perjantai 19. lokakuuta 2018

Korpiselkä / Sankarivainajat

Viimeinen työpäivä ennen syyslomaa, jota olen jo jonkin aikaa odotellut kuin kuuta nousevaa. Edellisiin viikkoihin ja kuukausiin onkin mahtunut kaikenlaista, jotka ovat voimia syöneet enemmin kuin on ollut annettavaa. No, ainakin siltä ajoittain on tuntunut. Nyt on kuitenkin viikko aikaa kerätä paketti kasaan ja yksi osa lepoa on se, että aion pitää viikon mittaisen tauon tästä bloggaamisesta. Yleensä olen aina jossain vaiheessa kirjoitellut kohde-esittelyitä etukäteen, mutta nyt niitä ei valitettavasti ole, joten jatketaan viikon mittaisen tauon jälkeen.
Korpiselän sankarihauta-alue kirkon kupeessa(Kuva Jarkko Ukkonen 24.7.2018)

Ennen sitä kuitenkin esitellään Ukkosen Jarkon lähettämät kuvat Venäjän rajavyöhykkeeltä Korpiselästä. Eilenhän oli saman paikan ortodoksinen kirkko esiteltävänä ja tänään esitellään kirkon nurkalla sijaitseva Korpiselän sankarivainajien muistomerkki. Sen on pystyttänyt Korpiselkä-seura vuonna 1996 ja sen vihki arkkipiispa Johannes.

Jarkon laittamat kuvat ovat tältä kesältä, jolloin hän oli paikan päällä 24.7.2018 talkoissa niittämässä piha-alueita ja hautausmaita. Yksi projekti oli myös tämän muistomerkin ympärillä olevan aidan uusiminen ja muisto-alue onkin nyt tyylikäs. Tällä paikalla on hyvä muistella niitä 87 korpiselkäläistä sankarivainajaa, jotka antoivat viime sodissa kaikkensa. Siitä muistuttaa myös muistomerkin kaiverrus "Tällä paikalla lepäävien sodissa 1939-1944 kaatuneiden korpiselkäläisten muistolle" . Lisäksi siihen on kaiverrettu 87 sankarivainajan nimet.
Korpiselän sankarivainajat (Kuva Jarkko Ukkonen 24.7.2018)

Korpiselän kaikkia sankarivainajia ei ole kuitenkaan haudattu tähän ortodoksikirkon pihapiirin ikivanhaan kalmistoon, missä muistomerkki sijaitsee. Se on kirkkojen yhteistoiminnan tulosta, koska luterilaiset sankarivainajat haudattiin luterilaiselle hautausmaalle. Siellä he ovat käsittääkseni edelleen ja sen tarkkaa sijaintia en tiedä... Ekumenia kuitenkin on toiminut tässä asiassa ja hienoa, että kaikki ovat saaneet oman muistelupaikan. Entiset sotien aikana pystytetyt muistokivet ovat kadonneet myllerryksissä.

PS. Katsotaan, pitääkö viikon taukolupaus kirjoittamisen osalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita