 1697 nälänhätään kuolleiden luita, joita kerrottiin haudatun alueelle.

Kirkosta ei ole muutamaa maan alle jäänyttä sokkelikiveä kummempaa jäljellä, mutta Anjalan seurakunta on kuitenkin ensimmäisen kirkon muistoksi kiinnittänyt muistolaatan kallion kylkeen vuonna 1955.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita