Kävin reilu vuosi takaperin Pietarin lähellä sijaitsevassa Levashovossa katsomassa Stalinin vainojen teloituspaikkaa. Pitkin metsiä löytyi kuoppia ja eri kansallisuuksien pystyttämiä muistomerkkejä. Karun näköistä aluetta, joka veti ihmismielen hiljaiseksi. Siellä ei voinut olla miettimättä ihmisen julmuutta toisilleen... Mikä saa ihmisen surmaamaan toisiaan joukoittain? Tänään ollaan kuitenkin taas samanlaisessa paikassa Karhumäen ja Poventsan välimaastossa, minne ammuttiin eri arvioiden mukaan 7000-9000 ihmistä Stalinin vainoissa vuosina 1937-1938.
 |
| Ihmiset, älkää surmatko toisianne (Kuva Pasi Haverinen) |
Itse olen moottoripyöräillyt paikan ohitse kesällä 2013, mutta emme ajan puutteen takia käyneet paikan päällä, eihän blogini silloin ollut vielä laajentunut Venäjän puolelle. Matkakumppanini Haverisen Pasi sen sijaan kävi paikalla myöhemmin ja antoi käyttööni kuvat tuolta surulliselta alueelta. Olisihan tuo ollut kiva piipahtaa paikalla itsekin, mutta tuolloin meillä oli julma kiire Stalinin kanavalle ja Sandarmoh jäi odottamaan vierailuani jollain toisella reissulla.
 |
| Pyhän Yrjön tsasouna (Kuva Pasi Haverinen) |
 |
| Tsasounassa on muistokirja (Kuva Pasi Haverinen) |
Noina vainojen vuosina alueella ei kasvanut metsää, kuten nykyään. Sen sijaan paikalla oli kaivos, josta oli otettu hiekkaa Stalinin kanavan rakentamista varten. Työt tehtiin vankityövoimalla, joten kenties aluetta käytettiin hautapaikkana jo tuolloin? Toiminta kuitenkin kiihtyi vuonna 1937 ja alue alkoi täyttyä ammutuista, jotka edustivat lukuisia eri kansallisuuksia ja uskontoja. Nykyään alueelta löytyykin näiden pystyttämiä muistomerkkejä. Suomalaiset eivät ola saaneet omaansa vielä, mutta lukuisia pieniä hautakylttejä alueelta löytyy. Ammuttiinhan tänne arviolta tuhat suomalaista.
 |
| Alueella on muistokiviä eri kansallisuuksille ja uskonnoille (Kuva Pasi Haverinen) |
 |
| Ihmiset muistavat rakkaitaan (Kuva Pasi Haverinen) |
Alue säilyi pitkään salassa, koska toiminnan päätyttyä alue naamioitiin pystyttämällä sinne täysikasvuisia puita ja antamalla sen metsittyä. Paikalliset toki tiesivät tai ainakin ounastelivat, mitä alueella tapahtui, koska laukauksia kuului jatkuvasti. Pelko kuopan reunalle joutumisesta tukki kielen kannat kuitenkin tehokkaasti.
Lopulta paikka paljastui Neuvostoliiton romahdettua, jolloin petroskoilainen historioitsija ja ihmisoikeusaktivisti sai selville paikan verisen menneisyyden. Alueesta muodostettiin muistoalue ja varoitukseksi tuleville sukupolville pystytettiin kuvanveistäjä Grigori Saltupinin tekemä muistomerkki, jonka sanat ovat puhuttelevat. "Ihmiset, älkää surmatko toisianne"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita